tiistai 2. joulukuuta 2014

Mökkihöperyys

Sen siitä saa, kun jurnuttaa sisällä päivästä toiseen: iskee mökkihöperyys. Karvahelvetissä sekin toki ilmenee aivan toisin kuin monissa muissa osoitteissa. Syntyy nimittäin mökkejä, vaikka pitäisi syntyä varastoon matkaavia turhalla rojulla täytettyjä laatikoita. Hups. Harmillista kyllä, allekirjoittanutta EI ole lätkäisty uskomattoman kadehdittavilla arkkitehdin eikä edes askartelijan lahjoilla, joten ei tästä mökkihöperyyspuuskasta mitään valtaisaa menestystä seurannut noin niin kuin visuaalisella tasolla (lopputulos lähinnä naurattaa vaivautuneesti. Ja ehkä jopa hävettää.), mutta koska erityisesti Sinnille tuore piilopaikka tuntuu kelpaavan, niin ei kai tuo ähertäminen lopulta hukkaan mennyt. Olkoot mökki nyt tuossa lattialla vaikka sellaisena varoittavana esimerkkinä seuraavaa askartelukertaa odottelemassa ja samalla olemassaolollaan muistuttamassa, että jonkinlainen etukäteissuunnittelu voisi olla toisinaan ihan hyväkin juttu. ;)


Ensimmäinen asukas on saapunut katsomaan uutta kimppakämppäänsä.


Toinen perehtyy vielä ulkoisiin yksityiskohtiin.


Ei, kyllä se on tuo oviaukko, jonka koossa on sanomista. Asukas ite 
on justiinsa sopiva, omasta mielestään.


Kas, kyllähän sinne mahtui, joskin vain yksi kissaego kerrallaan. 
Harmillista kyllä, koirasta mahtui vain kuono.


Jaaaaaaa, ketäs kaikkia täällä pitäis asua? Ihme hiippareita nurkat täynnä.


Tälle hiiriongelmalle on kyllä tehtävä jotain ja äkkiä. Syövät vielä koko torpan!


Hiiriongelma lakkaa olemasta, kun sille kääntää selän. Oikein kätevää!


Vahtikissa Sinnille jää siis näköjään tämänkin probleeman hoitovastuu. On tää niin tätä aina...



20 kommenttia:

  1. Ihana maja, tosi sievä! Meilläkin Ruffe just nyt oleskelee meidän pahvilaatikkomajassa. Teidän maja on kyllä söpömpi ja joulusempi, meille tuli vähän tylsä.. Ajattelin muuten ostaa tuon 50mm Nikkorin itselleni joululahjaksi eli jos viitsit niin voisitko linkata parit postaukset mitä sillä on otettu niin olisin toooosi ilonen!! :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän luulen, että jossain vaiheessa tulee tehtyä joku parempi torppa. Tai siis vähän vähemmän hutiloitu. :p Ja voi ei, ehämmää ny muista, mitkä kuvat on milläki otettu. Suurin osa sisällä kuvatuista on ainaki tolla 50-millisellä eli aika pitkälti kaikki tän vuoden huhtikuusta lähtien julkaistut kissakuvat, muutamin poikkeuksin. :) Hyvä putki kyllä - ja halpa!

      Poista
    2. No ei se haittaa! Käytätkö muuten salamaa kuvatessa sisällä? :---) Ja sitten vielä lisää kysymyksiä.. Otatko sillä 50mm kauheesti ulkokuvia? Hitsi olisi niin kiva nähdä minkälaisia kuvia tulee ulkona, eli seuraavan kerran se objektiivi mukaan ;) Noei ole pakko! :D Ihania kuvia saa ainakin sisällä, mä oon vaan nyt kyllästynyt mun macro objektiiviin kun se on macro ja sillä saa mitä ihanimpia lähikuvia, mutta ulkosalla se ei ookkaan niin kiva! Mietin siis objektiivia mikä ois kätsy sisällä salaman kanssa tai ilman ja sitten ulkona vähän huonommalla valolla. Oisko toi 50mm siihen sopiva! :---)

      Poista
    3. Salama on mulle sisällä kuvaillessa aika ehdoton, paitsi jos kuvaan jostan syystä täysin liikkumatonta elukkaa, jonka kanssa voin käyttää pidempää valotusaikaa. :) Meillä viihdytään aika hämärässä valaistuksessa (meillä ei oo esim. olohuoneessa kattovalaisinta ollenkaan :D), jossa liikekuvaaminen ilman salamaa on käytännössä aika mahotonta. Mun oma salamani on vuosia vanha, halpa ja aika tehoton, mut välttää toistaiseksi paremman puutteessa.

      Oon ottanu suurimman osan ulkokuvista 50-millisellä maaliskuun lopun jälkeen, jolloin se putki meille muutti, joten melkein mikä vaan postaus sisältää niitä kuvia. Putken jäljen tunnistaa helposti, ku sen tietää, mut sitä on tosi vaikea selittää kellekään näin selittämällä. :p Mullahan toi oma kamera on croppikennoinen ja putki taasen täyskennoiselle kameralle suunniteltu, joten se ei todellisuudessa vastaa 50-millistä putkea, vaan isompimillistä (en ny muista tarkalleen mitä). Eli jos haluat sen putkes oikeasti 50-millisenä, nii ota croppikennoiselle suunniteltu malli. Helpottaa sisäkuvailua huomattavasti, koska sisällä harvemmin on hirmusesti tilaa peruutella kauemmas kuvauskohteesta.

      Joo macro on kyl hyvä lähikuviin, muttei oikein muuhun, ja sehän sen olemassaolon tarkotus tietty onkin. :p Sisäkuvailuun mä ite käyttäisin joko 35- tai 50-millisiä putkia.

      Poista
    4. Meen heti tutkimaan vanhoja kuvia! Kiitos paljon tietopläjäyksestä se tuli tarpeeseen! :---)

      Poista
    5. Eipä mittää. :) Kiva, ku saapi olla avuksi!

      Poista
  2. Onko tää nyt siitä biisistä "Kas metsämökin ikkuna..." ja jotain sinne päin :) pari tonttua siellä ainakin näkyy olevan. Hieno on maja, laatikot on ihan parhautta. Kasattiin eilen joulukuusi ja jossain vaiheessa kun kuusta ei saanut maistella huomasivat että sehän kannettiin sisään... LAATIKOSSA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en tiiä mistä biisistä se vois olla, mut varmaan jostain aika jouluisesta. :p Ja niin, mitäpä sillä joulukuusella tekiskään, jos on LAATIKKO. Tai ainakaan meillä ei tee, kissojen mielestä, yleensä. :)

      Poista
  3. Tuohan on ihan täydellinen mökki! Juuri passeli koristamaan kissakotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinni oli vissiin samaa mieltä repiessään illalla ton valkosen karvahiiren irti ja antaessaan sille kyytiä. ;)

      Poista
  4. Hurmaava mökki! Ihana tuo kuva missä Pätkis menee sisään! ♥ Mie olen tylsästi aina jättänyt pahvilaatikoiden suuaukot isoiksi, voisi tuoda kisun joulunodotukseen piristystä pienentämällä niitä (suuaukkoja, ei kisuja). :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein tarkoituksella pienen aukon, että mökkiin tulis sellasta piilopaikkafiilistä. :) Sinni rakastaa tutkia ja tunkea itteään kaikkiin pieniin ahtaisiin tiloihin, joten toi oli enimmäkseen sitä aatellen tehty. Yllätti, että Pätkis uskaltautuu tonne myös, se ku yleensä kammoaa ahtaita paikkoja, vaikka mahtuiski niihin. :p Hahaa, kissojen pienentäminen ei varmastikaan kauheesti niitä kissoja piristäis. :D

      Poista
  5. Mä repesin tolle virkatulle matolle oven edessä ja kyllä tuo ihana on, mutta kohta
    sut tarttee saada reenilöihin mukaan :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ei tässä ainakaan vielä kerkee, ku on näitä mökkihöperön hommia nii paljon tekemättöminä. :p

      Poista
  6. Aivan loistava kissakodin mökki! Pitäiskin olla joku semmoinen kissaharrastajien-pahvilaatikkojen-kokoontumisajot -blogi, ni vois aina hakee inspiraatiota näihin joka [kissa]kodin kaunistuksiin. Mullakin tossa jalan juuressa yks luonnontilainen, pitäis vissiin jouluks tuunata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi ois muuten mahtava idea toi tommonen blogi, jos sitä joku askarteluintoinen jaksais ylläpitää. :p Tosin mä luulen, että joku semmonen saattais jo jostain netin syövereistä löytyäki, vaikkei ehkä suomalaisen pitämänä. Pitäis melkein googlettaa... Joka tapauksessa hirveen hauskaa ajanvietettähän toi huvikseen näpertely on. :)

      Poista
  7. Mä niin en näytä meidän kateille, koska kateus on kavala tila ja vaativat vielä munkin aloittavan askarteluharrastuksen. Sen verran loistava toi on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, jos ne vahingossa näkee meiän mökin kummiski jotain kautta, nii voit lohduttaa, että toi mökki näytttää kuvissa huomattavasti paremmalta ku livenä. Se on nimittäin täysin totta. :p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)