maanantai 24. helmikuuta 2014

Nenä vie, aivot ei seuraa

Aina silloin tällöin maailman tuhannet viehkot tuoksut johdattavat varomattomia poikia harhaan ja ne ajautuvat turhan kauas muusta laumastaan. Niin kävi Carollekin tuossa viime viikolla metsässä samoillessamme: äsken oli emäntä vierellä, mutta piru vie, yhtäkkiä ei enää ollutkaan! Ja koska Caron emäntä sattuu olemaan velmuilun suuria ystäviä, ei sille tullut mieleenkään ilmoittaa heti alkujaan olinpaikkaansa, vaikka selvästi huomasikin pojan olevan totaalisen hukassa. Siinäpä etsii, kun on ite hortoilemaan lähtenytkin.




Joten niinhän tuo etsi, omasta mielestään ainakin. Rauhallisuus, huolellisuus ja se alunperin koko pulmatilanteeseen johdattanut nenä ovat sivuseikkoja silloin, kun tilanteen voi koittaa selvittää "TÄYSIÄ WOOOOOHOOO!" -tyyliin. Lopulta olikin sorruttava antamaan vähän vinkkiä viheltäen ja kättä heilutellen, sillä oman roolin muuttuminen etsittävästä etsijäksi ei tuntunut oikein soveltuvan päiväohjelmaan metsässä, jota pitkin pääsee vähintäänkin Hiivatinkuuseen ellei jopa Hevonhelvataan saakka.

Että näin meillä nelivuotiaan, aikuisen koiran kanssa. ;)


8 kommenttia:

  1. Meillä ei seefferinarttu edes irtaantunut vuoden iän jälkeen niin kauas, että olisi piiloon kerinnyt. Sen sijaantämä nuori bortsupoika on ihaneri maata, vaikka pikku hiljaa se on alkanut tarkistamaan, että pysyn perässä. :'D Muutamankin kerran olen mustavalkoista saanut koijattua, ja päässyt piiloon saakka. Silloin on ollut hätä pienellä koltiaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näitä tapahtuu välillä, jos ollaan hengailemassa jossain ja tyyppi lähinnä huomaamattaan "ajautuu" hajun perässä jonnekin, ku ei oo muutakaan ohjelmaa tarjolla eli ei esim. kävellä aktiivisesti johonkin suuntaan. Sitte harjoitetaan tota kauhean kamalaa ja hauskaa "piilosta", minkä jälkeen ollaan taas niin perskärpästä että. :p

      Poista
  2. Nyt on pakko huomauttaa yhdestä asiavirheestä.
    Puhut 4 vuotiaasta aikuisesta koirasta. Jos kyseessä olisi narttu, niin siinä tapauksessa tuo olisi totta.
    Mutta sinä puhut uroksesta. Ja vieläpä saksanpaimentimesta!
    Uroksen (sakun siis) kohdalla kun 3v täyttyy niin ruvetaan odottelemaan aikuistumista. 4v kohdalla yleensä edelleen odotellaan. 5v kohdalla osa on jo löytänyt aikuisuuden. Mutta vain osa.

    (Tämä mutu-fakta on laajan haastattelun tulos, ei pelkästään oma subjektiivinen mielipide :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, asiavirhe on erittäinki harkittu rikos, vaan tiesihän sen, ettei toi menis kaikille tahoille läpi. :D Kyllähän jokainen sakun omistaja sen tietää, ettei noista mitään oikeita kokoaika-aikuisia kasva. Ainakaan uroksista. ;) Leuka putoaa lattiaan ja siellä pysyy, jos joskus sen korvien välistä aikuisen sakupojan tapaan.

      Poista
  3. Repesin otsikolle ihan totaalisesti :D Voi toista, kun on ihan nenänsä vietävänä ja sitten vielä vedettiin nenästä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vaan on niin totta, toi otsikko. :D

      Poista
  4. Hihii, voi toista :D Minä en omaani pääse oikeasti piiloon, vaikka haluaisinkin. Se löytää mut sekunneissa, koska pitää ällistyttävän hyvin silmällä ympäristöään: "tässä näin sen viimeksi, tästä kohtaa siis otetaan hajuvana".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä leikitään piilosta kohtalaisen usein ja YLEENSÄ nokka avittaa löytämään mut, vaan ei silloin, jos toi kohellusvaihde on jumahtanu päälle eli se nenän käyttö unohtuu käytännössä kokonaan. x) Näköaistilta on turha mitään suuria apuja oottaa, sillä eihän toi näköjään meikäläistä ees männystä erota ennen ku alan huitomaan. :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)