keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Mystinen Hurtta ja leviävät reviirit

Lenkkeilyreviirin laajentaminen on ollut viikon sana ja kylläpä sitä ollaankin laajennettu melkoisesti. Eikä olla edes eksytty kertaakaan. Mikä ihme! Myös koiruuden asustevalikoima laajeni yhdellä uudella Hurtta Lifeguard -huomiohuivilla, mutta kun halvalla sai (alle 9 euroa!), niin vallan aseetonhan siinä materialistipas...parka on. Nyyh. Tosiaan tuo huivi tarttui mukaan yhdeltä eläinlääkäriasemalta jo tuossa viime perjantaina sillä samalla reissulla, kun metsästimme Sinnille sitä aiemmin mainittua eliminaatioruokaa. Kuka vielä kehtaa väittää, että lekurireissut ovat aina kamalan kalliita, häh? No okei, sen kissanruokapussin hintalappu aiheutti kyllä akuuttia houkutusta erinäisiin epäaikuismaisiin reaktioihin...











Tuppaa vaan tuo Hurtan kokopolitiikka olemaan sen verran mystistä sorttia, että kaltaiseni ei niin välkky ihminen on monesti sormi suussa koiralleen sopivia kamppeita ostellessaan. Caron huomioliivihän on koossa XL just eikä melkein sopiva, mutta sitten taas tuo huomiohuivi, josta kokoa XL ei edes myydä, on ostamassani L-koossa niin suuri, että eipä kyllä kiinnitystarrassa vara riitä. Lyhentää sitä kaulanympärysnauhaa pitäisi, että huivista saisi tarpeeksi napakan, sillä nyt se pyörii ympäri kaulaa ja niskassakin välillä. Hämmentävää. Ja (onneksi vain vaivaisella vitosella) Oulusta kesällä ostamani kaula/tassuheijastinsetti on myöskin tuossa XL-koossa niin suuri, että päällähän se pyörii niin, että viuhuminen käy. 

Koiralla, siis. Emäntä ei uskalla edes kokeilla. Loppuisi pian happi.





























2 kommenttia:

  1. Aika kiva! Voisi omallekin pöystille ostaa jos sattuisi alessa olemaan. Uudet huomioliivit pitäisi joka tapauksessa saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alesta noita onkin hyvä ostaa, sillä alkuperäishinnat tuppaa usein olemaan tosi suolaisia. Tykkään kyl Hurtan laadusta ja istuvuudesta noin yleensä, jos vaan sattuu se koko kohilleen. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)