sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Nuo suuret ja rauhalliset

Lähes pari viikkoa takaperin tuolla Hollolan hoodeilla vasta odoteltiin sen ensimmäisen lumen tuloa. Isukin vaihtaessa armaaseen laumanliikutusvälineeseeni talvirenkaita lankesi meikäläiselle leppoisa seuraneidin rooli, viihdytettävinä asiakkainani luonnollisesti nuo aina yhtä valloittavat borzoipojat Onni ja Leo. Oli noin muutenkin kivaa treffailla poikia kerrankin ilman Caron läsnäoloa, sitä kun todella harvoin pääsee Hollolaan mennessäni tapahtumaan. Nytkin kyseinen ihme tapahtui vain siitä typerästä syystä, etteivät henkilöauton tilavuus, Ouluun raahattavat kesärenkaat + matkatavarat ja yksi koko takapenkin tilan vievä koira oikein mätsänneet yhteen. Joulupukki, tuopas meille yksi farmariauto, kiitos nam!


Lähdetään, kun keretään.


Onni tuumailee.


Vaikka kaikkein eniten maailmassa rakastankin saksalaisten paimentimien energisyyttä ja loputonta elämäniloa (joskin aina toisinaan saattaa olla päiviä, jolloin termit "rakastan eniten maailmassa" ja "vihaan yli kaiken" ovat keskenään täydellisiä synonyymeja. ;) ), on kahden vintin kanssa suoritettu lähes hartaan rauhallinen flexivaeltelu kieltämättä melko hienolla tavalla hämmentävä kokemus. Caron pantaan kun flexin yhdistää, niin jo on kuulkaas helvetti irti - kuten on pian myös koirakin. x) Kyseinen mohkula ei vaan asetu tukevasti ja turvallisesti meikäläisen käteen, ei millään (vekottimen kömpelyys on tullut testattua aikoinaan lukuisia kertoja yhdellä tehotykki-mäyriksellä kuten myös ameebamaisen rauhallisella perhoskoiralla, joten sillä talutettavan koolla ei ole tämän jutun kanssa kummempaa merkitystä).


Letkeää lenkkiseuraa.


Sen sijaan rentojen vinttien kanssa flexeily tapahtuu kuin hidastetussa filmissä ainakin tuolla mukavan avaralla maaseudulla, jossa muiden koirien jättämät hajuviestit ja ylipäätään vieraisiin koiriin törmäily ovat useimmiten pelkkää haavetta vain. Kisaympäristössähän noistakin sitä terhakkuutta löytyy (etenkin Onnista, joka suorastaan syttyy tajutessaan, että "iik, kohta juostaan taas!"), mutta normiarjessa rauhallisuus tuntuu olevan pojille täysin luonnollinen juttu, mitä nyt Leolla onkin selvästi Onnia eloisampi ja sekä ihmisistä että muista koirista kiinnostuneempi luonne. Onnin ollessa pääsääntöisesti se "suuri ja hiljainen" (joskin tyyppi ulvoo hetkittäin kuin päätä vietäisiin, mikä tosin ei kuulemma ole lainkaan borzoille ominainen piirre) on Leo ajoittain hyvinkin wannabe-paimen haukkumisineen ja leikkimielisine luonteineen. :) Molemmissa luonteissa on puolensa, mutta otettiin tarkasteluun kumpi pojista tahansa, on energiataso ja perusolemus noin muutoinkin Caroon verattuna aivan toiselta planeetalta. Aina se jaksaa huvittaa, vaikkei mikään uutinen olekaan, onhan noita jo useampi vuosi ihmetelty ja ne rotuerot moneen kertaan todettu. :) Hauska rotu, todella!


Taas ollaan vaan ja hengaillaan.


Leo ja luonnonkiharat.


Seisoskelu on ihan käypä harrastus sekin.


Menisköhän tää lehmästä?


No vasikasta ehkä just ja just, värinsä ja kokonsa puolesta nääs.



8 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, blogisi on valittu liebster blogiksi! http://eija-h.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html

    VastaaPoista
  2. Ah ja voih. Odottelinkin juttua Hollolan vieraista :) Saksanpaimenkoira on yksi suosikkirotuni lapsuudesta saakka, mutta nämä venäläiset... ah ja voih, niissä on kyllä sitä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisääkin tulee ainaki vähän, kunhan tässä ehtii. :) Ja tuttu on tunne, sillä on noissa Onnissa ja Leossa jotain mystistä, ku itekin oon niihin aivan lääpälläni, vaikken oo koskaan ollu vinttikoiraihmisiä noin muutoin. :p Noiden myötä kyseinen koiratyyppi on alkanu kiinnostaa aivan eri mittakaavassa.

      Poista
    2. Oliskin mielenkiintoista kuulla kavereista hieman syvempää analyysia tuon oman rotusi esittelyn tavoin. Pikku hiljaa meille saapuneen siamilaisen myötä on koirarotujen makumaailmakin alkanut muuttua pitkäkoipisten suuntaan... Siamilainen on koiramainen kissa ja vinttikoirista sanotaan niiden olevan kissamaisia koiria joten ehkä siinä olisi mukavaa tasapainoa ;)

      Poista
    3. Samankaltaiseen esittelyyn en noitten kohalla varmasti pysty, koska tosiaan noi pojat on ensimmäisiä tuntemiani rotunsa edustajia (ja keskenään muuten aika erilaisia, mitä ny se perusrauhallisuus on yhteistä) ja vaikka muitakin on tullut rapsuteltua ja ihmeteltyä maastokisoissa, ei se oikein vielä riitä kovin luotettavaan analyysiin. :p Jotain pienempää esittelyä toki voisin kirjoitella joskus. Kannattaa myös käydä läpi noi Onnin ja Leon blogitagit/tunnisteet, koska niihin liittyvissä postauksissa oon käyny noita poikien luonteita ja käytöksiäkin läpi aika usein. :)

      Ragdolleja kutsutaan myös koiramaisiksi kissoiksi ja tietyissä asioissa se niin onkin, vaan sitten tietyissä jutuissa rotu tai ainakin toi meiän Pätkis (joka ei tosin käytökseltään virallista rotumääritelmää läheskään täysin vastaa) ei vois kauempana koiramaisuudesta enää olla. Onni taasen on siinä mielessä kissamainen koira, ettei oo kovinkaan kiinnostunu ihmisten seurasta. Se on enemmänkin semmonen yksin viihtyvä otus, vaikka toki toisinaan tuleekin rapsutettavaksi ja huomiostaki tykkää. Leo on huomattavasti sosiaalisempi niin koiria ku ihmisiäkin kohtaan.

      Poista
    4. Ihanaa huomata siis sekin, että jokainen eläin on kuitenkin yksilö eikä voi pelkän rodun mukaan suoraan määritellä sen luonnetta ja olemusta :)

      Poista
    5. Totta. :) Koskaan ei voi varmuudella tietää mitä saa, ku jonkun koiran ns. rodun mukaan valitsee. Aina niissä vaan on eroja, pieniä ja suuriakin. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)