Sen sai Karvahelvetin ihmisväki jo ensimmäisellä viikolla tuta, että siinä missä kissa on laiskuuteen taipuvaisille ihmisille leppoisa kyljessä kyhnyttäjä ja pitkät yöunet salliva karvankasvatusjärjestelmä, on koira(npentu) aivan toista maata.
Hulluilla on halvat lelut.Sitä väsymyksen määrää on vaikea edes sanoin kuvailla, jota ensimmäisellä yhteisellä viikolla koettiin, kun aikaisin aamulla silmäpusseihimme kompastellen könysimme ylös sängystä pentua ruokkimaan, ulkoiluttamaan ja sen herkullisen aromikkaita pikku suoliyllätyksiä siivoilemaan. Vaan kumma kyllä hengissä selvittiin ja arki koiran perässä juosten alkaa viimein sujua sekä aiheuttaa jopa ajoittaisia onnen kaltaisia tuntemuksia. Tai näin alati haukotteleva allekirjoittanut koittaa ainakin uskotella itelleen.
Caro (vas.) veljensä kanssa vetämässäviimeisiä yhteisiä päiväunia.
Ottoisoveli Sisun kanssa oltiin kuin paita ja peppu.Pennusta tuli Caro. Täältä voitte lukea miten näin pääsi käymään ja valaistua samalla vähän muistakin kyseisen penikan ensivaiheisiin liittyvistä faktoista.
Pätkis ja seisova salaattipöytä.Caro ei ole vielä päässyt muutamaa hassua ja hyvin vikkelään päättynyttä nuuhkaisua lähemmäs kissakaksikkoamme, joka tuppaa olemaan uusien elukoiden suhteen melkoisen huumorintajutonta porukkaa, ellei ite saa tutustumistekniikkaa päättää. Toisaalta kukapa sitä hyvällä katsoo, kun taloon tupsahtaa joku levottomasti ympäriinsä poukkoileva turvelo, joka murisee ja haukahtelee aina, kun vastapuoli antaa vähänkään pahaa silmää ja tulee tuosta noin vain törkeästi omimaan nukkumapaikan sohvan nurkasta juuri siitä kohtaa, jossa kissa tuoksuu sitkeimmin.
Mutta koira ei jaksa olla mustis, vaikkei pääsekään yöksi sänkyyn uinumaan Sinnin ja Pätkiksen tavoin (tosin Pätkis on nyt viime aikoina katsonut asiakseen nukkua hieman turvallisemmassa paikassa - mitä korkeammalla, sen parempi). Sille riittää yöksi oma Roni-papillonilta peritty peti sängyn vieressä, jossa se nukkuu kuin pieni karvainen kakkosnelonen häsläämättä tippaakaan, kunnes aamunälkä yllättää ja pakottaa vesikupille juomaan, sanomalehtiä rapistelemaan ja aivan jumalattoman pahaäänistä mustekalaa vinguttamaan, ellei sitten oikea herätyskello ehdi ensin. Yleensä ehtii ja tästä silmäpusseistaan hieman jo huolestumaan päässyt isäntäväki onkin äärimmäisen kiitollinen. Kyllä herätyskellon piipitys aina mustekalan kuolonkirkunan voittaa.
Pitää kohta laittaa tämä blogi boikottilistalle, kun on liian söpöjä kuvia. Edesvastuutonta sellaisten levittäminen ;) Aikana ennen Mäykystä henkilökunnalla oli saksanpaimenkoira, mutta nyt ei ole ollut suunnitelmissa hankkia koiraa. Joten mielellään luetaan kuvauksia silmäpusseista ja ongelmista, kun taas kuvallisen annin voisi pitää minimissään ;)
VastaaPoistaOon syvästi pahoillani kuvista, joiden julkaisua en ikävä kyllä voi lopettaa tähän postaukseen.;) Lupaan kuitenkin muistuttaa silmäpusseista jatkossakin harkituin väliajoin, ettei se pentuelämän ankeampi puoli pääse keltään orastavasta koirakuumeesta potevalta unohtumaan.:D
VastaaPoistaAivan ihana sakemannin pentu teillä! Voi tulee niin meidän tyttelin pentuaika mieleen... Kyllä pentu on suloinen. Saa vaan todella paljon pahaa aikaan halutessaan ;) Ja meillä ei edes auttanut ovien sulkeminen. Koira oli fiksu ja opetteli aukomaan ovet. Meni tosin tovin pidempään avaamisvaiheen yritys, kun käännettiin kahvat nurinpäin. Tervetuloa saksanpaimenkoiran ihanaan ja valloittavaan maailmaan! Nuo koirat ei jätä ketään kylmäksi, kun ne oppii tuntemaan :D
VastaaPoistaKiitosh!:p Ja tosiaan kaikenlaistahan noi pennut aina duunailee, niin hyvässä kuin pahassa, vaan onneksi oon varautunu (melkein :D) kaikkeen kokemuksen kautta: vanhemmillani on aina ollut saksanpaimenkoiria eli jo silloin, kun synnyin, joten ihan vauvasta asti oon ton rotusia elikkoja rutistellut. Ihan ikioma oli lopulta saatava, kun ei muuta rotua voi itelleen mitenkään päin kuvitella, parhaaseen mahdolliseen ku on valmiiksi leimautunut.;)
VastaaPoistaKiva nimi tuo Caro. Oma nimeni on Caroline, enkä ole aiemmin kuullut Caro nimisestä koirasta. :D
VastaaPoista-Caro
www.carol-line.vuodatus.net
Tässä viime viikolla löysin YouTubesta videon Caro-nimisestä saksanpaimenkoirasta, että on niitä todistetusti ainakin yksi ton meiän otuksen lisäksi olemassa/ollut olemassa.:D
VastaaPoistaLaitoin google-hakuun caro-koira sanan ja siitä tämä blogi aukeni. Meillä itsellämme on nimittäin Caro niminen keskikokoinen villakoira, 3,5 vuotias. Annoimme nimen Caro, sillä se tarkoittaa espanjaksi kallis, rakas ja on feminiinimuodossa cara. Nimi on ihana ja kaikinpuolin sopiva, ytimekäs ja sisältää sen kuulemma "hyvän" r-kirjaimenkin, mikä on varsinkin maskuliiniseen nimeen sopiva. Aivan hurmaava tuo teidän Caronne kuten on omammekin. Hassua, että kärsin ennen koirafobiasta ja mielestäni varsinkin saksanpaimenkoirat olivat eräitä pahimpia. Nyt katselen toisin silmin koiria yleensä ja nämäkin teidän koirat näyttivät hurmaavilta. Taisitte kyllä varmaan tietääkin koiranne nimen taustan?
VastaaPoistaCara tarkoittaa espanjaksi myös kasvoja ja onkin olemassa espanjalainen flamenco-biisi, jossa sanotaan: Mira la cara cara, eli katso rakkaita kasvoja.
Terveisin yks Caron onnellinen emäntä
Kiitos kommentista! Kiva kuulla muistakin "Carojen" omistajista, ei se kuitenkaan niin mahottoman yleinen koiran nimi ole. Tasan yhteen sen nimiseen koiraan oon netin kautta törmännyt, ihan vahingossa silloinki. :) Ja enpä muuten ole koskaan tullut selvitelleeksi nimen taustoja, joten mielenkiintoista oli kuulla niistäkin. Oma Carommehan nimettiin entisen, 80- ja 90-luvuilla elelleen Karo-koiramme mukaan, joten esikuvan nimi oli hieman erilainen eikä sen takia tullut mietiskeltyä tuon uudemman nimiversion merkitystä, se kun oli vain uudistettu versio rakkaan koiraystävän nimestä.
VastaaPoistaKoirafobiasta toipuu varmasti parhaiten oleilemalla mahd. paljon niiden "pelottavien" koirien kanssa. Koiria arastelevia tuttavia mullaki on ollut useampi ja kyl se Caron tapaaminen kummasti heidänkin mielipiteitään on muuttanu, niin hömelö ja kiltti tuo otus on. :p