sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Caro ja Pätkis ensilumilla

Niin, lauantaipäivä oli täällä meilläpäin ensimmäinen valkoinen päivä ja tietäähän sen, että hyvin äkkiä mieleen juolahti mainio tilaisuus ragdollin leppoisan elämän järkyttämiseen, siis ulkoiluun lumisessa maastossa. Ainoa vain, että Pätkiksessä on yksi hyvin hämmentävä piirre: mitä viileämpi ja oletusarvoisesti ikävämpi sää, sitä innokkaammin Pätkis on valmis aikaansa ulkona kuluttamaan. Innokashan tarkoittaa Pätkiksen kohdalla sitä, että valittaa vähän vähemmän kuin ollessaan innoton. ;) Parvekkeella se viihtyy tosiaan mieluiten, kun on "ei niin häävi" sää (jos nyt ei sentään aivan sateinen, niin viileä ja ehkä jopa tuulinen) ja samoin se meni myös lauantaina luonnon helmassa. Tokihan naamaa oli vedettävä muodon vuoksi mutrulle vähän väliä, ettei ajoittainen kiinnostunut ilman nuuskuttelu vaikuttanut liian tyytyväiseltä käytökseltä. Imago ennen kaikkea! Paljon se sai kyllä isännänkin sylissä olla, välillä kun meinasi oikein huolella tärisyttää eikä sillä mitään takkiakaan päällään ollut. Takilla tuppaa olemaan kohtalaisen halvaannuttava vaikutus, joten ulkoilu puettuna on kaikkea muuta kuin kannattavaa. Ennemmin lämmitellään sylissä, joka on noissa oloissa tuollaisen ei-sylikissankin näkökulmasta yllättävän jees juttu. Miljoona kertaa jeessimpi kuin se hirveän kamala takinretku!

Caro pääsi tutustumaan loppuvuoden 2015 ensilumeen prikulleen samalla reissulla kuin Pätkis ja mikä oli reaktio? Vastaus: "Ihassssssama! Mulla on heppapallo!" Eli koiraeläin käyttäytyi aivan kuin lumi olisi ollut siinä maassa aivan koko ajan ilman mitään kesä-nimisiä taukoja ja silmissä kiilsi vain pallo. Että sen sortin antikliimaksi oli sitten se koiran osuus, vaikka koira ite ei ollut lainkaan harmissaan mistään. :p


Meinaatko sä TOSISSAS, että mun on kasteltava mun tassut? Ei tuu kauppoja!




Hitto. Hitto. Hitto. Hitto. Hitto.




Ihassssssama! *dun dun dun*




Onnellisuus näyttää tältä. ;)






O_o


Jaaaa haluat, että poseeraan sulle kerranki ilman palloa? No kuule TÄSSÄ sulle poseeraus!




Ahihi, mulla on lunta nenässä!




Määrätietoisesti matkalla ei-minnekään.




Ny muuten loppuu meikäläisen huumorintaju!








Joo, tää pose vielä ja sitte kotiin.


Mää kans!



13 kommenttia:

  1. Yllättävän hyvinhän se meni. Mutta miten ihmessä Pätkis lumisti itsensä? Vai kohkasko Karo liian lähellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ny pitäis tietää, mistä kuvasta tarkalleen ottaen on puhe, niin osaisin vastailla oliko Carolla osuutta ilmeeseen vai ei. :)

      Poista
    2. Kyseessä taisi olla tuo kuva missä pätkiksen selkä on aivan lumen peitossa (Ny muuten loppuu meikäläisen huumorintaju) Ehkä? :) Mäkin ihmettelin että eikai se pätkis oo alkanut piehtaroimaan lumessa :D Ihania kuvia <3

      Poista
    3. Jos siitä kuvasta on kyse, nii Pätkis on juuri kaivettu tuolta hangesta, jonne siis ite oli aina välillä matkalla. Eli ihan ite se sinne lumeen itteään survoi, vaikkei varmaan sillä mielellä, että sais lunta niskaansa, vaan lähinnä liuetakseen paikalta. :D

      Poista
  2. Kauniita, mutta myös hauskoja kuvia näistä kahdesta! Pisti kyllä hymyn huulille tämä postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Noita onkin hauska kuvailla, molemmilla ku tuntuu olevan taipumusta kameralle poseeraamiseen ilman, että tarttee erikseen ootella niitä kuvauskelpoisia ilmeitä. :)

      Poista
  3. Höpö Pätkis ja höpö ikinuori Caro. :D Upeita kuvia ja mitä nautiskelua Carolla! ♥

    VastaaPoista
  4. Voi sylikissa Pätkistä! :-D Ihania vastakohtia taas - jee, mrääh, jee, mrääh! :-D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)