Yleensä, jos multa kysytään Caron ja Pätkiksen tämän hetkisistä väleistä, vastaan suunnilleen siihen tyyliin, että toimeen tulevat niin kauan kunhan vaan koira tajuaa pysyä vähintään sen metrin päässä eikä missään nimessä edes yritä vilkuilla kohti kissaa. Vilkuilu koetaan ahdisteluksi, metrin hajuraon alittaminen jo suoranaiseksi päällekarkaukseksi... Caro siis haluaisi olla kaveri, Pätkistä ei voisi moinen lajien välinen veljeily vähempää kiinnostaa.
Senpä takia olinkin heittää veivini, kun eilen illalla eteiseen vilkaistessani havaitsin noin kolmenkymmenen sentin päässä toisistaan autuaina torkkuvan kissan ja koiran! Ei mitään hajua kumpi oli päättänyt hakeutua toisen luo (veikkaisin silti koiraa), mutta siinä ne penteleet vain makoilivat vailla mitään probleemaa. Into piukassa nappasin pokkarin käteeni aikeinani ikuistaa moinen maailmanloppua enteillyt ihme blogiinkin, vaan eikös ne mokomat siitä hereille hätkähtäneet, koira kiinnostuneena touhuistani kissan sännätessä livohkaan varmana siitä, että koiran äkillisen kiinnostuksen kohteena oli kuin olikin viattoman ragdollin häntä, ei niinkään varjoissa hiiviskellyt ihminen. Kyllä, Pätkis on "toisinaan" hieman liian itserakas luullessaan kaiken liittyvän siihen. Tosin niin se on kyllä tuo koirakin. Aina siellä missä tapahtuu ja vaikkei tapahtuisikaan...
"Sekuntikin vielä tota katsekontaktia ja tulee tassusta!"
Ei saatu siis videota taikka valokuvia eilisestä lähentymisestä, joten laitetaan sitten laiskoja aamutunnelmia tältä päivältä. Mukaan pääsi myös Sinni, joka tosin keskittyy videossa täysin naapurin pulujen kyttäämiseen kameralle poseeraamisen sijaan. Pätkiksen keskittymiskyky onkin sitten jo aivan toinen tarina... Pahoittelen jälleen kerran videoiden synkkyyttä, vaan eivätpä ne narisemalla tuosta kirkastu, vieläkään. Kovasti olen kyllä yrittänyt. ;) Näytön kirkkauden säätäminen auttaa onneksi hippusen.
Voi toista, kun se haluis olla toisen kaveri <3 Jospa Pätkis on vain hitaasti lämpenevää sorttia ja on nyt päättänyt päästää Caron jo vähän lähemmäs. Ehkä noin sadan vuoden kuluttua ne voi saada yhdessä sohvalle ;D
VastaaPoistaCarolla on muuten "kauneuspilkku" poskessa!!! Meijänkin hauvalla oli <3
Sata vuotta kuulostaa aika pätevältä arviolta. :D No ei, jos totta puhutaan, nii on meillä nähty sekin tilanne muutamaan kertaan, että koko lauma mahtuu saman sohvan ääreen samaan aikaan möllöttämään, niin ihmiset ku elukatki. Se siinä vaan on, että Pätkis ja Caro on harvemmin tommosessa tilanteessa vierekkäin eli mieluiten aina sohvan eri päissä. :p Sinni taasen ei oo ollenkaan niin tarkka noista turvaväleistä.
VastaaPoistaPyllypäät on aika samiksia. ;)
Mulla oli aikoinaan kaksi persialaiskissaa, kun ensimmäinen briardi tuli taloon. Poikakissan ja briardin välillä oli joskus kovaakin vääntöä, esimerkiksi siitä, kummalle vesikuppi on tarkoitettu... Niin kuin juomavedestä olisi ikinä ollut pulaa kummallakaan.
VastaaPoistaAikaa siinä meni, mutta lopulta tulivat ihan hyvin toimeen keskenään ja mahtuivat vierekkäin sohvalle ja sänkyynkin.
Kiva kuulla tommosia kannustavia tarinoita aiheesta. :) Meillähän (eli isälläni) oli myös briardi 90-luvulla ja se pärjäs perheen kissan/kissojen kanssa ilman mitään ongelmaa, vaikkei ne mitään ylimpiä ystävyksiä koskaan olleetkaan. Aika hälläväliä oli suhtautuminen puolin ja toisin. Saa nähä kesyttääkö aika myös Pätkiksen, se ku tuppaa olemaan perusluonteeltaan aika epäluuloinen katti...
VastaaPoistaHeips ja kiva kun löysit tiesi blogiini! On varmaan ok, jos linkitän tämän sun blogin omaani?
VastaaPoistaKiitos vastavierailusta! :p Ja toki saapi linkittää, ei mitään esteitä sille. :)
VastaaPoista