torstai 25. joulukuuta 2014

Joulupäivänä palloillen

Yksi perinteisistä joulutraditioista on tietysti sukuloiminen, joten olihan se meidänkin lähdettävä moikkaamaan noita toisia Hollolan hurttia, Kallea ja Leoa. Myös Roosa-mäyris oli kylässä tehden suureen ääneen varsin selväksi, ettei Caro edelleenkään kuulu sen lempityyppeihin. Sohvan suojista oli toiselle saksalaiselle hyvä huudella, kunnes joku mökään kyllästynyt törkimys heitti viltin niskaan ja oli aika hiljetä, suurta vihollista kun ei enää näkynyt. ;) Oi noita mäykkyjä! 

Sen sijaan Kalle oli haljeta riemusta nähdessään velipuolensa Caron (ei siis mitään uutta silläkään saralla, heh!) ja pian olikin aika suunnata yhdessä pihamaalle pakkaseen heppapalloilemaan. Kyseinen pallohan on oikeasti Caron, mutta oman pihan puuttuessa olemme antaneet pallon hengailla Kallen nurkissa kesästä saakka ja arvaahan sen, että kyllä se pienikin on palloon ehtinyt kovasti kiintyä. Vielä kesällä pelkkä cockeriin nähden jättimäisen pallon kantaminen tuntui ylivoimaisen vaikealta, mutta nykyään Kalle viipottaa pitkin pihaa pallon kahva tukevasti hampaiden välissä aivan kuin olisi tehnyt samaa aina. Niin ne vaan pienetkin pojat oppii! Tuntuikin tosi kurjalta ottaa pallo viimein matkaan mukaan lähtiessämme omaa kotia kohti, mutta ymmärtääkseni Kalle saattaa saada pian ihan oman pallon, joten eiköhän se palloiluharrastus pääse lähitulevaisuudessa jatkumaan. :) Me tosiaan ajattelimme ottaa tuon oman pallomme ulkoiluviihdykkeeksi ainakin hakkuuaukealle samoin kuin järven jäälle sitten, kun jää joskus turvallisesti kantaa. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Tammikuun lopulla sitten, luulisin.

(PS. Kuvien teknisellä hienoudella ei tänään brassailla, koska ulos ehtiessämme oli jo niin hämärää, ettei rakeisuutta voinut käytössä olleella välineistöllä välttää, mutta koittakaa unohtaa suttuisuus ja keskittykää ehkä sieltä täältä pilkottavaan leikkisään fiilikseen. :p)




































2 kommenttia:

  1. No todellakin on ollut kavereilla hauskaa, ihanat luminaamat <3

    Hyvä muuten, että kerroit ton olevan pallo - hetken jo katoin, että leikkivät kahvakuulalla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, on ne toki vahvoja poikia, muttei ny ihan niin vahvoja! :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)