tiistai 11. marraskuuta 2014

Maa kutsuu!

Eilen oli oikea luksuskeli: ei nimittäin satanut yhtään vettä eikä kyllä mitään muutakaan. Suurta juhlaa näin marraskuussa, juu-u. ;) Toista se on arvatenkin tänään, joten kamera pidetään laukussaan parempia kelejä odottelemassa elleivät sitten nuo kissat keksi jotakin tallentamisen arvoista. Eiliseltä hakkuuaukeareissulta jäi kuitenkin talteen liuta erinäisiä pönötys-, mukellus- ja nakerruskuvia, joita voisimme katsella tänään. Varmaan talteen jäivät myös litimärät kengät sekä jäätävän kokoinen mustelma koivessa, kun eräs nimeltämainitsematon otti vähän matsia paikallisen juuriston kanssa yrittäen samalla suojella kameraansa suuremmilta kolhuilta. x) Se on kuulkaas iloinen asia se loistava tasapainoaisti. Vielä kun vaan saisi itelleenkin sellaisen. Eh he he.






























maanantai 10. marraskuuta 2014

Rehellinen kuvaoksennus

Maanantai. Mikäs sen parempi päivä olla ihan hissuksiin ja katsella vaikka kuvia. Ja nyt niitä muuten riittää, sillä käväistiin tuossa eilen moikkaamassa Kallea ja Leksaa, ja jotenkin tosi yllättäen sillä reissulla tuli kiusattua kameraakin. Kirjaimellisesti kiusattua, sillä ei ole kyllä tämä sadesumuharmausloska-vuodenaika yhtään kameran parasta kaveria, ei sitten yhtään. Mur mur.





















































sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kaapista ulos

On jäänyt kertomatta teille yksi pikkuinen juttu. Kävi nimittäin niin, että Niilon ja Jalon emäntä houkutteli meidät katsomaan treenejään suunnilleen tuossa kuukausi takaperin ja tokihan se oli mentävä, kun kerta täällä Hollolassa asti treenailivat. Sinnehän sitä sitten mentiin, kentän laidalle kaikenkarvaisia suloisia sakemanneja ihmettelemään.


Pallo-Niilo.


Jalo.


Caro ja puhtain narupallo maailmassa.


Ja sitten ykskaks siellä kentällä oltiinkin me. ME! Voitteko kuvitella? Caro ja meikäläinen, "ihan-vaan-lenkkikaveri" ja sen omistaja, joka on kyllä aina miettinyt, että "kai sitä pitäisi, mutkun mutkun mutku..." Yhtäkkiä oltiinkin keskellä mukavan oloista porukkaa, joka antoi ymmärtää, että voisimme ilmaantua paikalle toistekin ja ettei tuo meidän puskassa kasvanut riiviömme ole ollenkaan toivoton tapaus. Että se kuulemma osaa jo valmiiksi kaikenlaista ja sen kanssa on tehty ihan oikeitakin asioita vastoin allekirjoittaneen omia olettamuksia. Nopea oppimaan ja hirmuisen innokaskin vielä. Huh!


Hei, sehän on kentällä!


Joten niin siinä sitten kävi, että me löydettiin kaikkien näiden kahdenkeskisten hömpöttelyvuosiemme jälkeen se oma treeniporukka (hups ja oho). Se meille juuri sopivan kaltainen eli hyvinkin vapaamuotoinen ja rento ilman turhaa pingottamista. 

Ja mitä me sitten Caron kanssa treenailemme? Yleisiä käytöstapoja, kai. :p Tällä hetkellä ohjelmassa on lähinnä seuraamista, luoksetuloa ja oikea-aikaista ja muutenkin tehokasta palkkaamista. Jos ihan tarkkoja ollaan, treeneissä on kouluteltu kyllä enemmän emäntää kuin sitä koiraa, emäntä kun tuppaa olemaan sellainen "vähän sinnepäin on ihan tarpeeksi" -tyyppinen henkilö eikä se ole noissa koirankoulutushommissa kovinkaan hedelmällinen näkökulma. ;) Tarkoitus olisi myös päästä viiiiimein eroon tyhjänpäiväisestä muille räyhäämisestä, mutta sen operaation kanssa me ollaan vasta alkutekijöissään. Aiemmin tällä viikolla meni kyllä ihan yllättävän hyvin, kun kyettiin hengailemaan pitkiä aikoja ihan hissuksiin, vaikka alle kuuden metrin päässä meistä hengaili palloillaan leikiskellyt Niilo. :)


Hauva, jonka nimeä en nyt millään muista.


Niilo. Ja se pallo, tietty.


Tarkkana ensilumilla eli aiemmin tällä viikolla.


Millos ois taas mun vuoro?


Että semmoisia uutisia tällä kertaa. :p Huolimatta siitä, että olemme nyt löytäneet itellemme uuden ajanvietteen, ei tästä ole tulossa jatkossakaan mitään treeniblogia. Ehkä postauksia silloin tällöin, juu, mutta jos oikein kovasti innostun aiheesta kirjoittelemaan, aloitan sitä varten ihan oman treeniblogin. Siitä ilmoittelen toki täällä sitten, jos niin käy, mutta eipä tässä toistaiseksi kummoisia kerrottavia ole.



perjantai 7. marraskuuta 2014

Yllättäviä uutisia

Arvatkaas mitä? No sitä, että tässä meillä on kissa...




...jonka allergiatestit totesivat, että allergiaa EI OLE! Kyllä vain, niin uskomatonta kuin se onkin, sillä kaikki oireet ovat allergiaan viitanneet. Lääkäri soitteli valmistuneista testituloksista hämmästykseksemme jo tänään, ja kaikki testatut allergeenit näyttivät negatiivista. Mitään muutakaan merkittävää kutinan syytä tai ongelmaa testit eivät paljastaneet, paitsi että muistaakseni maksa-arvot olivat hieman koholla (ei kuulemma harvinaista jo vähän iäkkäämmälle kissalle). Tuo sana "muistaakseni" siksi, että: kävi nimittäin niin hassusti, että satuin olemaan puhelun aikaan lenkillä Caron kanssa ja tietäähän sen, että missä, kun pitäisi kuulla ja sisäistää monimutkaista informaatiota - tietysti loppumattoman pitkän vilkasliikenteisen tien varrella, jossa hyvä kun kuuli omia ajatuksiaan saati ääntä puhelimen kaiuttimessa. :D Niiiiin tyypillistä!

Iso osa infoa meni siis toisesta korvasta sisään, muttei koskaan tajuntaan asti. Se nyt mieleen jäi kuitenkin, että seuraavana kutinasta epäiltyjen listalla on kiusa nimeltä "atooppinen iho", joka tavallaan on kai jonkinlaista allergiaa sekin. Toisin sanoen tutkimukset jatkuvat tuossa loppukuusta, jolloin Sinni "pääsee" uudemman kerran lekurin juttusille. Ohjelmassa on ainakin uudet verikokeet ja pissanäytteen otto. Siihen asti jatkamme hyvin sujunutta kortisoninappien nappailua, joka muuten on myös atooppisen ihon hoitotapa, tai ainakin yksi niistä oletetusti tehokkaimmista. Juu-u, jotenkin nyt vaan näyttää siltä, ettei meillä olla pääsemässä tuosta kortisonista eroon ihan tässä lähiaikoina. Kutina on kuitenkin edelleen pysynyt poissa, joten ei tässä kirvestä kaivoon heitellä, vaikkei oireilujen syy vielä selvinnytkään. Loppupeleissä tärkeintä on kuitenkin se, ettei pikkukattia kutita. :)