tiistai 12. tammikuuta 2016

Instagram-videot: Eläinten yhteiseloa

Hämäläinen, se totisesti olen. Hoksasin nimittäin vasta tuossa juuri, että Instagramiin lataamiani videoita voi upottaa myös Blogger-blogeihin tuosta noin vaan pikaisesti yhden valmiin koodirimpsun kopioimalla (paitsi, ettei videoiden keskittäminen onnistu jostain syystä ollenkaan, mutta tuo nyt on vaan pieni visuaalinen ongelma...). Kauan senkin tajuamisessa taas kesti. :D Tästä seuraa nyt kuitenkin se, että voin jakaa IG-videot helposti myös blogin puolella ja niinhän pyrin toki jatkossa mahdollisimman usein tekemään. IG:n videot voivat olla maksimissaan sen 15 sekuntia pitkiä, joten niiden katsominenkaan ei ole mikään tuntien mittainen operaatio.




Tähän ekaan IG-videopostaukseen valikoin muutaman viime viikolla kuvaamani videon, joiden yhteisenä teemana voisi pitää Daltonin sopeutumista laumamme osaksi. Kuten nähtävillä on, Caro ja Dalton ovat päässeet jo aktiiviselle kosketteluasteelle eikä Carokaan enää sätki (kovinkaan usein) pennun lähentelyjen vuoksi tajuttuaan, että pennulla on aina ihan ystävällismieliset aikeet toisin kuin niillä kissoilla, joiden kanssa Caro on tottunut elämäänsä aiemmin elämään. Dalton tykkää nuuskia Caroa usein ja leikillään läpsiäkin. Vähän se Caroa vielä jäskättää, muttei pahasti, aiemmin mainitusta syystä. :)






Pätkis nyt on sitten taas Pätkis: murina on herkässä samoin kuin pennun komentelu, mutta ei Daltonia kiinnosta. Jos se hetkeksi väistää kuultuaan murinaa, on se kohta taas uudelleen yrittämässä Pätkiksen luo, useimmiten jonkinlaiset koiruudet mielessään. :p Dalton suhtautuu Pätkiksen happamaan perusluonteeseen edelleen juuri oikealla tavalla eli osoittaa jatkuvasti, ettei piittaa moisista urputuksista karvan vertaa. Hyvä poika! Pätkistä alkaa pian tällä menolla sapettaa oikein huolella, kun tämä uusi tyyppi ei sitä muiden tavoin tottelekaan. Kuuroille korville kaikuvat sähinät, joita on huolella vuosikymmenen ajan harjoiteltu. Ennen oli kaikki paremmin, hmph!



2 kommenttia:

  1. Pätkiksellä on selvästi itseluottamus kohdillaan kun sähähdys tuli vasta siinä vaiheessa kun Dalton oli jo syöksymässä kimppuun. :D Jos Haikua ei kiinnosta leikkiä, se sähisee Rakulle jo siinä vaiheessa kun Raku edes katsoo sitä taka-ajatuksien kera. Jos katsominen ei lakkaa, seuraa lisää sähinää ja ehkä jopa häätäminen, riippuen miten lähellä Raku on. :D

    VastaaPoista
  2. Oho, oon unohtanu vastata tähän. :p

    Ehei, Pätkis tais vaan käydä tossa hitaalla. Nimittäin tosi usein Pätkis sähisee jo hyvissä ajoin, ennen ku mitään tapahtuu, eli ihan se tolla Haikunkin tavalla toimii. :) Ja joskus siihen sähinään ei vaadita katsettakaan, ku on tarpeeks hapan päivä. :D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)