tiistai 25. tammikuuta 2011

Pakkaspäivän koirailut

Jassoo, on sitten näköjään taas laiskottanut tämä blogaaminen oikein urakalla, kun on jäänyt UV-juhlimiset sun muut täysin raportoimatta, vaikka jo aikapäiviä sitten palasimmekin takaisin Ouluun. Vakaa aikomukseni on palata vielä etelän koirailutunnelmiin (ja kissojenkin kuulumisiin, pitkästä aikaa), mutta sitä kuvapläjäystä odotellessamme voimme tirkistellä miltä meininki näytti tänään koirapuistossa, kun pakkasta oli yli 20 astetta ja leikkikaverit vähissä.



Juu, eipä ollut tylsää silti, ei. Niin siis ainakaan koiralla. Omistaja sen sijaan jäätyi pystyyn toisen riemua ihmetellessään... Ei ole ihmisille tarkoitettuja nämä tämmöiset julmetut pakkaset, mur.

3 kommenttia:

  1. On se vain veikeä kaveri! :) Mukavasti narskuu lumi teikäläisen kenkien alla! Täällä ei ole onneksi ollut tuommoisia pakkasia. Meidän pakkasessa kolmijalkaiseksi koiraksi muuntautuva hienohelma olisi varmaan kieltäytynyt käymästä ulkona ollenkaan, vaikka lumesta hurjasti tykkääkin.

    VastaaPoista
  2. Noora Häkkinen, ainaki toisinaan. Näin varhaisteini-iässä toisinaan myös vähemmän ihana. ;D

    - - -

    Anni, juu pienemmillä koirilla on ongelmia jaksaa ton pakkasen kanssa. Moni omistaja sitä täällä valittelee. :( Meillä ei onneks oo muiden ku omistajan jaksamisella ja tarkenemisella väliä, Caro ku ei vielä lähes 30 asteen miinuksellakaan oo näyttäny pakkasta vapisevan, ellei ny ihan paikoilleen jää ulos kökkimään eikä semmosta tietenkään ees koiteta. :p

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)