perjantai 3. toukokuuta 2013

Masokistit maastossa

Torstai. Suunnitelmissa mukava parituntinen koirien peuhu- ja valokuvailuhetki luonnon helmassa puolipilvisessä säässä. Todellisuus: lähes vaakasuoraan taivaalta satanut veden ja valkean jalkarättiarmeijan hyökkäys armottoman tuulen säestäessä näytöstä. Että eipä sitten lähdetty Nanan ja tämän emännän kanssa pystyyn jäätymään, sillä onnistuu tuo tänäänkin, tuuli on nimittäin edelleen aika, hmm, "virkistävä". Noh, eiköhän tuota muutaman kuvan ehdi ottaa ennen kuin kohmeiset nakkisormet sanovat työsopimuksensa irti.


Äkkiä kotiin!


Sorsaherroja horisontissa.


Palataas kuitenkin vielä eiliseen. Koska pieni masokismi piristää kummasti päivää, hokasin maailmanlopun kelin olevan oiva aika reipastahtiseen canicrossailuun. Olin ilmeisesti aika yksin ajatukseni kanssa, sillä sen verran hiljainen oli lenkkipolku sen jälkeen, kun kaikki ne happaman näköisesti silmiään siristelleet vastaantulijat olivat ohitsemme heti siinä alkumatkasta pyyhältäneet. Vaan mikäpäs sen parempi kirittäjä kuin jo alle puolessa välissä lenkkiä (8,4 kilsaa mentiin) läpimäriksi kastuneet vaatteet? :D Ei vissiin mikään, koska RunKeeperin mukaan tehtiin oma tahti/vauhtiennätys. Kiire takaisin kotiin, nääs... Eipä tosiaan tehnyt mieli jäädä maisemia ihastelemaan saati pissatauollaan mutaojassa valjaat päällä kuperkeikkaa tehnyttä läpimärkää piskiä kuvailemaan, räntää ja vettä kun tuli niskaan tauotta. 

Mutta kylläpä se kannatti! Tänään voidaan pitää hyvillä mielin se rento metsälenkkipäivä, joskin Carollehan reissumme tuskin tulee kovin rento olemaan, Nanan päätavoite kun tuntuu monesti olevan tuon vässykän poikamme totaalinen tantereeseen survominen. On se rankkaa tuo ystävyys, tietyissä piireissä.

Tämän myötä toivottelen teille hyvää viikonloppua! Olkoon se mahdollisimman vähäräntäinen, ellette sitten tarvitse lenkille sitä tehokkainta mahdollista kirittäjää. Toimii kyllä, todistettu on. :p


8 kommenttia:

  1. Meillä on niin hieno keväinen ilma, lämmintä ja aurinko paistaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuulee vaan tänään, vaikka aurinko sentäs paistaa. Kaukana lämpösestä, hrrr! :p

      Poista
  2. Täälläkin tuullut jo pari päivää. Aina ku vien töissä tavaraa ulos, niin ne kaatuilee ja mainoslaput löytyy Ivalosta :) Viikonloppua teillekkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan vaan pitkä hakumatka mainoslapuilla. ;p Mä toivotan ny hyvää alkuviikkoa takaspäin! :)

      Poista
  3. Sitten kun innostut pyöräilemään Caron kanssa, arvostat ns. koiranilmoja vielä enemmän. Se on nimittäin sateinen arkiaamu paras ja ehkä ainoa hetki, jolloin uskaltaa lähteä pururadalle juoksuttamaan koiraa pyörän edessä, kun ei noi ohitukset oikein vetohommissa ole hallussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihetaan toi "sitten"-sana "jos"-sanaan ny tässä vaiheessa kummiskin, kokeilla ku meinaan, vaan vanno ja vakuuta en, että siitä mitään hyvää seurais :p Mä varmaan alotan kokeilut etelässä rauhallisemmilla hoodeilla, kaukana vastaantulijoista. Ilman niitäki saattaa nimittäin tulla ruumiita...

      Poista
    2. Mulla toi aion kyllä kokeilla pyöräilyä -vaihe kesti pari vuotta, koska koko homma kuulosti niin hengenvaaralliselta. Eihän se mitään maailman järkevintä hommaa ole edelleenkään, mutta NIIN hauskaa - erityisesti karvakorvan mielestä. Joten varo vaan, saatat jäädä koukkuun. :)

      Poista
    3. Mulla se suunnitteluvaihe on kestäny sen jo, että kai tässä viimein pitäis uskaltaa. :p Tai no kerran on kokeiltu ihan hiekkakentällä pannassa (ei tietty saanu pannan kanssa vetää), vaan se on musta aivan eri juttu. Ei niin vaarallista, siis, vaikka olihan siinäki jo kauhua kerrakseen. x) Oli se kivaakin.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)