perjantai 6. marraskuuta 2015

Räggärin rääkitysviikko

Tarpeeksi kauan, kun märisee ja ynisee huomiota käyden kaikkien hermoille, saattaa sitä saada lopulta enemmän kuin alunperin halusikaan. Sen sai Pätkis tällä viikolla kokea joutuessaan ulkoiluhommiin peräti kahteen eri otteeseen. 

"Aivan kamalaa rääkitystä!", marmattaa kuihtuvien kanervapuskien keskelle piiloutuva Pätkis. 
"No kuule itepä kerjäsit!", puhisee kosteassa sammalikossa kameran kanssa konttaava emäntä.
"HEI KATTOKAA: PALLO!!! PALLO PALLO PALLO PALLO!!!" hilluriekkuu Caro.

Tuohon dialogiin se eilisen pidempi reissu kai parhaiten tiivistyy. Ja ellei tuo riitä, on olemassa myös iso liuta kuvia. Niissä on jätetty Caron hillumiset vähemmälle huomiolle ja keskitytty lähinnä Pätkiksen happamaan naamaan. Naamaan, joka paljon mieluummin olisi ollut kotona upotettuna ruokakuppiin tai kiipeilytelineen karvaiseen nurkkaan. 

Eilinen oli muuten eka kerta ikinä, kun lähdin aivan yksinäni kahden karvapersuksen kanssa ulkoilemaan. Kumpaakin pitäisi ehtiä vahtimaan samalla kun valokuvailee, joten pakko oli laittaa Pätkikselle epäkuvaukselliset valjaat, se kun ei paljon pysähtymiskäskyjä kuuntele, jos jotain yllättävää sattuu ja iskee yhtäkkinen hinku kirmata horisonttiin. Koiralle onneksi riittää, kun hihkaisee perään, että (ylläripylläri): "Hei, missä pallo?" Onnea on armoton palloaddiktio!


















































Sen edellisen ulkoilukärsimyksen kuvat seuraavat perästä joskus tässä lähiaikoina. Nyt toivottelen vain oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille! :)


10 kommenttia:

  1. Unohdit mainita Pätkiksen PINKIT valjaat, se varmaan oli sille piste iin päälle ;) ratkiriemukkaan näköistä menoahan siellä on ollut! -Ja Pah, kuulin jo Pätkiksen tuhahduksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kieltämättä sen verran ylisöpön väriset ton luonteiselle kissalle, että vähemmästäki on naamoja happamaks tässä maailmassa menny. ;)

      Poista
  2. Upeita kuvia! :) Hienosti Pätkis näyttää kuitenkin kulkeneen! :) Meillä jos kisut eivät tykkää ulkoilusta ne alkavat vetää samantein takaisin sisälle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Pätkiksellä vähän vaihtelee toi ulkoiluinto ja tosiaan valjaat vähentää sitä huomattavasti. Jos saa olla ihan "villinä ja vapaana" valvonnan alla, nii tykkää tutkia maailmaa aktiivisemmin. Valjaat on vissiin vähän ku pakkopaita, joka vie fiiliksen, mut toisinaan ei voi muutakaan. :p

      Poista
  3. Voihan mmmräääh! :-D Ei varmaan saisi nauraa, kun toinen oli ihan tosissaan. Mutta en voi ikinä olla naama peruslukemilla, kun on Pätkiksestä kyse. Caro toi mukavasti hymyjä tuonne happamuuden sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tolle voi ku nauraa ja mitä enemmän se marmattaa, sitä hauskempaa on seurata sivusta. Paitsi sitte, ku pitää olla marmattajan kanssa neljän seinän sisällä ja marmatus vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, vaikka miten yrittää mieltä parantaa. Silloin tulee mieleen se perinteinen, eli "kuinkahan niitä karvahattuja ja rukkasia oikein valmistetaankaan..." :>

      Poista
  4. Ihania kuvia! Pätkis näyttää melko rauhalliselta ulkoilijalta. :D Meillä taitaa Jacksonilla olla samanlaiset valjaat. Paavolla myös, mutta eri väriset. Ei ehkä kauniit, mutta muuten mielestäni tosi hyvät. Jos siis ovat Kesomaan valjaat. PS. Sinulle on haaste blogini puolella. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiska ulkona, laiska sisällä - useimmiten. :p Ja en ite asiassa tiiä kenen valmistamat valjaat noi ovat, koska taisin löytää ne joskus kirpparilta eikä niistä löydy valmistajan nimeä, mut varsin pätevät ja ennen kaikkea kestävän oloiset ne ovat. On Pätkiksellä ne perus "nauhamallisetkin", vaan noi on kivemmat. :)

      Kiitti haasteesta! Otetaan talteen. :)

      Poista
  5. Pätkis on kyllä ulkoilu ilmeittensä kanssa ihan eri maata kuin Rufus joka vaan nauttii naama pitkällä hymyssä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina ihmettelenkin nähdessäni toisten ragdolleja, jotka NAUTTII asioista. Toista se on meillä. ;)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)