sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Mökillä - tassut märkinä

Palataan pääsiäisen mökkijuttuihin eli jatketaan siitä, mihin aiemmin jäätiin. 

Tämän jutun kuvat taitavat olla sieltä tokalta ja kolmannelta mökkeilypäivältä, jolloin ainoastaan pojat ulkoilivat. Caro hengasi ulkosalla hihnan päässä välillä ihan yksinäänkin, kun ei olisi tahtonut millään sisälle kesken päivän. Tutun hömpötyksensä lisäksi tyyppi rakastaa myös vain olla ja möllöttää raittiissa ilmassa ilman sen kummempia aktiviteetteja. Silmät sen kun lurppasevat tuulen huminaa kuunnellessa ja pihapiiriä laiskahkon oloisesti vahtiessa. Painotus sanalle oloisesti, sillä kyseisen torkkujan reviirillä ei kyllä yksikään elollinen sielu huomaamatta hiippaile. ;)

Dalton taasen jatkoi tutkimusretkiään lumen alta kuoriutuvalla märällä pihamaalla ja mökin terassilla. Vettä tiputtava räystäsputki oli ilmeisen kiehtova uusi ilmestys, mutta Flexi tuppasi vähän häiritsemään tutkimustöitä, se kun tuntui pantaan kiinnitettynä mahdottoman raivostuttavalta ellei ollut lukittuna löysään moodiin. Daltonin onneksi jälkimmäistä tekniikkaa suosittiin enemmän, joten kakaran ei tarvinnut kuluttaa kaikkea aikaa kynsin ja hampain protestoimiseen.

Siinäpä ne tärkeimmät noilta päiviltä. Muistelot jatkuvat jälleen myöhemmin! 


Sisävahti ja pihavahti tuijotuskilpailussa, mitä ilmeisimmin.


Äh, eijjaksa tuijottaa!




Uusia asioita, osa: Räystäsputki.








Ja minähän MENEN!


Eipä ole kaikilla yhtä komeita Viper-raitoja kuin tällä kaverilla oli! Nykyisellään 
raidat ovat ainakin osittain sulautuneet yhdeksi leveäksi raidaksi.


Tässä näkyy hyvin, että turkista löytyy sieltä täältä myös hippusen verran valkeaa. :)




Torkahtelee hän.










Lunta, lurps!


Varpaanvälikuivaustauko.


Ööö, voisko mua kans joskus viihdyttää?








Ryhmäillallinen. :)



3 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit! :)