maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuuleeko Pätkis? Luonto kutsuu!

Eilinen, tuo aurinkoinen sunnuntai, oli kuin luotu pienimuotoiseen perheretkeen. Tai mun puolestani vähän isomuotoisempaankin (hei, uusi sana!), mutta isännän suunnalta kuuluneet sitkeät vastalauseet tuppasivat vähän tuota muotoisuuden tyyppiä supistamaan. Isännän mielestä turpeen keskellä kököttävän kissan tuntitolkulla tuijottaminen on kiinnostavuudeltaan verrattavissa varpaanvälien kaiveluun - joka sekin on kiinnostavampaa - kun taasen meikäläinen voisi kontata kissan (tai koiran...) perässä kameroineni sen lärvänderiä valokuvaillen vähintäänkin pienen ikuisuuden ajan. Onneksi meillä oli mukana erinäisiä kissan ja koiran turkinhoitovälineitä, joten sai se isäntäkin jotain muuta puuhaa hetkeksi kuin sen tuskastuneen "joko lähetään kotiin?" -mantransa toistamisen. ;)

Arkajalka-Sinnin jäädessä suosiolla kodin turvaan pakkasimme loput karvapersuksista autoon ja huristimme tutkimaan, mistä löytyisi se kissan kannalta sopivan rauhallinen metsäilymaasto ja vähän vaihtelua Carollekin. Aika läheltä löytyi, joten ei muuta kuin luukut auki ja luontoon!









































4 kommenttia:

  1. Taitaisin hieraista silmiäni kerran jos toisenkin, jos metsälenkillä törmäisin maastossa nököttävään kissaan. :) Tai tarkemmin ajateltuna, en ehkä ehtisi hieromaan silmiäni, kun kissa jo olisi puun latvassa ja Tuisku yrittäisi kiivetä perään... Joka tapauksessa Pätkis on aika hauskan näköinen nautiskellessaan ulkoilusta metsän siimeksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se kissa, johon törmäisitte, ois Pätkis, painelis se karkuun kaikkialle muualle paitsi puun latvaan, se ku ei nimittäin osaa kiivetä ollenkaan ja hyppääminenki sujuu melko auttavasti. :p Sinniä taasen haettais sieltä latvasta palokunnan avustuksella aika herkästi...

      Poista
  2. Pätkis ilmeisesti pysyy lähietäisyydellä eikä painele karkuun? Jotkut kissat ovat niin mahottomia, että karkaavat alta aikayksikön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus harvoin toi ottaa jalat alleen, mut ei se maailman ääriin koskaan spurttaa. Ei se jaksa urheilla ja ihmisten lähelle oleminen on aika tärkeetä muutenki, onneks. :D Aika usein ne sen pikku spurtit on ennustettavissa ja estettävissä, joten huoletta sitä voi ilman valjaita ulkoiluttaa, kunhan ollaan rauhallisella alueella.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)