Neljä koiraa, kolme kissaa

Mahotonta meininkiä ja haipakkaa piisaa. Vieläkään ei ehditä palailla normaaliin päiväjärjestykseen (voi kun harmittaakin kamalasti, ettei ehdi blogin ääreen joka päivä, vaan pitää tehdä kaikkea kivaa, hih hih!), sillä etelässä ollaan edelleen ja kelit ovat muuten sen mukaiset, että eilen eräältä lähti jo talviturkkikin. Kas näin:

Kuvia aiheesta lisää sitten joskus, jos siis ehdin moisia laittaa (ja isännälle kiitos tuosta keskimmäisestä!). Yritän, mutten lupaile mitään, koska jos lupaan, en taatusti ehdi ja sitten nolottaa ja hävettää ja vaikka mitä. :p Talviturkin heivaus tapahtui joka tapauksessa Hollolan perukoilla, missä mennyt viikonloppu sujui äärimmäisen karvapersusvoittoisessa seurassa. Paikalla olivat nimittäin kalustoon kuuluvien Onnin, Leon ja Leevin lisäksi myös Caro - no ylläri - sekä  vauhtinakki Roosa. 

Sutinaa, murinaa, mustasukkaisuutta (Carosta on tullut aivan huomaamatta pesunkestävä mustis - "mun emäntä, MUN!" - ja Roosahan sellainen on ollut jo ennenkin. Niin, ja Leo myös. :D), hippaleikkejä ja rennon letkeää yhdessäoloa siis riitti. Mahtava osa-aikalauma tuo on kyllä, niin erilaisista tapauksista se koostuu ja sekös vasta tekeekin otuksille hyvää (etenkin "ainoille lapsille" eli Carolle ja Roosalle), kun saavat kokemusta monenlaisista koirapersoonista. 

Hupaisaa oli myös jälleen kerran huomata kuinka käytökseltään erilaisia eri koirarodut olivat, niitä kun pääsi samaan aikaan keskenään aamukahveeta pihamaalla juodessa vertailemaan. Vinttarit ne vaan loikoilivat jossain varjossa kaikessa rauhassa ilman minkäänmoista stressin tai kiireen tynkää ja vaikka sakemannikin samaa sinnikkäästi yritti, ei se kuitenkaan kyennyt pysymään paikallaan viittä minuuttia kauempaa, kun oli taas pakko hakea jostain joku kuolassa ja mullassa kieritelty lelu törkäten se kahvinjuojan syliin osoittaakseen, että eiköhän se lorviminen nyt jo riitä ja leikki ala. Ja sitten oli vielä Roosa, joka mäyräkoiramaiseen tapaan etsi sen mahdollisimman kuuman paikan eli kahvinjuojan sylin (ja joskus jopa aurinkoon parkkeeratun auton penkin, huh!), jossa oli sitten oikein mukava päivystää ja lämmitellä paahtavassa auringonpaisteessa vailla pienintäkään viitettä siitä, että termi "auringonpistos" olisi sille edes teoreettisesti mahdollinen tai että makoiluun voisi joskus kyllästyä. 

Noita koiria seuraillessa tulee kyllä hyvinkin vakuuttuneeksi siitä, että jokaiselle ihmiselle taatusti löytyy se itelle sopivin rotu, mutta se, millä kriteerein sen rodun valitsee ja kuinka oikeaan valinnassaan lopulta osuu, voikin olla aika kinkkinen juttu, niin loistavia tyyppejä kun noistakin jokainen on, vaikka ovatkin täysin erilaisia keskenään. Voisin ottaa Hollolan rotutriplasta kaikki. :D Ja toki on vielä sekin, etteivät kaikki koirat olekaan täysin rotunsa mukaisia. Esimerkiksi tuo Leo-poika on borzoiksi harvinaisen leikkisä ja aktiivinen, joten se tulee ikiliikkujamaisen Caron kanssa juttuun äärimmäisen hyvin muistuttaen itekin välillä paimenta. Onni on sitten perusborzoi: kaikki tapahtuu pääsääntöisesti kuin hidastetussa filmissä (ruoan syöminenkin taitaa kestää sillä valehtelematta vähintään vartin), mutta auta armias, kun saalisvietti herää, niin johan tulee vipinää kinttuun ja terävyyttä olemukseen! Leon saalisvietti jää huomattavasti heikommaksi, sillä se on vähän sellainen samanlainen häslä ja henkinen kakara kuin tuo meidän Carokin. ;)

Mutta niin, samaan aikaan Lahen mummolassa touhu näytti huomattavasti kissavoittoisemmalta eli pohjoisesta luoksemme saapuneen isännän mukana paikalle pölähtivät myös Pätkis ja Sinni (olikin jo ikävä!). Olisivathan nuo päässeet mukaan Hollolaankin, ellei siellä olisi ollut hoidossa tuota Roosaa, joka aikoinaan oli tehdä kattiparat hulluiksi kuviteltuaan, että on ihan OK kytätä ja jahdata peloissaan sähiseviä ja pakenevia kissoja milloin minnekin, sama kuinka kukakin koitti kieltää ja estää. Parempi kaikille, kun eivät joudu enää nokikkain, ellei ole ihan viimeinen pakko, sillä ei se kissojen yhteen huoneeseen koiruudelta piiloon eristäminenkään kovin kivalta tunnu. Lahen mummolassa on aina rauha maassa ja se noille arkajaloille parhaiten passaakin. Saavat aina olla ja mölliä miten lystäävät.

Tällä hetkellä Karvahelvetti-karavaanin eteläosasto koostuu emännästä, Sinnistä ja Carosta isännän ja Pätkiksen paettua hyvään vauhtiin ehtinyttä kesää takaisin Oulun korkeudelle (eli toisin sanoen palattua "Lappiin" jäätymään, että mahottoman lämpimiä terkkuja vaan sinne hypotermian äärelle! ;) ). Me muut ollaan täällä vielä hetki, koska me tykätään kunnon lämmöistä ja kesästä eikä meitä huvita vielä hypätä takaisin arkeen, kun ei ole mikään ehdoton pakko. Myös blogi jatkaa kesäisen letkeällä päivittymisvauhdilla (kuten joka kesä on tapana ollutkin), joten palaillaan, kun sopivaa aikaa tuoreimpien kuulumisten kertoilemiselle löytyy. Ainakin kuvia pitäisi olla tuloillaan hyvinkin piakkoin, mutta vannomatta paras, kuten jo aiemmin todettua. :p