tiistai 9. helmikuuta 2016

Se on jo KUUSI!

Niin hämmentävää, uskomatonta ja vaivalloista kuin se onkin ymmärtää, täyttää Caromme tänään jo KUUSI VUOTTA! Mihin nämä vuodet ovat oikein hujahtaneet?! Siis muuhun kuin siihen yleiseen päättömään sähläykseen, josta Caro - ja ehkä vähän allekirjoittanutkin - parhaiten tunnetaan? Köh. Me emme aikuistu. Vanhenemme tahtomattamme ehkä, mutta ankeaan aikuistumiseen emme suostu. :D








Vaan kovin ovat olleet opettavaisia nämä kuluneet vuodet ja kiitollinen täytyy olla, kun on saanut opiskella koiranomistajan arkea juuri Caron kanssa. :) Eipä ole helppoa aina ollut, mutta sitähän se on: oppiminen sen kuuluisan ja suuresti suosimani kantapään kautta. Nyt, kun poika on ehtinyt kuuden vuoden ikään (KÄÄK!), alkaa tuntua, että alamme saavuttaa hiljalleen jonkinasteista syvempää yhteisymmärrystä sen suhteen mitä kumpikin osapuoli toiselta haluaa. Ja tämä lähinnä siksi, että omistajaihminen alkaa viimein päästä kärryille siitä mistä naruista tuota otusta kannattaa vetää saavuttaakseen haluamansa lopputuloksen, ja kuinka sen kanssa jos nyt ei marssita voitosta voittoon, niin ainakin minimoidaan mokat. Ne uudet ja vanhojen toistot.






Tärkeintä on pyrkiä kehittymään, koska koskaan ei näissä asioissa täysin valmiiksi tulla. Koira itessään on osoittanut suurta oppivaisuutta, mutta eihän se mitään opi, jos hihnan yläpää ei tiedä mitä ja miten opettaa, eli käyttää sekaisin vähän kaikkia mahdollisia koulutuskeinoja ilman mitään selkeää linjaa. Neuvoja ja erityisesti niitä omasta mielestään kaikkitietäviä neuvojia on maailma pullollaan, eikä se pahaa tee, kun niitä edes sivukorvalla kuuntelee, mutta se on lopulta vain ja ainoastaan omistajan homma päättää mitä linjaa noudattaa. Sillä kukapa muu sen oman koiransa parhaiten tuntisi kuin se oma omistaja? No ei niin kukaan. :)




Ja minä, omistaja, sanon tällä kuuden vuoden mittaisella Caro-kokemuksellani, että meillä asuu muuten aika hitsin hieno kuusivuotias! :) Ei aikuinen, muttei enää mikään ihan kakarakaan. Höntylä, jolla on aivan liikaa kuulevat korvat, levottomat jalat ja kurkussa vissiin joku innostumisesta aktivoituva kiljuvaa ja haukahtelevaa ääntä päästävä pilli. Mölyapina. Urpo-Pertti. Uimamaisteri. Pallo- ja keppihullu. Hullu vähän muutenkin. Silleen juuri sopivasti soveltuakseen asumaan meidän muiden pöpien kanssa täällä Karvahelvetissä.


Paljon onnea, Caro! 



10 kommenttia:

  1. Onnittelut ja rapsutukset Carolle :)

    VastaaPoista
  2. Rapsuja Carolle! Ja olen samoilla linjoilla, näin kohta seitsemänvuotiaan karvakorvan omistaja voin myös todeta, että vähitellen sitä alkaa oppia tuntemaan tuon eläimensä. Toivottavasti on vielä paljon vuosia edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caro kiittää! :) Nimenomaan. Aikansa se ottaa, että pääsee kunnolla jyvälle noista koirien mielenliikkeistä, koska jokaisella on ne omansa niin kuin meillä ihmisotuksillakin. Toivokaamme siis paljon edessä olevia vuosia ihan kaikille koirakoille. :)

      Poista
  3. Paljon onnea komistukselle! ♥

    VastaaPoista
  4. paljon onnea ihanalle ja vähän pöpille Carolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caro ottaa onnet vastaan häntä heiluen! :)

      Poista
  5. Onnea hienolle miehelle! Tuohon sopiikin Kauko Röyhkän sanat "mieluummin vanha kuin aikuinen" joilla aina itseänikin rauhoittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vastaanotettu ja välitetty! :) Ja kuulostaa varsin asialliselta, vaikkei Röyhkän tuotanto ookaan kovin hyvin itellä muistissa.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)