Let's husky!

Ette muuten ikinä arvaa millaisen megalöydön vanha kunnon pihi budjettishoppaaja - siis meikä - tiistaina kirpparilla teki. No löysin ne alkukesästä asti haaveilemani vetovaljaat!!! :p Oikeassa koossa (EDIT: koko 6, eli sittenkin ilmeisesti kokoa liian pieni, hmm?) ja vielä mustaharmaana eli "meidän värisenä", huh mokomaa. Valjaat ovat JOKKE-merkkiset ja ilmeisesti jotain vanhempaa mallia, koska netistä en myyntikuvia samanlaisista löytänyt (eräs säälittävän pieni ja muutenkin kökkö kuva tosin vihjaili, että kyseinen malli voisi ehkä olla "Safari"). Jos joku tietää tarkan mallinimen, saapi ehdottomasti kertoa sen tännekin päin, kiitosh! 

Heti keskiviikkona lähdettiin tietysti valjaita maastoon testaamaan, sillä hinku "huskeilemaan" on ollut viime kuukausina hurja: niin hurja, etten debyyttilenkkiä edeltäneenä yönä meinannut malttaa nukkuakaan. Neljä tuntia jos sanon nukkuneeni, liioittelen jo tosi härskisti. x) 

Ja mites lenkki meni? No sehän meni niin hyvin, että vaikka pakkasta oli päälle parikymmentä, tempaistiin tuosta vain yli kymmenen kilsan mittainen ja kolmisen tuntia kestänyt reipas kuntopolkuvetoa ja metsässä vapaana juoksemista yhdistellyt ulkoilusessio, eikä vielä senkään jälkeen oltaisi maltettu kotiin palata, niin hauskaa meillä uusien vermeiden kanssa oli! Eilen piti lähteä heti uudestaan (ja varmaan tänäänkin), joskaan ei yhtä pitkälle, sillä mukanamme ulkoillut isäntä ei oikein noista loputtomista kuntopoluista saati sitten kohtalaisen rivakasta vauhdistamme perusta.

Nuo valjaat ovat kyllä yksinkertaisesti aivan mahtavat. Vaikka ne meidän Hurtta Pro -valjaatkin ajoivat hyvin sitä väliaikaista vetovaljaiden roolia, on kyseisten talutusvaljaiden käyttömukavuus ja toimivuus vetotilanteessa aivan eri planeetalta Jokkeihin verrattuna, luonnollisesti. Eron tuntuu huomaavan koirakin, sillä ellen ihan höpöjä ole havainnoinut, vetää Caro "uusilla" vajaillaan selvästi tehokkaammin ja innokkaammin kuin Hurtilla. Isoin ero perässä raahautuvan kannalta on valjaiden joustavuudessa: veto ja etenkään äkkinäisemmät nykäykset eivät noiden kanssa tunnu siltä kuin joku yrittäisi riistää ihmiseltä kourallisen sisuskaluja tai vähintäänkin sen vetovyön (Top Canis -merkkinen on se), joka myös kaipaisi päivittämistä toimivampaan malliin. Vähän rimpulahan se nääs on...

Joustokappale ei onneksemme päivitystä kaipaa, sillä erityisesti noiden oikeasti vetämiseen tarkoitettujen valjaiden kanssa kyseinen tee-se-itse -härpätin toimii oikein mallikkaasti: joustaa sopivasti ja on taatusti lujaa tekoa, eli pitäisi kestää käytössämme vielä pitkään.

Laitetaas vielä tähän perään kuvatuksia kauniin talvisista maisemista, joissa keskiviikkona valjastelimme. Harmi, ettei ollut mikään aurinkoinen päivä, niin on pikkuisen turhan synkähköjä kuvia, vaan kaipa noista silti jotain tolkkua ottaa. :)

Häirintää

Tuskin mikään maailmassa pilaa yhteisessä kerrossängyssä nautittuja iltatorkkuja yhtä tehokkaasti kuin kamera kädessä sohlaava paparazzi kohteenaan juurikin nuo viattomat uinujat. "Hmph, menis pois ja pysyis siellä kans..."

Nakit jäässä

Opin tänään, että kun asioita hoksaa, ne kannattaisi yleensä hoksata jo kotona eikä esimerkiksi vasta siinä vaiheessa, kun päivän jo alkaessa hämärtyä seisot rillit huurussa keskellä metsää, ne nakkisormet jälleen kerran aivan kalikoiksi parinkympin pakkasen ansiosta jäätyneinä. :p Hoksasin nimittäin vasta tuossa vaiheessa, että takkini vetskariin tänään ekaa kertaa ripustamani sydämen muotoinen led-huomiovalo voisi olla vieläkin hyödyllisempi, jos se killuisi koiran pannassa. Siinähän se on kiva alkaa sormet kohmeessa räpeltämään lediä irti takista ja kun hommassa viimein onnistuu, putoaa härpäke kätösistä maahan lakaten samantien toimimasta, sama miten sitä koputtelee ja on-off -kytkintä renkuttaa. Se siitäkin kiinalaisesta rihkamasta taas! Onneksi oli sentäs halpa.

Nooh, metsäiltiin sitten ilman lediä, kuten tähänkin asti. Caro sai juosta ja temuta vapaana pitkät pätkät eikä ketään näkynyt missään. Paluumatkalla kuntopolulla heitettiin vielä reipasta kävelyä ja oikein yllyttämällä yllytettyä vetämistä sisältänyt "canicrossailuosuus", joka jatkuikin aina kotiovelle asti. Äärimmäisen mukava reissu oli se! Ja erityisen mukavaa oli kotiin tultua huomata, että lenkkitakin uumeniin survomani "rikkinäinen" led-sydän se siellä taskussa oikein iloisesti punaista valoaan yksinään vilkutti aivan kuin siinä ei olisi koskaan ikinä mitään vikaa ollutkaan. Että näinpä taas näissä meidän piireissä. ;)

"Näin sen olisi pitänyt toimia", demonstroi otus.

Kirpsakka sunnuntailenkki

Hei mekin saatiin viimein lunta, woohoouu! Hiutaleita leijaili maahan koko eilisen päivän ajan ja se takasikin viikonlopun päivälenkeille söpön valkeat maisemat. Kunnon hankia edelleen odotellessa! Nämä kuvat räpsin tänään varsin kepeässä, sormet kohmeloittavassa 12 asteen pakkasessa, joka tosin ei tuon koiran menoa taaskaan hidastanut. Lumi pöllysi ja vähän vissiin hiekkakin, kun tyypin teki mieli hieman myyräillä kaivaen kesää esiin tuoreen lumipeitteen alta. Ja keppejä, no tietenkin. Huomenna sama uusiksi tai vähintäänkin jotain vastaavaa, on meinaan sen verran miellyttävä näky tuo taju kankaalla lattialla lojuva koiranraato. ;)