maanantai 12. marraskuuta 2012

Yksin vai kaksin?

Laitetaas perään vielä toinenkin leikkivideo samaiselta päivältä, joskin tunnelmaltaan edeltäjäänsä "hieman" verkkaisempi, vaikkakin kuvattu ennen sitä edellistä häslinkiä.




Ja jotta saataisiin hommaan vähän vaihtelua, ymppään mukaan vielä koiran, jonka on aina pakko saada olla mukana kaikessa, haluttiin sitä mukaan taikka ei. Ihailtavan sitkeästi se jaksaa Pätkiksen lähelle tunkea ja kaveruutta osoittaa, vaikkei katti suuremmin noita yrityksiä arvostakaan. Meikäläinen sen sijaan kiittelee moista sinnikkyyttä, joten koira saakin aina kovasti kehurapsutuksia tehtyään noita rauhallisia lähestymisyrityksiään, vaikka tietääkin, että vastassa tulee jälleen olemaan hyppysellinen aika hapanta naamaa. :p Caron mottipäähän ei vaan mahdu moinen epäsosiaalisuus (mikä olisikaan hauskempaa ajanvietettä, kuin pieni palloleikki yhdessä, häh?!), joten aina se jaksaa yrittää, vaikka menestys onkin melko kehnonlaista. Aina saa raasu pettyä, kerta toisensa jälkeen.




Että semmoista mähellystä tällä kertaa.


2 kommenttia:

  1. Voi mitkä ilmeet Carolla ja Pätkiksellä! Eipä ihme, että tuollaisen lähestymisyrityksen jälkeen saa kehuja :) Vielä sellainen *tähänhän mä vaan ajattelin tulla lepäämään* haukotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caro tekee ton usein, että käy ihan lähelle makoilemaan, mut pitää kummiskin sen tietyn hajuraon, ettei ahistais toista liikaa. Sinällään toimiva tekniikka, ku eilenki kaikki elikot torkku varmaan max. puolentoista metrin säteellä toisistaan tossa lattialla ihan rauhallisin mielin. :p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)