sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Caro ja Pätkis ensilumilla

Niin, lauantaipäivä oli täällä meilläpäin ensimmäinen valkoinen päivä ja tietäähän sen, että hyvin äkkiä mieleen juolahti mainio tilaisuus ragdollin leppoisan elämän järkyttämiseen, siis ulkoiluun lumisessa maastossa. Ainoa vain, että Pätkiksessä on yksi hyvin hämmentävä piirre: mitä viileämpi ja oletusarvoisesti ikävämpi sää, sitä innokkaammin Pätkis on valmis aikaansa ulkona kuluttamaan. Innokashan tarkoittaa Pätkiksen kohdalla sitä, että valittaa vähän vähemmän kuin ollessaan innoton. ;) Parvekkeella se viihtyy tosiaan mieluiten, kun on "ei niin häävi" sää (jos nyt ei sentään aivan sateinen, niin viileä ja ehkä jopa tuulinen) ja samoin se meni myös lauantaina luonnon helmassa. Tokihan naamaa oli vedettävä muodon vuoksi mutrulle vähän väliä, ettei ajoittainen kiinnostunut ilman nuuskuttelu vaikuttanut liian tyytyväiseltä käytökseltä. Imago ennen kaikkea! Paljon se sai kyllä isännänkin sylissä olla, välillä kun meinasi oikein huolella tärisyttää eikä sillä mitään takkiakaan päällään ollut. Takilla tuppaa olemaan kohtalaisen halvaannuttava vaikutus, joten ulkoilu puettuna on kaikkea muuta kuin kannattavaa. Ennemmin lämmitellään sylissä, joka on noissa oloissa tuollaisen ei-sylikissankin näkökulmasta yllättävän jees juttu. Miljoona kertaa jeessimpi kuin se hirveän kamala takinretku!

Caro pääsi tutustumaan loppuvuoden 2015 ensilumeen prikulleen samalla reissulla kuin Pätkis ja mikä oli reaktio? Vastaus: "Ihassssssama! Mulla on heppapallo!" Eli koiraeläin käyttäytyi aivan kuin lumi olisi ollut siinä maassa aivan koko ajan ilman mitään kesä-nimisiä taukoja ja silmissä kiilsi vain pallo. Että sen sortin antikliimaksi oli sitten se koiran osuus, vaikka koira ite ei ollut lainkaan harmissaan mistään. :p


Meinaatko sä TOSISSAS, että mun on kasteltava mun tassut? Ei tuu kauppoja!




Hitto. Hitto. Hitto. Hitto. Hitto.




Ihassssssama! *dun dun dun*




Onnellisuus näyttää tältä. ;)






O_o


Jaaaa haluat, että poseeraan sulle kerranki ilman palloa? No kuule TÄSSÄ sulle poseeraus!




Ahihi, mulla on lunta nenässä!




Määrätietoisesti matkalla ei-minnekään.




Ny muuten loppuu meikäläisen huumorintaju!








Joo, tää pose vielä ja sitte kotiin.


Mää kans!



lauantai 21. marraskuuta 2015

Ensilumi

Viime yönä se saapui meillekin tänne Hollolaan: ensilumi! Ei kun siis loska. Ensiloska? Noh, rutkasti jotain valkoista ja sitä kautta hämmentävän paljon valoa maailmaan kumminkin. Kissoissa tämä muutos maisemassa on aiheuttanut verrattain vähän reaktioita, mitä nyt lievää silmien suurenemista ikkunan ääreen eksyessään, mutta koirassa...hmm, no, siitä lisää myöhemmin. ;)





torstai 19. marraskuuta 2015

Viiden kysymyksen haaste x 2

Haasteista nyt jostain syystä innostuneena kaivelin tuota luonnosarkistoni ja bongailin sieltä tällaisen Viiden kysymyksen haasteen, johon meidät oli (helmikuussa... :D) haastettu ainakin kahdessa eri blogissa. Vastailen näihin kahteen haasteeseen tässä samalla kertaa, niin saan purettua edes hieman tuota meidän suhteellisen mittavaa rästihaastepinoamme. :)



(kissoille)



1. Mikä olisi unelmiesi saalis?


Pätkis

Ruoka, ruoka, ruoka.


Sinni

Ihan mikä vaan syötävä. Mun maharöllykkä on 
vetoisuudeltaan pohjaton, vaikka pieni kooltani oonkin.



2. Millainen on täydellinen, kissaystävällinen olohuone?


Pätkis

Se on täynnä helposti painimisen tiimellyksessä myttääntyviä räsymattoja ja lattiaan 
saakka laskeutuvia verhoja, joiden uumenissa voi hepuloida ja möykätä kuin 
järkensä menettänyt.


Sinni

Siellä ois takka, jonka päälle vois kiivetä nukkumaan.



3. Oletko koskaan hajottanut mitään? Jos olet, niin mitä (kaikkea)?


Pätkis

Joskus parivuotiaana tykkäsin raapia yhden joustinpatjasängyn päätykulmaa. Viherkasveja on tullut maisteltua myös toisinaan ja kynsilläni oon kans saattanu jotain verhoja ja muita kankaita vähän kutkutella, mutten mitenkään usein ja aktiivisesti.


Sinni

Joo se vanha sängynkulma oli kyl aika kiva ja viherkasvitkin silloin tällöin. Leivillä, leivonnaisilla ja muilla sellasilla täytettyjä muovipusseja on tullu rapisteltua, revittyä ja viskeltyä pitkin lattioita jonkin verran tän vuoden kuluessa. Mitäs pitävät aina nälässä eivätkä tarjoile naksuja aina esillä olevasta kupista, niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Itepä kerjäävät, ihmisperhanat...



4. Mitä ihmisten sisustusjuttua et ymmärrä?


Pätkis

Kasveja, joita ei saa ikinä yhtään maistaa. YHTÄÄN! Voitteko kuvitella?


Sinni

Joo, sama! Ihan outoa on tollanen.



5. Millaisista ihmisistä tykkäät?


Pätkis

Sellasista, jotka ei tykkää musta. Ja jos joku allerginen sattuu paikalle, 
nii aivan varmasti tungen siihen iholle kehräämään.


Sinni

Kaikista, joilla on lämmin syli ja jotka ei möykkää, riehu ja metelöi.



(kaikille eläimille)



1. Mikä on lempi nukkumapaikkasi?


Pätkis

Ei semmosta voi valita, hei! Kaikki kissatelineet käy. Ja sohva. Ja rahit. Ja tuolit. Ja matot.


Sinni

Joku lämmin! Syli se varmaan on, jos sinne vaan päästetään. 
Väittävät, ettei se muka koko aikaa käy... Omituista.


Caro

Ihan mikä vaan viileä kohta lattialla tai pihalla on paras. En oo niin nirso ton homman kanssa. Poikkeuksena on tosin pakko mainita ihmisten sänky. Erityisen mukava paikka silloin, jos ne ovat jättäneet päiväpeiton levittämättä ja voin kylvää karvaani petivaatteisiin ihan just niin paljon kuin mieli tekee.



2. Mikä on lempiruokasi?


Pätkis

Tonnikala!


Sinni

Kaikki. Tai en ainakaan näin äkkiseltään muista, mikä ei nykyään maistuis.


Caro

Lihapulla! Tyhmää kyllä, saan niitä pelkästään nameina enkä pääruokana. 
Voikohan tosta valittaa jonnekin? Eläinsuojeluun, esim.?



3. Mikä on lempilelusi?


Pätkis

Tällä hetkellä semmonen oranssi kissanminttua sisältävä porkkana (tosi yllättävää muuten, että se porkkana on just oranssi!), jonka emäntä osti kuultuaan, että jotkut toisetkin kissat oli hullaantunu vastaavista. Jaaaaaa, emäntä huutelee tuolta taustalta, että sen ois tarkoitus kertoa siitä porkkanasta lisää myöhemmin, joten se siitä ny sitte tällä erää.


Sinni

Joku hyönteinen. Siis elävä ja mielellään lentävä kans. Ne nimittäin muuttuu ihan pirun tylsiksi, jos lakkaavat liikkumasta.


Caro

HEPPAPALLO!!!!!!



4. Mitä et voi sietää?


Pätkis

MITÄÄN! No okei, joskus siedän, jos siltä tuntuu. Jos jotain tiettyä pitäis ny valita, niin mm. suihkuun joutuminen, liian pitkään (yli puoli minuuttia) kestävä kynsien leikkaus ja Caro on aina vahvoilla tässä.


Sinni

Ulkoilua valjaissa, kylmää ja sitä, ettei päästetä syliin.


Caro

Ärrrrr, tää on NIIIN helppo: naapurin sakemanniurosta! Se pääs kerran käytävässä mun kimppuun ja vaikkei mitään karvojen pölinää vakavampaa käynykään, nii en ikinä unoha sen rumaa uhoavaa naamaa enkä varsinkaan ääntä. Se nimittäin huutaa mulle törkeyksiään aivan raivona joka kerta, ku me lähetään ulos tai tullaan takas kotiin. Oon oppinu esittämään, etten kuule mitä se huutelee, mut aina toisinaan se pääsee ihon alle ja mun on ihan pakko huutaa sille takaisin. Emännän mielestä mä oon silloin yhtä tyhmä ku se toinen, mut hei, ei kai munkaan tartte aina ihan kaikkea kestää?!

Emäntä huutelee taustalta, että kyllä mun vähän niin ku tarttis. Emäntä on ihan pöljä.



5. Kuka on paras kaverisi?


Pätkis

Minä ite! Nyt, aina, ikuisesti: MINÄ ITE.


Sinni

Varmaan se toi emäntä on, ku sen sylissä mä saan nukkua enemmän ku kenenkään muun ja 
yleensä se vaan tykkää, ku oon siinä. Se on sanonu, että lämmitän kivasti, ku sekin palelee 
aina niin herkästi.


Caro

Saako tähän vastata "heppapallo"? Ai ei. No hitto. En mä sitte oikein osaa sanoa. Ei mulla oo sellasia ihan parhaita kavereita ollenkaan. Oli mulla siellä Oulussa Nita ja erityisesti Nana, joka jakso leikkiä mun kanssa tosi usein, mut ne jäi sinne, ku me muutettiin eikä me olla löydetty täältä etelästä mulle uusia samanhenkisiä kavereita. Tai löydettiin me se yks tosi söpö Mila, mut sille kävi pahasti karkumatkallaan ja meiän leikit loppu siihen. Että kai mun parhaat kaverit on sitte isäntä ja emäntä ja Sinni, joka aina joskus jopa puskee mua. Se taitaa olla tommoselta kissalta aika iso kiintymyksen ele, joten vissiin se mun hyvä kaveri sitten on. Ois sellanen samanhenkinen koirakaveri silti aivan mahtava, ku tykkään kummiskin painia ja leikkiä hippaa ihan tosi paljon. Pitää toivoa, että me bongataan sellanen vielä joskus jostain. Todistetusti vaikeaa, muttei mahotonta!


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Holtittomasti lisääntyvät pallot

Kyllä mä aina niin kovasti yritän hillitä pallojen hommaamista tuolle meidän pallohullullemme, mutta aika aseetonhan sitä ihminen vahvemman voiman edessä on, jos tuo vahvempi voima päättää, että pallojen on nyt vaan aika lisääntyä. Ehkä tämänpäiväiset tapahtumat olivat loppujen lopuksi omaa syytäni, kun kohtaloa uhmasin: päätin nääs, että tänään me hoidetaan metsäreissu pois alta ilman sitä maailman mahtavinta palloa, heppapalloa. Kai sitä toisinaan voi ihan vaan perinteisillä kepeilläkin leikkiä, eikö? 

No ilmeisesti ei, sillä kun olimme kulkeneet hyvän matkaa niistä kepeistä viehättyen, törmäsimme mihinkäs muuhunkaan kuin - TADAA! - pinkkiin palloon! x) Olettaen, etteivät pinkit kumipallot edelleenkään kasva luonnonvaraisina suomalaisissa metsissä, oli löytömme varmasti hukkunut joltain toiselta pallohullulta. Sääli tuolle toiselle, muttei todellakaan Carolle, joka otti pallon heti omakseen kuskaten sitä mielissään pitkin korpea. Ei tuntunut edes tuo hieman epämaskuliininen värikään pallon viehättävyyttä vähentävän, joten kai tässä on vain hyväksyttävä jälleen yksi uusi pallo osaksi Caron mittavaa pallokokoelmaa, jolle tarvitaan kohta ihan oma huone...


Alkumatka

































Ja sitten SE tapahtui...