Syömishäiriöitä

Sinni ja Pätkis saavat nykyään ruokansa erissä, eivätkä enää milloin tahtovat. Tämä siksi, vaikka Sinni osaisikin syödä kohtuudella, pieniä määriä kerrallaan, ei Pätkis anna moiseen mitään mahdollisuutta. Pätkishän vetää huiviinsa kerralla aivan hirveän määrän ruokaa - kaiken, mikäli suinkin jaksaa! - ja kun Sinni vielä sulattelee omaa maltillista annostaan, löntystää Pätkis jo santsikierrokselle. :D Sinnille jääkin sitten enää tyhjät kupit nuuskittaviksi, vaikka nälkä parin tunnin jälkeen vatsanpohjalla vähän taas kutittelisikin.

Mikä kokoero?

Eikä ole harvinaista sekään, että liikaa evästä ahnehtinut Pätkis puklaa syömisensä lähes samantien johonkin maton kulmaan... Carohan moista välipalatarjoilua toki osaa arvostaa, se kun saa ruokaa nykyään enää vain kerran päivässä (pois lukien Kong-herkutteluhetket), kiitos nirsoilujensa. Moinen tapa toimii sille onneksi aivan loistavasti eli kuppi tyhjenee pikavauhtia ilman pienintäkään kitinää - tällä hetkellä ainakin, eh eh.

Että tällaisia syömishäiriöisiä karva-arseja meillä asustaa. Yksi syö liikaa, yksi liian vähän ja kolmas söisi oikein, jos vain se yksi ahne antaisi mahdollisuuden. :D

Yksipuolista on borzoin rakkaus

Rästijuttuja taas vaihteeksi eli hyppy takaisin päivään, jona Sinni kohtasi Onnin ja Leon. Onni ja Leo olisivat halunneet "kohdata" Sinniä vähän lähemminkin, mutta eipä nyt kehdattu ottaa riskiä, että kissasta olisi tullut vaikkapa kivan kirjavat rukkaset. :p Kyllähän pojat Leevin kanssa aivan huoletta voivat hengailla, vaan kun Sinni on tuollainen hiivatin nirppanokka seuransa suhteen, ei koskaan voi varmuudella tietää mitä sattuu ja tapahtuu.

Leo tahtoo uuden kissan! 

Lievää kiinnostusta havaittavissa.

Väijytys.

Tuu pois sieltä, nii mää vähän halailen sua...

Onni muuten rakastui Sinniin todella palavasti! Oli pikkukissa sitten kantokopassaan taikka koirahäkissä vapaana jaloittelemassa, tuijotti Onni sitä haikeana ja silminnähden innostuneena katinrääpäleestä. Tuolta videolta löytyy oikein elävää todistusaineistoa aiheesta. Ei vaan saanut poika vastakaikua tunteilleen, vaikka miten sitkeästi yritti tuntemuksiaan selväksi tehdä. Voi raasua. Vanhaan Leeviin on Onnin siis tyytyminen.

Näin huolletaan saksanpaimenkoiran turkki

Eilen meillä oli siivouspäivä (ja metsälenkkipäivä, mutta ei nyt jauheta siitä aiheesta koko viikkoa, sentäs!). En ajatellut siivoilla mitenkään erityisen perusteellisesti, sillä jos tämän meidän Karvahelvettimme putipuhtaaksi tahtoo, menee siinä operaatiossa helposti kaksi päivää, minkä jälkeen voikin samantien aloittaa alusta pyyhkimällä jostain nurkasta uusia kissan oksennuksia ja tarrarullailemalla koiran karvaamat sohvatyynyt sun muut kodintekstiilit. ;) 

Siivousoperaationi laajeni kuitenkin hieman suunnitellusta, sillä tuo paimeneläin oli vahvasti sitä mieltä, että sen turkki vaati erinäisiä huoltotoimenpiteitä. Minkäs siinä teit, jos tahdoit kämpän loppuun imuroida ilman edessä törmäilevää nelijalkaista. Suostuttavahan se oli, kuten melkeinpä jokaisena muunakin siivouspäivänä.

Kuten videosta voi helposti päätellä, vetää imurin herkkä kosketus koiramme olemuksen aika autuaaksi. Niin, siis aina siihen saakka, kunnes on aika lopettaa ja keskittyä alkuperäiseen asiaan, kämpän putsaukseen. Eihän se käy laatuun. Vielä on imuroitavaa! PALJON! "Otahan akka se imurin putki vaan käteen ja hoida se hommas loppuun!!!" vaati elukka. Ja niin siinä sitten tapahtuikin. Akka otti ja imuroi.

Karvatonta viikonloppua kaikille!

Kolmiokorvat korvessa

Nyt niitä kuvia taas pukkais. Ironistahan tässä on se, että vaikka vietimme suurimman osan ajasta metsässä, lähes kaikki onnistuneet kuvat ovat jo alkumatkalta, koska eihän siellä metsässä enää nähnyt mitää kuvailla, liian hämärää kun oli. x) Tyhmä talvi, tyhmä! Oh well, samaa meininkiä ja samat koirat niistä maisemista huolimatta, joten ei se kai ole niin justiinsa mimmoisissa lavasteissa ne täällä blogin puolella meuhkaa.

Millehän tässä alkais? 

Naamatusten. 

Ai mikä kokoero? Milloin tää pääsi tapahtumaan!? 

Hippa! 

Nanahan she shiinä törröttää. 

Paikallinen tanhukerho kokoontuu.

Vie sää, nii mää vikisen! 

Rankkaa toi tanssiminen. 

Oletettavasti jossain lähistöllä oli keppi... 

Onko se kettu vai koira? 

Kaivinkoneet työssään.

Bongaa kuvasta kaksi koiraa. :D

Keppiä vailla ne on taas molemmat, saamari!

Caro oli muuten loppumatkasta niin nääntynyt kaikesta hillumisesta, että otti välillä happea hangessa maaten. Sen siitä saa, kun liian kiihkeiden naisten kanssa treffeille lähtee mitään menneistä oppimatta... Ja niin, ensi viikolla sama uusiksi, luonnollisesti!