Ensimmäinen päivä karvahelvetissä

Olipa kerran nuoripari, joka eleli rauhassa mukavassa kämpässään jossain Oulun korkeudella. Heillä ei ollut mitään syytä valitella olojaan, mutta silti heistä tuntui kuin jotain puuttuisi. He halusivat ensimmäisen yhteisen lemmikin arkeaan piristämään. Poika oli kissaihminen, eikä paljon koirista tiennyt, tyttö taasen ikänsä koirien seassa ryöminyt koiraihminen, jolla oli kokemusta vain sellaisista kissoista, jotka eivät olleet vakituisesti hänen kanssaan asuneet sitten ensimmäisten elinvuosiensa.




Pähkäiltyään hyvän tovin he päättivät hommata kissan tai kaksi. Tokihan katilla olisi hyvä sitä eläimellistä seuraakin olla. Aikansa erilaisilla kissasivuilla surffailtuaan he totesivat, että ragdoll vaikutti kaikkein lupaavimmalta rodulta. Sen rotukuvaus vastasi niin kovasti heidän mielikuvaansa ihannekissasta: "kaikkein koiramaisin kissa, joka on sekä seurallinen että itsenäinen ja sopii hyvin sisäkissaksi". Tyttö oli tutustunut myös livenä erään tuttavansa ragdolliin jokunen vuosi aiemmin ja ihastunut tuohon suurikokoiseen hyvin epäkissamaiseen olentoon. Opiskelijabudjetilla ei silti niin vaan moisia rotukatteja osteltukaan, joten hyvänä vaihtoehtona harkittiin myös löytöeläintalosta ostettavaa maatiaista.

Tokihan siinä informaatiota etsiessä kissakuume vain kasvoi eikä tyttö malttanut olla jaarittelemasta aiheesta myös tuttavilleen. Tämän vuoksi iso ratas kai lopulta lonksahtikin paikoilleen ja kissahaaveista tuli totta nopeammin kuin voisi uskoa. Eräs tytön kavereista nimittäin tiesi kertoa kahdesta narttukissasta, jotka tarvitsivat yhdessä pikaisesti uutta kotia. Toinen kissoista oli ragdoll, toinen alunperin löytäeläintaloon tuotu maatiainen. Katit sai ostaa kohtuuhintaan tavaroineen päivineen, ja palautusoikeuskin kauppaan kuului kissojen oman edun nimissä (toisin sanoen mikäli ostaja tulisi katumapäälle, myyjä etsisi uuden sopivamman kodin). Kohtaloa tai ei, siltä se kuitenkin tytöstä ja pojasta tuntui. He saivat mahdollisuuden antaa rakastava koti eläimille, jotka sitä todella tarvitsivat. Ja eipä aikaakaan, kun Sinni ja Pätkis muuttivat uuteen kotiinsa. Meille.




Näistä asetelmista alkoi piinaava, mutta silti niin kovin rakas karvahelvettimme, jota olette aiemmin voineet seurata Bemaryn talli -blogin puitteissa. Kyllästyttyäni vuodatus.netin ongelmiin siirsin ensin kaikki kissoihin liittymättömät kirjoitusaiheet Bloggerin One Step Closer -blogiin. Kuvittelin, että jaksaisin ylläpitää kissaosuutta vähän surkeimmissakin julkaisupuitteissa. Olin väärässä ja nyt blogipalvelua vaihtavat myös kissajutut. Jatkossa Pätkiksen ja Sinnin kuulumiset kuvineen ja teksteineen ovat löydettävissä tästä osoitteesta. Uskoakseni kirjoitusintoni kasvaa entisestään ja tulen käsittelemään kattiemme edesottamuksia huomattavasti laajemmin kuin ennen. Pidemmittä löpinöittä, tervetuloa uuteen blogiini toistekin! :)

PS. Loppuun vielä lämmin kiitos avokkaalleni, joka toimi suurena apuna hankalaksi heittäytyneen bannerikuvan kanssa. Blogi on muuten vielä hieman keskeneräinen yhdestä jos toisestakin kohdasta, mutta älkää antako sen tai blogissa tapahtuvien muutosten liikaa häiritä. Niin ja ilmoitan heti, kun Karvahelvetti on hyväksytty Blogilistalle eli sen voi tilata itselleen.