maanantai 7. tammikuuta 2013

Iltavirkkuuden huonoja puolia

Aina toisinaan tulee mieleen, että vaikka meikäläisen tarkoitusperä onkin pääsääntöisesti hyvä, olisi toteutustapaa ja ennen kaikkea sitä ajankohtaa syytä miettiä hieman tarkemmin. Koirapuistossakin voisi olla pikkuisen enemmän koiramaista peuhuseuraa ja aktiviteetteja, jos sinne suuntaisi joskus muulloin kuin siinä puoli yhden maissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä... 

Lohdutettakoon kuitenkin niitä, jotka nyt tuntevat pientä sääliä painikaveritta jäänyttä poikaamme kohtaan, että puistosta löytyneet hajut näyttivät olleen erittäin kelpo seuran korvike, yksinään juokseminenkin maistui ja vielä kun kuvissa esiintyvä "suuren suuri" keppikin (juu, justiinsa ehkä suurennuslasilla sen tuosta lumelta erottaa) hampaiden välissä pahoinpideltäväksi löydettiin, oli tämäkin reissu loppupeleissä varsin pätevä jalannostelureissu. On niitä tylsempiäkin iltapissalenkkejä (iltapa ilta, haha!) nimittäin nähty.


Liikkuuko siellä portilla joku?


Eipä taida liikkua, ei, vaikka kuinka pitkään tuijottaisi.


Tästä ei kuva enää kaunistu: kuolaa kuonolla ja keltaisella lumella 
koristeltu kivi. Ah, aivan ehtaa tauluainesta on tämä!


Puupää.


On niitä vauhdikkaampiakin puistoiluja joskus koettu, juu...



12 kommenttia:

  1. Okei on toi Milan liivi ehkä vähän pikkusen olonen :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettet vaan kummiski Caroa meinais? ;p No joo, tais toi parisen senttiä pituutta pesussa menettää, mut seuraava koko eli XL roikkuu ton päällä pahasti, nii parempi toi L sitte kummiskin on. Heijastava sporttitoppi. :D

      Poista
  2. Mutta kyllä niistä hajuista saattaa väsyä sopivasti ja
    taidat olla illan virkku, mä koisaan tohon aikaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen malliin nuuskutti, että aivojen raksutuksen melkein kuuli, joten tais tosissaan väsyttää. Toi on ehta nenänsä perässä menijä muutenki. :) Juu, meiän päivärytmi ei ehkä aivan siihen perinteisimpään malliin istu, ku iltalenkit venähtää väkisinkin yön puolelle. :p

      Poista
  3. "Minulla on suuret korvat jotta kuulisin sinut paremmin.."

    Ei siis mitään fiksua sanottavaa meikäläisellä, taaskaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minulla on suuret korvat, jotta kuulisin paremmin ne käskyt, joita mun ei tosiaankaan tartte totella". ;)

      Poista
  4. Voi Caroa, kyllä se flaksi vielä joskus käy :D Vaikka taitaa nuo nuoret herrat touhottaa lauantaiöisin kylillä aivan yleisestikin seuraa vailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl se käy, jos ny ei ehkä ihan tohon aikaan "päivästä". :p Pitäis vaan jaksaa puistolla useammin, vaan ku me viihdytään ja keksitään tekemistä niin hyvin kahestaankin, nii jääpi harmillisen vähälle noi puistoilut.

      Poista
  5. ei ihme ettei portilla ollut ketään, eihän sinne kukaan uskalla kun tollanen portsari on vastassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa. Mä ku oon aatellu, että tolle "oman elämänsä portsarille" nauraa jo variksetkin, sillä ei kai tommosta otusta voi vakavasti ottaa... ;p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)