maanantai 15. joulukuuta 2014

Lits läts!

Loska ja räntä. Räntä ja loska. Nuo riemukkaasti lätsähtelevät joulukuiset ystävämme. Siinä lienevät tämän maanantain keskeisimmät elementit, eli kyllä kuulkaas piisasi kumpaakin enemmän kuin omiksi tarpeiksi tuolla ulkosalla. Ei olisi ollut niin väliksi, mutta olipahan ainakin reissun jälkeen puhti pois niin likomärältä koiraeläimeltä kuin koiraeläimen perässä löntystelleeltä ihmisotukseltakin. Oli meillä ihan kivaakin kaiken sen neuroottisen kameran kuivailun ja nuoskalumessa horjahtelun ohessa, että ei nyt tohdi urputtaa (ainakaan näin julkisesti...), vaikkei aina olekaan se ihanista ihanin elokuu. Caron mielestä sellaista säätä ei olla keksittykään, etteikö sen puitteissa yksi metsäreissu onnistuisi. Satoi tai paistoi, perjantai tai maanantai, aina valmis seikkailuun! Eipä se siis muu auta kuin löntystää perässä ja yrittää repiä huumoria viikosta, jonka sääksi on luvattu - kyllä vain - lähes pelkkää räntää ja loskaa. :p "Vesisuksilla olisit jo perillä" ja silleen.




































6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Tosi hyviä kuvia kaikki!

    VastaaPoista
  2. Meillö oli lunta ehkä päivän sunnuntaina ja eilen se oli jo kadonnut. Nyt tuola maassa ei ole enään yhtään mitään... Tulisi kunnon lumet niin olis kiva! Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä se on ollu sitä, että sataa ja sulaa ja sataa ja sulaa, mut vahingossakaan se lumi ei viikkoa pidempään maassa pysy. Saa nähä miten tällä kertaa. Sais mun puolesta pysyä maassa ainaki joulun yli, ettei tulis se ankea musta joulu. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)