Varma kevään merkki...

...on ikkunan takaa lämpimästi helottavien auringonsäteiden lämmössä kehräävä onnellisen näköinen kissa.

Onnellisen tai laiskan näköinen, liekö peräti sama asia, kun kerta kissasta on puhe?

Joka tapauksessa lauman tehokkain lämpöohjautuva ohjus, mallinimeltään Sinni, löysi taas kerran paikkansa auringosta ja osoitti esimerkillään, että talveen tympääntyneiden auringonpalvojien on jo syytä pohtia talviuniltaan heräilyä, vaikka parvekepaistattelu ei vielä aivan ajankohtaista olekaan.

Joku olomuodoltaan ihan vähän vaan laajempi yksilö tyytyi taustalla keinovalossa loikoiluun (naapurikyttäykseen tarkoitettu kiipeilyteline kun ei moiseen soveltuisikaan), joskaan tyylistä ei silti tingitty. Paitsi ehkä noiden pussilakanoiden suhteen, mutta se on jo täysin toinen tarina se... Karvassa ne kaikki ovat kuitenkin, ei värillä värillä!

Kato mua!

Turkasen unohdus! Tuli tuossa jokunen tovi sitten törmättyä aivan tuoreeseen haasteblogiin nimeltä Kuukauden koirakuvahaaste ja oli vakaa aikomus osallistua jo ihan siihen ensimmäiseen haasteeseen, vaan mokoma unohtui täysin. Nyt ei unohdu enää (älkää te muutkaan unohtako eli äkkiä osallistumaan siitä, hus! Tai no tsekatkaa tämä postaus sittenkin ensin loppuun...) ja niinpä "Kato mua" -haasteteema saa Karvahelvetissä tällaisen ilmenemismuodon:

Teemakuvan toivottiin esittävän "koiraa edustavimmillaan", vaan mitenkäs sellaisen kuvan valitset, kun se oma koira näyttää luonnollisesti aina todella edustavalta? No okei, ei ehkä silloin, kun se ryömii ahteri pystyssä pitkin lumihankea eilen nähtyjä jäniksenjälkiä etsien tai juoksee korvat luimussa karkuun huomattuani, että taas on käyty kylppärissä mutustelemassa vähän kissanpökäleitä (tapahtui viimeksi tänään ja saatoin vähän karjua). Valitsemassani kuvassa on kuitenkin kaksi kuvaajalle poseeraavaa saksanpaimenkoiraa, Caro ja Sisu, joten otoksen on aivan pakko olla äärimmäisen edustava, eikös?

Väijytys!

No nyt niillä on jo yksi yhteinen harrastus: lintubongaus! Tänään mokomat sen viimein keksivät, kun yksi rohkea tirppa uskaltautui parvekkeen kaiteelle kevättalven auringonsäteistä nauttimaan.

Eipä puluparka arvannut mitä selän takana, ikkunan toisella puolella, tapahtui. Ei, vaikka toinen vaanija välillä epäluuloisesti tuolle reviiritunkeilijalle haukkuikin. Juu, vielä on koiralla tuossa huomaamattomassa väijymistekniikassa parantamisen varaa... Ehkä ihan hyvä niin, sillä muutoin saattaisi muutama sulka hieman pölähdellä.

Pakkaspäivän koirailut

Jassoo, on sitten näköjään taas laiskottanut tämä blogaaminen oikein urakalla, kun on jäänyt UV-juhlimiset sun muut täysin raportoimatta, vaikka jo aikapäiviä sitten palasimmekin takaisin Ouluun. Vakaa aikomukseni on palata vielä etelän koirailutunnelmiin (ja kissojenkin kuulumisiin, pitkästä aikaa), mutta sitä kuvapläjäystä odotellessamme voimme tirkistellä miltä meininki näytti tänään koirapuistossa, kun pakkasta oli yli 20 astetta ja leikkikaverit vähissä.

Juu, eipä ollut tylsää silti, ei. Niin siis ainakaan koiralla. Omistaja sen sijaan jäätyi pystyyn toisen riemua ihmetellessään... Ei ole ihmisille tarkoitettuja nämä tämmöiset julmetut pakkaset, mur.