keskiviikko 6. tammikuuta 2016

14.12.2015 eli satunnaiset pentukuvat, jotka eivät saa jäädä julkaisematta

Nyt kun MM-lätkästä päästiin (mahtavaaaaaaaaaaa, Pikkuleijonat!!!), niin...

Hoksasin, että niin monen muun jutun ohella olen unohtanut julkaista kuvat joulukuun 14. päivältä ja eihän sellainen käy! Tuolloin Dalton oli ollut osa laumaamme viikon verran ja nyt tässä vaiheessa tammikuuta noita kuvia katsellessa on ilmiselvää, että penikka on kasvanut noista ajoista aivan hillittömästi, vaikka näyttääkin edelleen pikkuiselta rääpäleeltä Sinniin ja Pätkikseen verrattuna. :p Hitsit, että aika kuluu vikkelään...

Laittelen tänne blogiin muitakin rästikuvia sitä mukaa, kun ehdin. Näissä tämänkertaisissa totutellaan syömään lähekkäin ekoja kertoja (eikä siinäKÄÄN mitään erityistä totuttelua kyllä tarvittu) ja tehdään tuttavuutta erinäisten leikkikalujen - mukaan lukien Pätkiksen ;) - kanssa.






Kun ei malttais oottaa millään!








Ruokavahti pitää porukkaa silmällä.
















Viimeinkin joku, jota tuo leikkirata jaksaa kiinnostaa! 
(Huomatkaa Daltonin ite lisäämä lisäpallo. ;) )



2 kommenttia:

  1. Hihi, taisi Daltonilla olla hyvää ruokaa kun moiset ilmeilyt aiheutti? :D Mitä Sinnin kupissa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daltonilla on aina hyvää ruokaa. Tai no melkein. :p Ostettiin Miamoria testiin taannoin, ku oli tarjous, ja se on maistunu kaikille kateille aika vaihtelevasti. Sinnin kupissa on sitä pahamaineista RC:tä, joka toki on Sinnin mielestä niiiin kovin hyvää. :p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)