Tapaus postipaketti

Toisinaan käy niin hassusti, että postihenkilö - useimmiten sukupuoleltaan setämies - tuo muutakin kuin niitä iankaikkisia laskuja. Eilen se toi paketin kotikonnuiltani Lahesta, joka on eräänlainen Helvetti sekin, jos siellä liian kauan jumittaa. Paketin alkuperä ei kuitenkaan ole tämän jutun pointti, vaan se mitä paketista varsinaisen sisällön muodossa löytyi. Tärkein juttu petoeläintemme mielestä oli aivan ehdottomasti Etelä-Suomen Sanomat -merkkinen pakkauspaperi. Oooooh! Tiedän. Olin itsekin kovin tohkeissani, mutta maltoin kuitenkin kuvata kuinka kissat ottivat jännittävän lahjansa vastaan.






Aluksi paperikasaa oli lähestyttävä vaivihkaa sivusta käsin, jotta varmistuttiin, ettei sen sisuksissa lymyillyt minkäänlaista mörköä. Sinni oli toki kaksikosta rohkeampi, joten se otti ratkaisevat lähestymisaskeleet ensin.




Todettuaan kasan turvalliseksi ja tajuttuaan miten paljon kiinnostavaa luettavaa olikaan tarjolla, Sinni hymyili maireaa onnenhymyään.




Hetken päästä Pätkiskin uskaltautui lähemmäs toteamaan, että aivan sen tassujen ulottuvilla oli varsin maukas kokoelma lähes tuoreita uutisia, sarjakuvia sekä hieman glamourtyyliin kiiltelevää muoviakin. Kyllä noihin saattoi turvallisin mielin syventyä hieman tarkemmin!




Joo-o, uutisnälkä oli suorastaan suunnaton! Ei tällaisia etelän hetelmiä posti joka päivä kaikille tuokaan.








Polttavimmat puheenaiheet herättivät sivistyneen pohtivaa keskustelua, mutta myös himpun verran kiistaa ja aggressioitakin. Erityisesti raapimiseen liittyvä artikkeli kannusti jakamaan kiivaita mielipiteitä hyvän tovin ajan. Keskustelun osapuolet eivät täysin päässeet yhteisymmärrykseen mm. siitä mikä etutassun kynsistä sopii teroitusmielessä parhaiten yhteen olohuoneen uuden maton kanssa. Yhteisymmärrys jäi lopulta saavuttamatta, joten asiaan palataan varmasti myöhemmin.




Keskustelun siirryttyä FC Lahden viime aikaisiin otteisiin Sinni koki tarpeelliseksi puolustaa Pätkiksen väheksymää suosikkiaan Jari Litmasta ja tämän taitoja imitoimalla miehen sulavaa juoksutyyliä. Pätkis oli selvästi vaikuttunut näkemästään. Sinnihän oli kuin ilmetty idolinsa!




Valintatalon tuoreet tarjouksetkin oli syytä tarkastaa tarkalla silmällä. Juu, samat tarjoukset siellä näyttivät olevan voimassa kuin täällä Oulussakin.




Pätkis herkutteli urheilu-uutisilla vielä hyvän tovin Sinnin Litmas-tyylinäytteestä inspiroituneena.




Lopulta lehden intensiivinen lukeminen alkoi kuitenkin maistua hieman muovilta, joten oli syytä luovuttaa.




Kun lehti oli koluttu läpikotaisin kummankin osalta, oli lukijoiden kasvoilla havaittavissa pientä uutisähkyn tynkää. Liika informaatio yhdellä kertaa ei aina tee hyvää, mutta uutta opittiin vaikka millä mitalla ja näin ollen paketista oli ollut sekä paljon hupia, että hyötyä. Lisää tällaisia pakettaja, kiitos!

Kissakuvahaaste 87: Lehti

Pätkis nauttii sanomalehtensä mieluiten lattialla istuen, kaikessa rauhassa ilman häirintää. Tänään se pääsi pitkästä aikaa kaukomaiden uutisten eli Etelä-Suomen Sanomien kimppuun. Lisää tästä niin kovin sivistävästä uutishetkestä saatte kuulla aivan lähipäivien aikana, jolloin mukana menossa on myös Sinni.

Astetta karvaisempi stylisti

Oli tarkoitus kuvata kirppislöytöjä toiseen blogiin esiteltäviksi. Stylisti Pätkis teki kaikkensa, että synkeän sesongin muotiluomuksiin olisi kuulunut myös tietty määrä turkissomisteita. En arvostanut ideaa, mutta sai se lopulta tahtonsa läpi ja mustat vaatteet olivat yhtä modernia karvapainajaista. Kai se turkis muotia kuitenkin on.






Tänään meillä myös imuroitiin, kun kuvat oli kuvattu...

Kissakuvahaaste 86: Sutjakka

"Sutjakka Sinni". Ne sanathan rimmaavat luonnostaan? Näin ainakin meillä. Sinnille ei ole olemassa paikkaa, jonne se ei pääse tai mahdu. On vain paikkoja, jonne on tavallista hankalampi sujahtaa. Päästäkseen päämääräänsä - olkoon se sitten parimetrinen täyteen ahdettu kaapinpäällinen tai todella matala sohvanalus - Sinni on valmis suorittamaan melkoista akrobatiaa. Pari kertaa se on onnistunut pudottamaan kiipeillessään jotain (ainakin kerran suuren jätesäkin vaatekaapin päältä), muttei kuitenkaan särkenyt mitään. Se, jos mikä, kertoo sutjakkuudesta, emmekä tuon vuoksi pahalla akrobatiaharrastusta katsokaan.






Luottamuksemme Sinnin norkeuteen ei kuitenkaan estä sitä, ettemmekö joka kerta sen loikatessa kärpäsen perässä viherkasvien ja ikkunan ahtaaseen väliin pelkäisi kuollaksemme, että kohta kilisee ja on aika tarttua imuriin. Vielä kertaakaan pelkomme ei kuitenkaan ole toteutunut muissa kuin yöllisissä painajaisissamme.

Kuin kissa ja hiiri x 2

Mitä tapahtuu, kun kissojen reviirille tuo kaksi elotonta jyrsijää? Alla näkyvä kuvasarja kertoo kaiken tarpeellisen aiheesta.

Kissakuvahaaste 85: Mustavalkoinen

Itsehän olen sitä mieltä, ettei mikään maailmassa ole täysin mustavalkoista. Sitä ei siis myöskään ole talomme mustavalkoisin nisäkäs nimeltään Sinni, joka haasteeseen tällä viikolla osaa ottaa.




Voiko kukaan varmuudella sanoa onko kuvaan ikuistettu tavallinen viaton pesuhetki vaiko kenties pahapäisen viekas elikko, joka tahtoo näyttää kaikille blogiin eksyneille kieltä? Eihän kukaan kiltistä Sinnistä jälkimmäistä uskoisi, koska olen kattia aina suureen ääneen hyvätapaiseksi kehunut. Niin, kaikki ei ole aina mustavalkoista, vaikka ensin niin ajattelisimmekin. Todellisuus voi olla joskus myös harmaa ellei jopa punaruskea.

Kissakuvahaaste 84: Tauon paikka

Juhannukseksi sattui yksi niistä viime kesän melko harvoista kauniista ja lämpöisistä päivistä, ja tällöin painelimmekin heti koko sakin voimin pihalle ulkoilemaan. Aurinkoinen sää ei tietenkään koko päivää kestänyt: parin tunnin pihalla olon jälkeen oli hölkötettävä sisälle, koska tummat pilvet valtasivat taivaan ja pian alkoikin sataa kaatamalla. Sitä sadetta riitti muistaakseni seuraavaan päivään saakka ellei kauemminkin. Kyllä kannatti tuotakin kesää taas lähes koko vuosi odottaa! En tiedä mitään parempaa kuin villasukat ja huppari keskellä juhannusta! :> Kuka muka uimarannalle tahtoisi?




No joo, jospa sitä oppisi joskus tyytymään siihen vähäänkin mitä tarjotaan. Sinni ainakin nautti joka hetkestä, jonka heinikossa sai pörnystää. Suurin osa ajasta meni silti taukoillessa. On kuulemma niin paljon turvallisempaa maata nurmikon suojassa kuin kävellä ympäriinsä naapurin mummojen katseiden alla. Jos koiraa ulkoiluttaessa turhautuu ainaiseen elukan perässä juoksemiseen, kannattaa vaihtaa kissaan. Ei pelkoakaan, että kunto noilla lenkeillä vahingossakaan kasvaisi! Kissaa lenkittäessä kun voi aivan hyvin lukea vaikka kirjaa tai täytellä ristikoita...tai torkkua.

Tilattavia kisuja

Niin sitä mä tässä vaan tulin ilmoittelemaan, että Blogilista on nyt perjantain kunniaksi tunnustanut tämän blogini oikeaksi ja antaa mahdollisuuden tilata sitä, jos kissajutuista kiinnostuneita löytyy. Eipä sitten muuta kuin kirpsakkaa viikonloppua kaikille!

Pätkiskin toivottaa kaikki tervetulleiksi Karvahelvettiin toistekin!

Kissakuvahaaste 83: Saunakissa

Vaikka sauna-addikti olenkin, ei meillä ole omaa saunaa. Tuo asia on korjattava tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi on tyydyttävä taloyhtiömme yleiseen saunaan, joka sekin kovasti kaltaiseni vilukissan mieltä ja ruhoa lämmittää. Käydessämme tuossa loppukesästä kotipuolessani Etelä-Suomessa kissatkin pääsivät ensi kertaa meille muuttonsa jälkeen saunan makuun. Se olikin elämys vailla vertaansa!




Pätkis tunsi suunnatonta intohimoa erilaisiin ahterinalusiin, joiden kanssa se kiehnäsi ja meuhkasi koko saapumisillan. Katin jo tutuksi tullut mattofetissi saikin näin ollen hieman jalostetumman muodon. On se outo. Saunan lämmetessä myös Sinnin virne muuttui aina vain maireammaksi, joten musta tuntuu, että se olisi lähtenyt kanssamme jopa löylyttelemään, ellei hommaan olisi liittynyt myös ilmassa lentävää vettä ja kiukaan saatanallista suhinaa. Joku raja sen itseään kunnioittavan saunakissankin on vedettävä.

Ensimmäinen päivä karvahelvetissä

Olipa kerran nuoripari, joka eleli rauhassa mukavassa kämpässään jossain Oulun korkeudella. Heillä ei ollut mitään syytä valitella olojaan, mutta silti heistä tuntui kuin jotain puuttuisi. He halusivat ensimmäisen yhteisen lemmikin arkeaan piristämään. Poika oli kissaihminen, eikä paljon koirista tiennyt, tyttö taasen ikänsä koirien seassa ryöminyt koiraihminen, jolla oli kokemusta vain sellaisista kissoista, jotka eivät olleet vakituisesti hänen kanssaan asuneet sitten ensimmäisten elinvuosiensa.




Pähkäiltyään hyvän tovin he päättivät hommata kissan tai kaksi. Tokihan katilla olisi hyvä sitä eläimellistä seuraakin olla. Aikansa erilaisilla kissasivuilla surffailtuaan he totesivat, että ragdoll vaikutti kaikkein lupaavimmalta rodulta. Sen rotukuvaus vastasi niin kovasti heidän mielikuvaansa ihannekissasta: "kaikkein koiramaisin kissa, joka on sekä seurallinen että itsenäinen ja sopii hyvin sisäkissaksi". Tyttö oli tutustunut myös livenä erään tuttavansa ragdolliin jokunen vuosi aiemmin ja ihastunut tuohon suurikokoiseen hyvin epäkissamaiseen olentoon. Opiskelijabudjetilla ei silti niin vaan moisia rotukatteja osteltukaan, joten hyvänä vaihtoehtona harkittiin myös löytöeläintalosta ostettavaa maatiaista.

Tokihan siinä informaatiota etsiessä kissakuume vain kasvoi eikä tyttö malttanut olla jaarittelemasta aiheesta myös tuttavilleen. Tämän vuoksi iso ratas kai lopulta lonksahtikin paikoilleen ja kissahaaveista tuli totta nopeammin kuin voisi uskoa. Eräs tytön kavereista nimittäin tiesi kertoa kahdesta narttukissasta, jotka tarvitsivat yhdessä pikaisesti uutta kotia. Toinen kissoista oli ragdoll, toinen alunperin löytäeläintaloon tuotu maatiainen. Katit sai ostaa kohtuuhintaan tavaroineen päivineen, ja palautusoikeuskin kauppaan kuului kissojen oman edun nimissä (toisin sanoen mikäli ostaja tulisi katumapäälle, myyjä etsisi uuden sopivamman kodin). Kohtaloa tai ei, siltä se kuitenkin tytöstä ja pojasta tuntui. He saivat mahdollisuuden antaa rakastava koti eläimille, jotka sitä todella tarvitsivat. Ja eipä aikaakaan, kun Sinni ja Pätkis muuttivat uuteen kotiinsa. Meille.




Näistä asetelmista alkoi piinaava, mutta silti niin kovin rakas karvahelvettimme, jota olette aiemmin voineet seurata Bemaryn talli -blogin puitteissa. Kyllästyttyäni vuodatus.netin ongelmiin siirsin ensin kaikki kissoihin liittymättömät kirjoitusaiheet Bloggerin One Step Closer -blogiin. Kuvittelin, että jaksaisin ylläpitää kissaosuutta vähän surkeimmissakin julkaisupuitteissa. Olin väärässä ja nyt blogipalvelua vaihtavat myös kissajutut. Jatkossa Pätkiksen ja Sinnin kuulumiset kuvineen ja teksteineen ovat löydettävissä tästä osoitteesta. Uskoakseni kirjoitusintoni kasvaa entisestään ja tulen käsittelemään kattiemme edesottamuksia huomattavasti laajemmin kuin ennen. Pidemmittä löpinöittä, tervetuloa uuteen blogiini toistekin! :)

PS. Loppuun vielä lämmin kiitos avokkaalleni, joka toimi suurena apuna hankalaksi heittäytyneen bannerikuvan kanssa. Blogi on muuten vielä hieman keskeneräinen yhdestä jos toisestakin kohdasta, mutta älkää antako sen tai blogissa tapahtuvien muutosten liikaa häiritä. Niin ja ilmoitan heti, kun Karvahelvetti on hyväksytty Blogilistalle eli sen voi tilata itselleen.