torstai 21. tammikuuta 2016

Back On Track -loimi

"Hmph! Sakemannihan ei mitään vaatteita tartte!"

Noin tuli ajateltua aina viime vuosiin asti, kunnes hiljalleen hoksasin, ettei kaikkia maailman takkeja ja loimia puetakaan hyvällä pohjavillalla varustetuille koirille vain siksi, että niiden kuviteltiin palelevan tuolla ulkona liikkuessaan siinä omassa turkissaan tai että se nyt vaan on söpöä, kun koiralla on vaatteita (en ole koskaan arvostanut eläinten hupipukemista, siis pelkästään ihmisen viihdykkeeksi, mutta todellinen tarve on asia erikseen). 

Hittolainen, kun eihän se niin ollutkaan. Vaatteiden avulla voidaan välttää mm. turhia lihasrevähtymiä, joita syntyy herkästi, kun koira esim. odottaa talvella kylmässä autossa kummempia liikkumatta mahdollisesti pitkänkin tovin ennen kuin pääsee treeneihin tai vapaana metsään. Lämmitteleväthän ne urheilijatkin lihaksiaan ennen suorituksiaan eikä siihen vaadita edes pakkasta. :p Oma lukunsa ovat sitten vielä nivelvaivaiset sekä iäkkäät koirat, joiden on sanottu saavan suurtakin apua lisälämmityksestä, vaikka eivät edes isommin riehuisi toisin kuin tuo meidän pönttöpää, joka vapaaksi päästessään laittaa heti sen TÄYSIIIII!!!-vaihteensa päälle. Siinä touhussa, jos missä, niitä revähdysten riskejä piisaa.


Kato, meikästä tuli ritari!


Vai öö...sen hevonen?


Caro on monesti mukanani autossa, kun käyn jossain, ja senpä vuoksi se pääsee myös usein vapaaksi jossain vaiheessa reissuamme. Kovien pakkasten jatkuttua hyvän aikaa ja tarpeeksi monesti kylmässä autossa istuttuani (ja toppavermeissä hytistyäni) myönsin itelleni viimein, että tarve jonkinlaiselle koiranlämmikkeelle on erittäin akuutti. Ei ole reilua jättää koiraa todella nopeasti kylmenevään autoon paikallaan kököttämään, muttei haluaisi hylätä koiraa aina kotiinkaan, koiruus kun rakastaa autoilua ja matkassa mukana olemista.











Olin lueskellut aina silloin tällöin mielipiteitä erilaisista takeista ja loimista, ja jotenkin se Back On Trackin (BOT) toppaloimi siellä vaan aina eniten mieltä kaihersi, kun mietti tuota omaa käyttötarvetta. Eikä käy kiistäminen, etteikö kaihertanut noiden kehuttujen ominaisuuksiensa lisäksi myös siksi, että onhan se nyt hillittömän komean näköinen tyylikkään mustan värisenä ja malliltaan, joka on etenkin etuosastaan kuin suoraan jonkun ritarin hevoselta kopioitu. :D Malli on edustavuutensa lisäksi todella hyvin eri lihasryhmiä suojaava siinä missä monen muun valmistajan takit ja loimet jättävät vastaavat paikat täysin ilman suojaa. Edesmenneellä Onni-borzoilla oli oma BOT myös, joskaan en ole varma oliko se toppa- vaiko verkkoloimi.

Eli käytännöllisyys ja tyylikkyys samassa paketissa? Kuulostaa hyvältä teoriassa, mutta mites käytännössä?








Hyvin kulkee!








Käytännössä: mehän suorastaan rakastetaan tuota loimea! Tilasin (Peten koiratarvikkeelta) pienen selvittelytyön jälkeen koon 67 ja se on just eikä melkein sopiva Carolle. :) Säätövaraakin on tosi kivasti. Koiruus tuntuu loimen alla kovallakin pakkasella oikein lämpöiseltä eikä vaate estä riehakasta ulkoilua millään tavoin. Liikkumatilaa piisaa ja takajalkojen kuminauhalenksuja säätämällä loimen takaosasta saa halutessaan hyvinkin napakan taikka väljän. Meillä suositaan sellaista välimallia (näissä kuvissa lenksut olivat vielä täydessä mitassaan eli nykyään lyhyemmät), eli suojaa hyvin, muttei estä kuusen juurelle kyykistelyjäkään. ;) Erityiskehut on annettava loimen niskaosassa olevasta aukosta, jonka kautta taluttimen saa kiinni koiran pantaan suoraan kankaan läpi toisin kuin monissa muissa takki- ja loimimalleissa, joissa tuo kaulusosa täytyy kääntää edestä pois voidakseen kytkeä taluttimen pantaan kiinni.






Heijastimet löytyvät molemmilta sivuilta. Takana ja edessä saisi toki olla jotain myös...


Anna mun ny ees KAKATA rauhassa!








Ollaan käytetty loimea aktiivisesti nyt viikon verran niin lenkeillä (kytkettynä ja kytkemättä) kuin autossa, enkä keksi BOT:ista mitään valittamisen aihetta etenkään, kun rapsakkaa pakkasta on riittänyt. Tai noh, keksinpäs juuri jotain! Heijastimia tuossa saisi olla enemmän eli lähinnä edessä ja takana, ei pelkästään tuolla sivulla. Myöskään pimeään aikaan käytössämme olevalle Orbilocin led-valolle ei ole mitään kiinnityspaikkaa, joten valo jää loimen käytön aikana käyttämättä. Pitää ehkä kikkailla jotain omaa, koska olisi tärkeää saada huomiovalo aina reissuun mukaan. Ja kallishan tuo BOT on kuin mikä (mikäs ei L-XL -kokoisille roduille hunajaa maksaisi...), mutta ennemmin sitten se yksi oikeasti hyvä kuin monta huonoa vähän niin ja näin toimivaa. :) Tuolla Caro tarkenee varmaankin koko loppuikänsä, jos se vaan ehjänä Caron tohellusta kestää. Vannomaan en sen suhteen menisi, hah!


6 kommenttia:

  1. Hyvää tekstiä! Mullakin on työn alla meidän vaatevalikoimasta kirjoittaminen. Niitä nimittäin on alkanut nurkkiin kertyä Ässän nivelvaivojen myötä. Nuorempana mentiin -30 asteen pakkasessa tunnin lenkki ilman takkia (joka tuntuu nykyisin kamalalta ajatukselta, eihän noilla ole mitään pohjavillaa), kun taas nykyisin voin laittaa Ässälle kevyen fleecen jo +5 kylmänkostealla säällä.

    Meillä on myös yksi bot sen kehuttujen erikoishyvien terveysvaikutusten takia (jotka ovat mielestäni ehkä vähän turhan hehkutettuja). Monelle koiralle bot taitaa olla liian väljä edestä, mutta Ässälle istuu ihan hyvin ja peitää kivasti takaosan lihaksia, tosin hännälle piti laahukseen leikata lovi. Heijastimia saisi olla tosiaan enemmän! Myös pomppa-loimista tykkään, ne menee hyvin tuolle nuoremmalle vikkeläkintulle.

    Itse olen muuten kokenut näppäräksi paikaksi orbilecin sijoittamiseksi loimen kiinnitysklipsinarun, eli tuohon selän päälle majakaksi loistamaan :D Näkyy hyvin joka suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin koirakohtaistakin, että miten ne tarkenee kovilla pakkasilla. Ja siitä tyylistä myös, miten lenkkeillään. Rivakka lenkki jos on eikä mahotonta tuulta, niin ei välttämättä tuu liian kylmä, vaikkei pohjavillaa oiskaan. Tai näin ainakin vois luulla. :)

      Taitaa noiden terveysvaikutusten suhteen olla kans silleen, että toisille auttaa ja toisille ei. Ei varmaan oo sellasta tuotetta tai ainetta keksittykään, josta ois apua aivan kaikille. Aina löytyy poikkeuksia, jotka hyötyy jostain muusta enemmän. :p Ja mitä tohon BOT:in istuvuuteen tulee, nii meillä kans toimii tosi hyvin. Häntäkin mahtuu hyvin, vaikka välillä huitookin kohti taivaita. :)

      Pysyykö se valo siinä oikeesti? :p Käväs nimittäin itelläki mielessä, vaan jotenkin epäilin, ettei pysyis. Nythän tuli taas niin lämpöset kelit, ettei BOT:ia meillä tartte, mut vois kokeilla tota, jos vielä kylmät kelit palaa. Ja kaipa ne palaa. :)

      Poista
  2. Olen aina ollut koirien pukemista vastaan. Silti minäkin hommasin kuukausi sitten 9,5v seropilleni takin, ja olen ollut tyytyväinen. Rukan perustakki, mikä nyt sattui Mustista ja Mirristä löytymään, sattui sopimaan koiralle hyvin. Pysyy menossa mukana, vaikka lumessa kieriminen ja vapaana riehuminen kuuluvat nuorekkaan vanhuksen lempipuuhiin.

    Toi Orbilocin pois jääminen on meilläkin ainoa ongelma. Kai sen pantaan voisi ripustaa, mutta siinäkin se saattaisi kyllä jäädä takin peittoon... Mutta joo, ei se koirien pukeminen taidakaan olla vain kukkahattutätien puuhaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan tee yhtään huonoa se takki, ku koiralla on ikää noin paljon. :) Väkisin niitä vanhuuden kolotuksia ja jumituksia tulee, ku tarpeeks kauan elää.

      Ei se siinä pannassa ainakaan meillä toimis, ku on puolikiristävä panta, jonka pyörii milloin mitenkin päin. :p Joutuu siis varmaan kokeilemaan tota Annen edellisessä kommentissa vinkkaamaa klipsukohtaa ja jos se ei toimi, nii sitte menee hankalaksi.

      Juu ne kukkahattutyyliset eläinvaatteet on yleensä aika helppo jo pelkästä ulkonäöstä tunnistaa ja mm. jotain glitterkoristeisia tyllihameita on ihan turha oottaa Caron päällä nähtävän. :D

      Poista
  3. Tosi täydellinen kokonaisuus, nyt kelpaa riehua pakkasillakin! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)