keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Iiiiihahaa, kauheesti on heppaa!

Ei pitäisi tuon evään loppua heti Sinniltä kesken:


Herrmannin hepat olivat kolhuistaan päätellen vähän hevostelleet reissun päällä...


Ja Feliwayhan ei sitten ole syötävää, joten annetaan sen vielä odotella tieteellisen kutinatestimme vaihetta, jossa Pätkis tekee paluun osaksi laumaa. Sitä saamme vielä hyvän tovin odottaa, kaikki kun on tämän ruokahommelinkin suhteen vielä aivan auki. Sillä selvähän se on, että taas kerran, kun täällä blogissa Sinnin edistystä hehkuttelin, laittoi kutina isompaa vaihdetta silmään. Niin se aina menee, kun jostain julkisesti iloitsee. x) Voi toki olla, että kutina lisääntyi, koska uutta heppaa odotellessa oli syötettävä sitä kengurua (tai sitten tähtien asento vain sattui olemaan väärä. Joo, sehän se varmasti syynä oli), mutta tästä eteenpäin edetään jämptisti pelkässä hevosenlihalla, jota tilataan hyvissä ajoin lisää vastoin kaikkia normaaleja hämäläishenkisiä toimintaperiaatteitamme. "Hiljaa hyvä tulee, pahasti myöhässä vielä parempi."

Hepparuoan ja Feliwayn lisäksi paketista pompsahti esiin pari valeriaana(tai virmajuuri)tyynyä, sillä on tullut jo pitkään mietittyä kelpaisikohan valeriaana Sinnille, joka ei kissanmintusta oikein innostu, ja mitä toteaisikaan Pätkis, kun saisi testiinsä uutta ihanaa huumausainetta. Toinen tyynyistä tuli jätettyä Karvahelvettiin Sinnin ihmeteltäväksi, kun taasen toinen vietiin eilen Pätkistä viihdyttämään. Pätkiksen tuotetestailuista on luvassa kuvia myöhemmin (Karvahelvetin Instagram-tililtä löytyy kylläkin jo yksi maistiainen, wink wink!), mutta Sinnin suhteen voi olla vähän hiljaisempaa, ei ole meinaan kovin kummoisia fanfaareja tuonkaan päihdyttävän aineen ansiosta töräytelty. Noh onpahan, hitto vie, edes yritetty - jälleen kerran! ;)


4 kommenttia:

  1. Niin siinä aina käy kun mainitsee ääneen... Jospa se olisi kuitenkin se kenguru syynä tai tähtien asento, peukut pystyssä, että heppa auttaa taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta on, ku ei tosta koskaan opi, vaan aina pitää mennä täällä mölisemään. :p Mut tää tilanne tuntuu olevan tämmönen kiikkustuoli muutenki, joten eiköhän tää tästä taas parempaan suuntaan keikahda, kuten on tehny ennenki. x)

      Poista
  2. Naapurissa aikoinaan asui pikkutyttö, joka pystyi syömään vaan kaninlihaa. Enpä olisi ikinä osannut arvata, että kissoilla on ihan yhtä hankalia allergioita.

    Toivotaan, että nämä hepat ei kutita. Yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vai että kania. Enpä oo mäkään just tommosesta ihmisten allergiasta kuullu. Erittäin ikäviä juttuja noi allergiat kyllä. :( Vaikka niin, meillähän ei toki oo vielä mitään varmuutta siitä, että kyse ees on allergiasta.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)