sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kaapista ulos

On jäänyt kertomatta teille yksi pikkuinen juttu. Kävi nimittäin niin, että Niilon ja Jalon emäntä houkutteli meidät katsomaan treenejään suunnilleen tuossa kuukausi takaperin ja tokihan se oli mentävä, kun kerta täällä Hollolassa asti treenailivat. Sinnehän sitä sitten mentiin, kentän laidalle kaikenkarvaisia suloisia sakemanneja ihmettelemään.


Pallo-Niilo.


Jalo.


Caro ja puhtain narupallo maailmassa.


Ja sitten ykskaks siellä kentällä oltiinkin me. ME! Voitteko kuvitella? Caro ja meikäläinen, "ihan-vaan-lenkkikaveri" ja sen omistaja, joka on kyllä aina miettinyt, että "kai sitä pitäisi, mutkun mutkun mutku..." Yhtäkkiä oltiinkin keskellä mukavan oloista porukkaa, joka antoi ymmärtää, että voisimme ilmaantua paikalle toistekin ja ettei tuo meidän puskassa kasvanut riiviömme ole ollenkaan toivoton tapaus. Että se kuulemma osaa jo valmiiksi kaikenlaista ja sen kanssa on tehty ihan oikeitakin asioita vastoin allekirjoittaneen omia olettamuksia. Nopea oppimaan ja hirmuisen innokaskin vielä. Huh!


Hei, sehän on kentällä!


Joten niin siinä sitten kävi, että me löydettiin kaikkien näiden kahdenkeskisten hömpöttelyvuosiemme jälkeen se oma treeniporukka (hups ja oho). Se meille juuri sopivan kaltainen eli hyvinkin vapaamuotoinen ja rento ilman turhaa pingottamista. 

Ja mitä me sitten Caron kanssa treenailemme? Yleisiä käytöstapoja, kai. :p Tällä hetkellä ohjelmassa on lähinnä seuraamista, luoksetuloa ja oikea-aikaista ja muutenkin tehokasta palkkaamista. Jos ihan tarkkoja ollaan, treeneissä on kouluteltu kyllä enemmän emäntää kuin sitä koiraa, emäntä kun tuppaa olemaan sellainen "vähän sinnepäin on ihan tarpeeksi" -tyyppinen henkilö eikä se ole noissa koirankoulutushommissa kovinkaan hedelmällinen näkökulma. ;) Tarkoitus olisi myös päästä viiiiimein eroon tyhjänpäiväisestä muille räyhäämisestä, mutta sen operaation kanssa me ollaan vasta alkutekijöissään. Aiemmin tällä viikolla meni kyllä ihan yllättävän hyvin, kun kyettiin hengailemaan pitkiä aikoja ihan hissuksiin, vaikka alle kuuden metrin päässä meistä hengaili palloillaan leikiskellyt Niilo. :)


Hauva, jonka nimeä en nyt millään muista.


Niilo. Ja se pallo, tietty.


Tarkkana ensilumilla eli aiemmin tällä viikolla.


Millos ois taas mun vuoro?


Että semmoisia uutisia tällä kertaa. :p Huolimatta siitä, että olemme nyt löytäneet itellemme uuden ajanvietteen, ei tästä ole tulossa jatkossakaan mitään treeniblogia. Ehkä postauksia silloin tällöin, juu, mutta jos oikein kovasti innostun aiheesta kirjoittelemaan, aloitan sitä varten ihan oman treeniblogin. Siitä ilmoittelen toki täällä sitten, jos niin käy, mutta eipä tässä toistaiseksi kummoisia kerrottavia ole.



14 kommenttia:

  1. Voi ku kiva että sain sut mukaan :) Ja että oot viihtynyt ja saanut palan siitä innosta joka ajaa mua reeneihin. Ei se pelkkä reeni vaan seura. Samanhenkistä tyyppiä, saa jakaa iloja suruja ja kysellä neuvoja. Ja sitt ku käy tarpeeks usein alkaa unelmointi ihan oikeista kisoista, en kuule uskonu että mulle käy niin, mutta niin vaan kävi. Vahingossa. Ja te ootte hyviä, oikeesti :)

    Ja häiriö reenii tehdään jatkossakin, mekin tarvitaan sitä koko ajan ja Jalo. Vuokrataan sitt sitä hallii, Jaana katto että vaun halli ois jotain 35 tunti eli pari tuntii i paljookaan porukalla :) Ihana kiitos kuvista ♥ Tästä on niin hyvä jatkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on nii kiva, ku viimeinki joku houkutteli mukaan noihin kuvioihin. Meikäläinen jää niin helposti pelkälle haaveilun asteelle junnaamaan, ellei joku vähän tuuppaa eteenpäin. Että iso kiitos siitä tuuppauksesta! :p Ja nimenomaan, samanhenkisyys on kaiken A ja O. Ei missään porukassa muutoin viihdy. Edelleenki on kyllä tosi vaikea uskoa, että oltais yhtään missään oikeesti hyviä, mut se kai se meitä ihmisiä tässä maailmassa eniten hidastaa: epäluottamus omiin kykyihin. Jospa siitä "aivovaivasta" paranis hyvässä seurassa joku kaunis päivä, vaikka aikaa se ottaa aivan varmasti. :p

      Juu ei oo paha hinta useemmalle tyypille eli sinne sitte vaa. Ja sitä häiriötä kehiin, paaaaljon. Loppuu ne turhat viiraukset yheltä sun toiselta!

      Poista
  2. Porukka on sopivan pieni ja mukavia ihmisiä ja koiria kuten kerran todettiinkin :) Lare oli se kenen nimeä et muistanut ;) Ja ohjaajaa meilläkin koulutetaan enemmänkin kun koiraa. Tosiaan nälkä kasvaa syödessä ja meillä oli alunperin tavotteena bh ja hetken jo olin varma että meillä tulee koira yläikäraja vastaan :) mutta nyt on tokokisaan ilmottauduttu,johon en uskonut ikinä pystyväni ton kaikki lenkillä haukkuvan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, Jaanaki uskaltautu kommentoimaan! Kiva. :) Ja Lare, okei. Selvis sekin mysteeri. :p

      Tota nälän kasvua tässä kammoaa yks jos toinen, sillä oishan se BH kaunis ajatus meilleki, jos ihan hirmusen nopeasti edistyttäis ja kaikki menis aivan nappiin. Niin ei kummiskaan kovin helposti tapahu, koska ohjaaja on meillä liikaa "pihalla", se on jo nähty. :p Mut ei me jakseta ahistua, ku ollaan vasta niin alkutaipaleella. Teille jo ny kovasti onnea kisoihin, vaikka varmastihan me ennen niitä tässä nähäänki vielä, ellei ihmeitä satu. :) Ja blogia pystyyn, sinä kans! :D

      Poista
    2. lueskellut mä olen sunkin blogia jo pitkään ;) eihä se oo paha asia tavotteita täytyy olla joskus ne saavutetaan ja joskus niitä muutetaan :) Etkä sä mitään pihalla ole!! ja treenin pitää olla aina kivaa,se pitää muistaa. Caro ainakin on innokas treenaamaan ollut joka kerta <3 Kiitos,katotaan mitä siitä tulee :D

      Poista
    3. Sä taisitki paljastaa ton lueskelujutun kerran kentän laidalla. :p Hmm, me pidetään meiän tavotteet ihan perusasioissa, koska niissä on ihan tarpeeks viilaamista. Pihalla oon siinä mielessä vähintään, että teen montaa juttua ekaa kertaa eli kaikki on uutta ja ihmeellistä, ite tehtynä siis. Ja oikea-aikaisesta ajoituksesta erinäisissä tilanteissa en ees alota... Onneks Caro on tosiaan aina valmis kaikkeen eli sitä ei haittaa yhtään, vaikka emäntä sohlaa ja kaikki otetaan uusiks tuhanteen kertaan. :D

      Poista
  3. Kuulostaapa kivalta! Kävispä mullakin tuollainen mäihä, että tultaisiin ns. ovelta hakemaan ja löytyisi mukava harrasteluporukka. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy suuresti ihmetellä, että meille kävi näin. :p En ois ikinä uskonu, että tolleen puolihuolimattomasti sitä vaan ajautuu sopivaan porukkaan, mut näköjään kaikki on mahollista.

      Poista
  4. Hah! Nyt sun on kyllä käynyt köpelösti :D Se on vaarallinen paikka toi kenttä, siellä on moni yrittänyt pikaiseen käväistä mutta eivät sitten olekaan enää päässeet pois ;) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiän. :D Ne merkit on jo havaittavissa, sillä tuntuu, että treeniporukka kokoontuu ihan liian harvoin. ;) Kai mä oon ny menetetty tapaus, perhana...

      Poista
  5. Jes! Huippuja tämmöset uutiset! =) Kenttä kera saksanpaimenen pitää (pää)lääkärin loitolla ;) Annostuksen jokainen määrittää itselleen sopivaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :p Ja en sitte tiiä tosta lekurihommasta, sillä tällä menolla sille päälääkärille tulee olemaan ihan uudenlaista tarvetta - varsinki, jos innostun asettamaan meille jotain kammottavia "Suuria Tavoitteita". :D

      Poista
  6. Me vedetään homma ihan leikiksi muutamaksi kerraksi aina kun alkaa tuntumaan, että on päälekurille asiaa :D Saksanpaimenta treenatessa kieltämättä tulee välillä lääkäriä ikävä :D Työpäivän nollaukseen ja työasioiden unohtamiseen tommonen hörökorva kentällä sen sijaan on varsin mainio.

    Ensin pieni tavoite ja kun se on saavutettu niin sitten, jos edelleen siltä tuntuu, taas pieni tavoite ja sitten vähänsuurempi ja taas pieni jne jne. Ja lopputuloksena olette pikkuhiljaa kiivenneet sinne taskun pohjalle piilotettuun isoon päätavoitteeseen. ;) Siinä sivussa teillä on ollut mahdottoman kivaa. Niin meille kävi: hups vaan mitä kaikkea koira yks kaks vaan osas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii se pitääkin ja toi on mun mielestäni hyvä muistaa elämässä muutenki: jos vaan mitenkään mahollista, nii kannattaa ottaa ennemmin liian rennosti ku liian vakavasti, ellei sitte tosiaan halua asiakkaaksi "päälataamoon". :p

      Pienet tavoitteet rokkaa. Niitä ne meilläki on, koska muuten iskis ahistus. :) Eri asia on sitte muistaako aina ite, ettei oo mihinkään kiire, koska se innostus pistää äkkiä hötkyilemään ja siinä pilaa kaiken senkin, mitä on jo saavuttanu. Toi on niitä hommia, joissa itellä on hirveesti opittavaa, vaikka asian tiedostaaki koko ajan...

      Caro on mun kanssani ihan samanlainen hötky: kamala into päällä ja kieli poskessa koko ajan. Ei siitä siis varmaan mitään kamalan hienoa seuraa, mut onpahan ainaki sitä kuuluisaa "hauskaa". :D Ei tämmösellä kombolla tähtiä voi tavoitella. Se vaatis sen tason järkevyyttä ja itsehillintää, jota meistä kummallakaan ei oo, eikä varmaan tuu olemaankaan, vaikka miten koitettais kehittyä ns. henkisesti. ;)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)