torstai 8. lokakuuta 2015

WUSV 2015

Syyskuun lopussa Lahden urheilukeskus lähiympäristöineen täyttyi hillittömän komeista ja ennen kaikkea ihailtavan tottelevaisista koirista (toista se on meidän kotinurkilla, mutta ei siitä sen enempää... :D ), sillä oli saksanpaimenkoirien maailmanmestaruuskilpailujen aika. Lajihan oli siis IPO, suojelu, tuo palveluskoiralajien kuningas. Edellisen kerran suojelun MM-kisat ehtivät Suomeen vuonna 1996, joten arvata saattaa, että seuraavaa kotimaamme kamaralla järjestettyä mittelöä joutuu taas tovin jos toisenkin odottelemaan. Siispä kun mahdollisuus koitti, niin sinne stadionillehan sitä sitten suunnattiin kaunista aurinkoista lauantaipäivää viettämään. 

Ja kyllä kannatti! Ensinnäkin, ne paikalle pystytetyt myyntikojut olivat oikeita surmanloukkuja koiratarvikehamsterille varsinkin, kun pääpaino tuotteiden teemoissa keskittyi juuri siihen omaan lempirotuun. Sakun kuva siellä, sakun kuva täällä, iik! Tosissaan sai ihminen itsehillintäänsä patistella, että kykeni jättämään houkutukset houkutuksiksi ja ostelemaan vain jotain pientä ja mukamas tarpeellista. ;)

Toiseksi: ne kisakoirat, wow! Ei siinä voinut kuin hämmästellä sitä osaamisen tasoa, jota kentällä B- ja C-osien muodossa esitettiin. Siinä on vierähtänyt treeneissä tunti jos toinenkin (henkisistä ja fyysisistä hikipisaroista puhumattakaan), että sille tasolle on päästy. Ei olisi meikäläisen keskittymiskyvyllä ja hövelillä luonteella varustetun ihmisen harrastus tuo, ei ikinä. :p Wow-efektin aiheutti toki myös koirien ulkoinen olemus. Pikkuisen oli eri näköisiä otuksia ringissä kuin vaikkapa jossain näyttelykehissä, joiden äärellä rodun nykytila monesti lähinnä vain surettaa. Mutta me ei paneuduta nyt siihen aiheeseen laajemmin, sillä tämä ei ole mikään avautumispostaus sen enempää kun avautumisblogikaan. Niitä on netissä aivan tarpeeksi ennestään. Täällä Karvahelvetissä ihaillaan nyt vain komeita suojelukoiria, tuttuun tapaan kuvien muodossa. :)






































































10 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja upeita koiria! *_*

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia olet ottanut!!
    Ja hienoja koiria. Aikamoisessa fyysisessä kunnossa, wau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ja totta. Ei tollaiseen kuntoon ihan pienellä vaivalla päästä. :)

      Poista
  3. Upeita kuvia! Ei näytä olleen vauhdistakaan puutetta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Juu ei. Siinä oli jalkoja koko mahanalus täynnä, ku otukset pistivät tassua toisen eteen. :D

      Poista
    2. No huh huh kyllä on vauhdikkaan näköistä menoa ja upea koirat nauttii selkeesti ! :)

      Poista
    3. Tekemisen meininkiä on juu. :)

      Poista
  4. Vau, siellä on ollut menoa ja meininkiä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)