Kaikenkarvaiset ystävämme

Meidän lauantai sujui tämmöisissä merkeissä, tämmöisellä porukalla. Voin vakuuttaa, että vipinää ja vinkulelun huudatusta piisasi siinä missä ärinää, läähätystä ja hännänhuiskettakin. ;) Aina yhtä hulvatonta sakkia ovat nuo.

Nörtti mikä nörtti

Onhan se nyt selvää, ettei kahden nörtin lemmikeistä voi normaaleja varttua, mutta pistää se kyllä silti vähän miettimään, että milloinka olisi syytä huolestua, kun jo perheen kissakin kiintyy teknisiin vempaimiin siinä mittakaavassa, että viettää niiden äärellä kaiket päivät ja yöt siihen päälle. 

Kyllä vain, Sinni on keksinyt modeemin eikä missään muualla enää nukkuisi kuin työpöydän ylätasanteella modeemin päälle levinneenä. Ei ole lämpöpattereista ja pehmeistä pedeistä enää mihinkään, sillä tekniikka on nyt kuuminta ellei jopa ylikuumennutta hottia, kirjaimellisesti. Sinnin mielestä "ei saa peittää" -varoitusteksti ei missään nimessä voi liittyä millään tapaa viattomasti nukkuviin kissoihin, eikä irtokarvoista laitteen päällä, ympärillä taikka sisällä koidu minkäänlaista haittaa kellekään, nyt eikä tulevaisuudessa. 

Että jos tämä blogi jossain vaiheessa äkkiarvaamatta hiljenisi, niin syytä saati syyllistä olisi turha lähteä kovin kaukaa etsimään...

Perinteistä keppijumppaa

Sitä itteäänhän se, joten eipä tässä kai tämän kummempaa tarinointia tarvita. :)

MIKÄ tämä on?!

Kaikenlaista kasvamista

Tämän postauksen videoita katsellessa tulee kyllä viimevuotisen koneen päivityksen yhteydessä kadonnutta videoeditorisovellusta ikävä, mutta minkäs teet, kun en ole saanut aikaiseksi uuttakaan hommata ja YouTuben omalla editorilla ei kummoisia muutoksia tehdä. x) Pahoittelen siis kaikenmaailman yskimyksiä (volumet kajareista pois, ellette sydäriä kaipaa!) ja sen semmoisia puhumattakaan videoiden laadusta noin yleensä, vaan eiköhän se tästä iloksi muutu, kun ehtii videoimaan enemmän ja jopa ulkona valoisassa, wow!

Ihmettelyä.

Kevyesti epäilyttävää. :D

Oltaisko kamuja?

Niin, Caro ja Pikku-Kalle. Ne ovat nähneet jo monta kertaa, mutta edelleen Caro on hieman hämillään pienestä luppakorvaisesta otuksesta. Kovasti tuo pikkutyyppi kiinnostaa, mutta samaan aikaan jännittää, että kohta tulee tassusta, sillä niinhän se yleensä menee kotonakin, kiitos suunnilleen samankokoisen Sinnin: ensin nuuskitaan kaverin roolia esittäen ja sekunti myöhemmin viuhuukin jo sähinän säestämä tassu. Arvatkaas vaan, kasvattaako se luottamusta "ystävälliseen" vastapuoleen. ;) Perhanan Sinni! Olisi pitänyt tehdä siitä rukkaset jo heti ekalla kerralla, kun koiraparan meni ja pelästytti... Ei ole Leevin vaikuttavia koirankäsittelytaitoja kummallakaan kissoistamme, ei. Samaa ketkuilua Caro odottaa sitten Kallenkin tekevän, kokemuksia pienistä kavereista kun on todella vähän ja niiden vähäistenkin joukossa kaikkia "vihaava" mäyris Roosa. ;)

Vaatii siis useamman kyläreissun ennen kuin Caro oppii luottamaan, ettei Kalle olekaan koostaan huolimatta antamassa köniin heti, kun iso tyyppi laskee omaa suojaustaan, mutta vielä se uskoo, olen kuulkaas varma siitä. Jos otukset saisivat elää yhteistä arkea nähden toisiaan aamusta iltaan, olisivat ne toistensa tuntemisessa rutkasti pidemmällä, selvähän se on. Kalle on äärimmäisen sosiaalinen ja iloinen vipeltäjä, mikä auttaa myös Caroa rentoutumaan ja uskomaan, että jotkut tyypit ovat ihan OIKEASTI kivoja eivätkä elä suunnitellen jotain p*skahalvauksen aiheuttavaa yllätyshyökkäystä. :D 

Elämme kyllä jänniä ja ennen kaikkea kasvattavia aikoja, ei voi muuta sanoa!