tiistai 29. tammikuuta 2013

Eroahdistus

Carolla oli tässä vähän rankkaa, omasta mielestään siis. Allekirjoittanut hylkäsi sen lähes kahdeksi kokonaiseksi päiväksi (ajatella, KAHDEKSI!) tänne Hollolaan painuen ite menoilleen Lahteen ja siitäkös se örrimörrifiilis vasta iski. Tyyppi lakkasi tyystin syömästä eivätkä edes ne kuurin alusta asti suurta herkkua olleet kipulääkemakutabletit kelvanneet. Onneksi noiden lääkkeiden kanssa ei nyt ole niin kamalasti väliäkään, että syökö niitä vaiko ei (ja kohtapuoliinhan se kuuri loppuu muutenkin), joten Hollolan isäntäväki ei alkanut väkisin niitä kurkusta alas tunkemaan, koira kun kuulemma jo puoliväkisin koittaessa yritti ryömiä lattian läpi karkuun... :p Voin kyllä kuvitella, juu. Oman porukan ja lekurien kanssa nuo hoitotoimenpiteet onnistuvat huolettomasti, mutta auta armias, jos Hollolassa koitetaan jotain vaivan tapaista hoitaa, niin johan muuttuu koira vänkyröiväksi lieroksi, vaikkei totisesti ole kyse siitä, etteikö täällä koiria osattaisi varmoin ottein käsitellä.




Aivan kuin paasto ei olisi ollut tarpeeksi iso kiusa, oli Caro ollut myös todella levoton eikä ollut kauaa viihtynyt ihmisten luona, jos se eteisen oven edestä tai sen välittömästä läheisyydestä oli pois vahdista huudeltu. Yöt se oli nukkunut katkonaisesti vaihdellen usein makuupaikkaansa kuin muurahaisia olisi perskarvoissa kuhissut. Isäntäväki oli tosin vähän sitä mieltä, että Roosan olemassaololla oli tähän jonkin verran vaikutusta, Caro kun ei "omalla porukalla" ole ennen noin levoton ollut. Onni nukkuu omasta tahdostaan lähes kaikki yönsä pienehkössä eteisessä ja tämäkin oli ollut Carolle kova paikka, paras vartiomesta kun oli varattuna ja ite joutui makaamaan ehkä max. puolentoista metrin päässä keittiön puolella. Kammottavaa! Siitähän voi jo aivan kuka tahansa vilahtaa ohi paimennuseläimen huomaamatta, autuaana väärällä paikalla nukkuvan röyhkeän vintin takia.



Reissulauma kasassa.


Noh, eilen koitti tyypille ilon päivä eli meikäläinen palasi "korpeen". Voitte vaan arvata kuinka sukkelaan alkoi ruoka ja tabletti maistumaan puhumattakaan unesta, joko oli vähintäänkin yhtä syvää kuin se aiempi huoli ja murhe, hylätyksi tulemisen pelko. Siihen simahti saksalainen samantien sängyn jalkopäähän, kun me illan tullen siirryttiin omaan huoneeseen rentoutumaan ennen varsinaiselle yöpuulle käymistä. :) Loppuun vielä muutama tunnelmakuva uupuneesta odottajasta. Odottajasta, jonka odotus oli viimein päättynyt.


Huoh, se on ohi..!


Vintti pimeänä. Eiku paimen.


Se nukahti pokkana silmät auki. x)



10 kommenttia:

  1. Hei, paimenta pitää ymmärtää! Elämä on ihan ylösalaisin jos Oma Ihminen on poissa. Odottavan elämä on rankkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää, pitää. :p Toisen kutsumushommana on pitää lauma kasassa ja ku homma ei suju, on kaikki pielessä, pahasti.

      Poista
  2. Voi toista, IKÄVÄÄÄÄÄ :) Meillä vessa reissukin on liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on jo paha, vaikkakin edelleen ymmärrettävissä. :p

      Poista
  3. Ai teilläkin... Meillä siamilaiselle ei ruoka aamuisin maistu jos isäntä sen antaa, pitää tulla meikäläisen tarjoilemana. Jos ollaan kyläreissuilla ja jätkä on mukana, se huutaa mm. vessan oven takana ellen ota sitä mukaan. Mä luulen että tää on sellanen mamman poika syndrooma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvienvälijuttujahan noi aika pitkälti on ja harvinaisen ärsyttäviä semmosia. x) Carolla on oma kuuluisa historiansa noiden syömiseen yhdistettyjen korvienvälijuttujen kanssa eikä mamman läsnäolo paljon tilannetta ainakaan siellä kotopuolessa auta, ikävä kyllä. :p

      Poista
    2. Muuten meillä onneksi tuo sapuska maistuu, Caro kun taitaa olla vähän kranttu sen suhteen muutenkin, ei kiva. Kotikissan sitten saakin jättää sinne sun tänne, eipä se meitä kaipaa ja eväätkin maalla saa itse tarpeen tullen saalistettua. Mieluusti välillä haluaakin "lomaa" siamilaisveljestään ja meistäkin varmasti.

      Poista
    3. Joo-o, kissojen kanssa on monesti helpompaa, ku eivät oo niin hirveesti ihmisen perään. Tosin eivät kaikki koiratkaan toki oo, että rotu- ja yksilökohtaistahan se vähän meinaa olla. :)

      Poista
  4. Käy lukemassa, sinulle olisi haaste minun blogissani http://rexinblogi.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)