torstai 27. marraskuuta 2014

Kutiseva mirri

(Varoitus: Tämä juttu on pitkä kuin nälkävuosi!)

Tänään oli jälleen lääkäripäivä, sillä tarkoitus oli ottaa uudet verikokeet sekä virtsakoe, syynä tietysti tämä vanha tuttu mirrin kutina. Siis Sinnin, Sinnin kutina! En kirjoitellut siitä blogiin asti, mutta tuli tuossa taannoin todettua, ettei Prednisolon-kortisoni ikävä kyllä auta kutinaan. Alussa vaikutti, että tilanne paranee, mutta liekö se parani vain siksi, että Sinni oli yksinkertaisesti lääkityksestä liian väsynyt nuollakseen turkkiaan "väärin". Kun väsymys laimeni, palasivat pakkoliikkeenomaiset nuolemishetket. Jos jotain hyvää, niin lähinnä pään alueella ilmenneet ruvet ovat sentään pysyneet poissa - ainakin toistaiseksi.

Pari viikkoa takaperin vaihdoimme kortisonimerkkiä Medroliin ja sen lisäksi aloitimme varuilta vielä uuden 10 päivän antibioottikuurin hoitamaan mahdollisesti kytemään jääneitä raapimisesta ja nuolemisesta aiheutuneita ihotulehduksia. Noh, eipä siitä Medrolistakaan ikävä kyllä iloa ollut. :(




Niin, allergiatestit näyttivät tosiaan jo aiemmin, ettei allergiaa ole (ja se jossain postauksessa mainitsemani atooppinen ihokaan ei kuulemma voi olla syyllinen). Sen vuoksi lähdettiin nyt uusiin veri- ja pissakokeisiin. Voitte vain arvailla (ellei teillä tietysti ole sitä omakohtaista kokemusta), kuinka mukavaa on estää kissan pääsy aamulla omaan vessaansa, että lääkäri saisi sitten myöhemmin ihan varmasti sen näytteen otettua. Kaiken hyvän lisäksi myös syöminen alle 8 tuntia ennen lääkäriaikaa oli kiellettyä, joten oli vallan kelmi olo, kun toisella oli sekä nälkä että pissahätä, eikä millään voinut tilannetta helpottaa. x) Koitti mokoma viherkasviakin haukkailla pahimpaan nälkäänsä, tapojensa vastaisesti, ja hitto vie, kun SEKIN piti kieltää!




Lääkäriin pääsimme ajallaan, eikä tälläkään kertaa kuulunut protestiääntelyitä, vaikka rauhoituspiikki kohtasikin kankun melkoisen yllättäen. Emännän syliin oli hyvä kuukahtaa ja sitten päästiinki itse asiaan, eli tutkimuksiin. Pahoittelen flunssapöpön huteroittamaa muistiani suoritettujen toimenpiteiden suhteen, mutta ohjelmistossa olivat ainakin veri-, virtsa- ja raapenäytteet. Lisäksi saimme nähdä viihdyttävää maisemakuvaa Sinnin virtsarakosta, kun oli ultrauksen vuoro. Kysyessäni mitä kuvassa näkyvä virtsarakon ulkopuolinen vaalea aines oli, sain vastauksen: "Se on suolistossa olevaa kaasua, siis pieru." :D Juu-u, ei ollut turhan vakavamielinen tunnelma kyllä sillä klinikalla, vaikka joku voisi muuta luulla.




Noh, samalla rauhoituksella kurkittiin kissaa sieltä ja täältä, kun se kerrankin helposti onnistui. Koska Sinnillä on toisinaan tapana kuorsailla unissaan, kurkkasi lekuri nieluunkin, mutta eipä siellä mitään muutoksia näkynyt.

Kuten ei näkynyt valmistuneissa testituloksissakaan, hah! Toisin sanoen meillä on allergiatestin, kahden eri kerralla otetun verinäytteen sekä virtsanäytteen mukaan terve kissa. Paitsi ettei ole. x) Olemme siis edelleen täysin jossittelujen varassa, mutta epäiltyjähän meillä toki piisaa ja sitä kautta toki myös mahdollisuus omatoimisiin jatkotutkimuksiin.







Epäiltyjen lista (täysin satunnaisessa järjestyksessä)


Epäilty #1

Feline Hyperestesia


Aiheesta kiinnostuneet saavat luvan googlettaa lisäinfoa (jota löytyy aika heikosti suomennettuna, mutta englanniksi kyllä ihan kivasti), mutta kaikessa lyhykäisyydessään kyse on hermostollisesta taudista, joka aiheuttaa ihon lisääntynyttä tuntoherkkyyttä. Kissa saattaa reagoida ihon tuntemuksiin, esim. kosketukseen, samantapaisesti kuin kipuun, minkä seurauksena sen iho nytkähtelee ja/tai se alkaa nuolla turkkiaan, noh, kuten Sinnikin. YouTubesta löytyy paljon videoita eriasteisista mahdollisista hyperestesiakissoista, joista osalla oireet ovat todella pahoja (kissat näkevät jopa hallusinaatioita) ja osalla lieviä. Vaikka Sinniä ei voikaan verrata löytämiini pahoihin tapauksiin, käyttäytyvät tätä tautia sairastavat kissat hyvin paljon Sinnin kaltaisesti. Tämän vuoksi hyperestesia on yksi aika vahva epäilty. Ja inhottava, monella tapaa. Hyperestesia voidaan todeta vasta, kun kaikki muut mahdolliset kutinan aiheuttajat on suljettu pois epäiltyjen listalta, ja vielä senkin jälkeen on vain epäilys, ei varmuutta. Tautia ei ymmärtääkseni voi hoitaa, mutta sitä voi lievittää esim. rauhoittavilla lääkkeillä. Noh, ei kyllä todellakaan huvittaisi kissalle mitään rauhoittavia syöttää...




Epäilty #2

Ruoka-aineallergia


Koska se ON edelleen mahdollinen, vaikka takana ovat sekä allergiatestit että vuoden takainen eliminaatiodieetti. Voi olla, että toinen eliminaatioruoka (Hill's) toimii aiemmin testattua (Royal Canin) paremmin. Kissat ovat yksilöitä, joten tämä on varsin mahdollista. Onkin lähes varmaa, että toteutamme tämän toisen dieetin tuossa joskus vuoden vaihtumisen jälkeen. Jouluna pitää saada kunnon ruokaa eikä mitään parhaimmillaankin vain sahanpurun makuista kakkaa. ;)




Epäilty #3

Stressi nimeltä Pätkis


Tämä on se listan pirulainen, jota on tullut joskus mietiskeltyä, muttei ehkä kuitenkaan tarpeeksi vakavissaan. Ehkä siksi, ettei asian haluaisi olevan totta... Ikävä kyllä kaikkien puhtaiden testitulosten jälkeen on pakko alkaa miettiä, millainen vaikutus epäsosiaalisella ja huumorintajuttomalla, toisille sähisevällä kissalla, voi sosiaaliseen ja leikkisään kissaan olla. Kun toinen vuosi toisensa jälkeen joutuu vastaanottamaan pelkkää pahaa silmää ja sähinää, ilman syytä ja monesti päivässä, on täysin selvää, että se näkyy jossain. Kissalla moni ongelma ilmenee usein stressinä. Eikä sen huomiotta jättäminen ole oikein.

Fakta on, että Pätkis on ihan oikeasti melkoisen vaikealuontoinen katti. Sitä pidetään helposti hirveän ihanana, koska se on ulkoisesti todella kaunis ja myrtseily on toki ulkopuolisen silmin hirmuisen sööttiä ja hauskaa ("heh heh, Crumpy Cat, heh heh!"), mutta uskon moisen käytöksen olevan erityisesti perheen eläinkunnalle melkoisen stressaavaa. Ihmisiä kohtaan Pätkis on varsin mukava ja seurallinen, mutta toisia eläimiä kohtaan sillä tuntuu olevan perustavanlaatuinen asenneongelma.

Tätä taustaa vasten joudumme miettimään vakavissamme kissojen väliaikaista erottamista. Paino sanalle väliaikaista, koska erottamisen seuraukset tulevat näkymään meille vasta kuukausien kuluessa, emmekä lyö asian suhteen mitään lukkoon. Onneksemme meillä on tämä meidän kissojen rakastama "mummi", joka ottaa Pätkiksen ilomielin kämppiksekseen siksi aikaa, kun tätä julkeaa eläinkoettamme teemme.




Kokeilun aika koittaa kuitenkin vasta ns. viimeisenä vaihtoehtona, jota ennen kokeilemme monien kehumaa Feliwayn feromonihaihdutinta. Tuli ostettua sellainen heti tänään ja iskettyä kiinni seinään. Jos se jollain ihmeen kaupalla saisi Pätkiksen ärtyisyyttä vähennettyä ja sitä kautta Sinninkin elämää parannettua, ei tarvitsisi edes mietiskellä kissojen erottamista. Mutta kahtellaan.




Ja vielä muutama sananen potilaan toipumisesta. Potilas sai kotiinviemisikseen kuvassa näkyvän tosi komean vesileilin, joka pullotti aluksi niskassa siirtyen sitten kaulan alle. Kyseinen ihmetys syntyi hoitajan suorittaman nesteytyksen (?) seurauksena ja nesteen pitäisi liueta elimistöön vielä tämän vuorokauden kuluessa. Kyseessä ei siis ole pysyvä ilmiö, vaikka elämä erikoisen näköisenä kamelina voisikin tuoda kivaa vaihtelua arkeen. ;) Muutoin Sinni on ollut vähän väsynyt ja askeliltaan haparoiva, mutta myös hyvin nälkäinen, joten päivän ensimmäiset ruoanmurusetkin on saatu viimein nautiskeltua. Kortisonikuuri jatkuu vielä pari viikkoa viikko kerrallaan loiventuen ja lopulta päättyen, sillä sitä ei kuulemma ole viisasta lopettaa kuin seinään, vaan hiljalleen annosta vähentämällä. Kaiken kaikkiaan asiat ovat hyvin, mutta taistelu kutinaa vastaan jatkuu edelleen. Vieläkään emme luovuta, koska monta juttua on kokeilematta eikä tässä siis auta muu, kuin kokeilla. :)


19 kommenttia:

  1. Melkonen otsikko, heh. ;)

    Mutta voi miten ikävä juttu muuten tuo kutka. :( Löytyisipä joku muu syy kuin Pätkiksestä aiheutuva stressi tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tervetuloa vaan kaikki hyvin epämääräiset googlettelijat - sua tietenkään tarkoittamatta. ;)

      Sepä se. Toisaalta ennemmin valitsisin syyksi Pätkis-stressin kuin mitään hermosairauksia, ensiksi mainitussa tapauksessa ku molemmat katit voisivat jatkaa onnellista elämää eri osoitteissa, jos tilanne sitä vaatis. Hermosairaus ilman järkevää hoitoa taas...noh, kamala ajatus.

      Poista
  2. Heeh, meille on saavuttu aikoinaan hakusanoilla: nokkahuilusta bongi - kiitokset itselleni ja molempien juttujen mainintsemisen samassa tekstissä Nilssonin astman tiimoilta ;)

    Vaan asiaan! Olishan se loistavaa, että syyksi löytyy oikeasti jotain muuta kuin toi stressi. Ja peukut on täällä pystyssä, että teillä kanssa toi Feliway toimii, meillä se rauhoitti jo samana iltana noita, vaikka väitetään ettei se niin nopeasti voi toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, ihanan kamalat hakusanat. :p Joskus tuli seurailtua niitä enemmänki ja monesti sai nauraa ittensä kipeeks, sillä tosiaan kaikenlaista höpöä siellä listalla oli.

      Sen verran oon lueskellu netistä noita arvosteluja, että tosi monilla Feliway on ratkaisu tai vähintäänki helpotus mitä moninaisempiin ongelmiin, myös stressiin ja äksyilyyn. Sitte on aina niitä, joilla se ei toimi. Ja nimenomaan toi haihdutin. Meillähän on ollu joskus se spray (Pätkiksen kantokoppastressailua varten), vaan siitä ei mitään apua herunu. Ei auta ku seurailla tilannetta.

      Poista
  3. Eikä, tosi kurjaa kun kortisonit ei tehonneet! :( Ja mystiset sairaudet on aina inhottavia.... Mie suosittelen, että jos eliminaatiodieetille ryhdytte, niin tehkää se laadukkaammilla ruuilla kuin RC ja Hill's. :) Hill'sin ruoka on pääasiassa kasviperäinen ja eläinperäisenä ruokana on kana, mikä on yksi yleisimmin allergisoiva ruoka-aine. RC'kin sisältää epämääräistä siipikarjaproteiinia, mikä voi olla mikä tahansa, todennäköisesti kana. Eliminaatiodieetin inhotus on tuoteselosteiden suurennuslasin kanssa kaivelu, ne kannattaa aina tutkia tarkkaan ja jättää ostamatta ne, missä ei ole kaikki käytetyt raaka-aineet tarkalta nimeltä lueteltu. Noran kanssa oli tosi haasteellista löytää ruoka, jossa ei ole kanaa. Sitten kun todettiin vielä nauta- ja possuallergia, niin sekös vasta hauskaa olikin... Zooplussalta saa esim. täältä löytyy hyviä vaihtoehtoja pohjaksi: http://www.zooplus.fi/shop/kissat/taydennys/allergia#Märkäruoat. Pohjaksi kannattaa valita proteiinilähde, mitä kisu ei ole ennen syönyt. :) Nora pystyy syömään kalaa ja poroa, kalkkunankin luulin olevan listalla, mutta nyt taas kutittaa, joten seuraillaan... Tsemppiä!

    Kamalia vaihtoehtoja nuo kaksi muuta. :( Toivottavasti kyseessä ei kuitenkaan ole ainakaan tuo ensimmäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua. Mä niin toivoin, että eliminaatiodieetti voitais tosta noin vaan helposti Hill'sillä toteuttaa, vaan ei sitte vissiin. Myönnetään nimittäin, että mulla on itelläki tietyt ennakkoluulot sen suhteen, onko nää eläinlääkäreiden suosittelemat dieetit sun muut aina se tehokkain ratkaisu. On ihan omakohtaista kokemusta sen suhteen virtsakideherkän Pätkiksen ja sen ruokavalion kanssa, nimittäin. Joo-o, ja minä ku VIHAAN kaikenlaista nippelitietojen syynäämistä, tämmönen vähän höveli "ei se oo nii justiinsa" -ihminen ku oon. :D

      "Pohjaksi kannattaa valita proteiinilähde, mitä kisu ei ole ennen syönyt". Helpommin sanottu kuin tehty. On nimittäin tässä kissan 9-vuotisen elämän aikana tullut syötettyä suunnilleen kaikkea mahollista, joten siinäpä sitä on miettimistä, että mikä ois jääny kokeilematta aiemmin tai mikä ei allergisoi. :( Nythän nää meiän katit syövät tosi paljon kanaa, koska se tuntuu maistuvan parhaiten niin kuiva- kuin märkäruokana. Jotain lohta eivät sitte suostu syömään ollenkaan...

      Hmm, tulee vähän semmonen fiilis, että meiän ois ensitöiksemme tilattava maistiaispussit vaikkapa kaikista noista Zooplussan allergiavaihtoehdoista ja tilattava sitte isompi satsi semmosta yhtä tiettyä eliminaatioruokaa, joka näytepussien perusteella menee alas. Muutoin käy äkkiä niin, että meillä on iso pussi dieettiruokaa, jota kukaan ei syö. x) Tai emmää tiiä. Pikkusen on pihalla oleva olo ny tän homman kanssa. :D

      Poista
    2. Ja joo, toi ensimmäinen syyehdokas on noista tosiaan se ehottomasti pahin...

      Poista
    3. Jos et ole heppaa kokeillut, niin sitä löytyy kahdelta eri valmistajalta: http://www.zooplus.fi/shop/kissat/taydennys/allergia/markaruoka_allergia/194121 ja http://www.zooplus.fi/shop/kissat/markaruoka/hermanns_organic/herrmanns_menue/202161 (tätä ei tule antaa pääravintona). Ensimmäisessä on myös kengurunlihavaihtoehto. ;)

      Yleensä sanotaan, ettei kissa voi olla allerginen tuntemattomalle proteiininlähteelle, mutta Nora sai oireita hepasta, lampaasta ja kengurustakin. :( Mutta yleensä kuitenkin on turvallisinta aloittaa tuntemattomasta. Nora kuuluu niihin kissoihin, jotka on allergisia lähes kaikelle. Ainoat löytyneet sopivat onkin nuo mitä ylempänä mainitsin... Me ollaan oltu jo yli puoli vuotta eliminaatiodieetillä ja vieläpä ns. pikakelauksella kun allergiaoireet on yleensä ilmenneet vuorokauden sisään ja häipyneet heti kun kys. ruoka-aine jätetty pois, joten voin varoittaa etukäteen, että se voi olla tosi turhauttavaa, jos sattuu yhtään allergisempi kissa olemaan. Rakullakin on allergiaa, mutta sille onneksi riitti kokonaan siipikarjaraakaruokinnalle siirtyminen eikä suurempaa tappelua tarvittu. On ainakin naudalle ja ankalle allerginen. Teillähän toki omia haasteitaan tuo se, ettei kyseessä välttämättä edes ole allergia. :/

      Mulla on tulossa juttua eliminaatiodieetistä sitten kun saadaan se päätökseen. Olin luullut pääseväni kirjoittamaan sen tämän vuoden puolella, mutta menee nähtävästi ensi vuoteen. :( Kannattaa googlailla eliminaatiodieetin toteuttamisesta. Mulle oli tosi iso apu tästä kirjoituksesta: http://www.kolumbus.fi/iina.honkala/suomi/allergia.htm. :)

      Poista
    4. Tuhannet kiitokset vinkeistä ja linkeistä! :) Täytyy perehtyä niihin tässä kaikessa rauhassa. Toi kenguru kuulostaa heti alkuunsa nii hämmentävältä idealta, että ehkä se on toi kotoisa heppa(parka), jolla lähetään liikenteeseen. x) Kai.

      On toi kyllä ilkeetä, ku sulla on peräti kaks allergikkoa siellä. Ihan ku yhenki ehkä-allergikon kanssa ei ois ihan tarpeeks kikkailemista, huh. Turhautumista tuskin voi näissä hommissa estää, mut toisaalta, eipähän käy elo tylsäksi asiaa selvitellessä. ;) Harmi, että sitä sun juttua joutuu vielä oottelemaan, koska tosissaan kiinnostais havaintojas aiheesta lueskella. Mutta eipä siinä mitään, ootellaan. :)

      Poista
  4. Onpa tyhmää tämmönen kisujen sairastelu :--( Kaverini kissa on allerginen ihan kaikelle paitsi possulle. Se ei voi syödä mitään muuta, kaikki allergiaraksut sun muut ruuat on kokeiltu eläinlääkärien ja ihan normaalitkin. Ei auta, ei mikään. Joten kissa on nyt syönyt 10vuotta ihmisten rypsiporsasta :D Suosittelen tosiaan kokeilemaan Piivin mainitsemia semmoisia ruokia missä proteini on semmoinen mitä kissa ei ole ennen syönyt :---) Toivottavasti kutinaan löytyy syy, mieluiten vaikka ruuan vaihdolla kuin kisujen erottamisella! Tsemppiä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu. Ei oo kiva homma katella, ku toista kutittaa. Vaan ai että me isännän kanssa naurettiin makeesti tolle rypsiporsaalle! :D Siihenköhän tää meilläki lopulta menee. Ja kyllä, mielellään tän probleeman ratkasis ruokavaliolla - tai Feliwaylla -, vaikka jos totta puhutaan, ei noi keskenään täysin erilaiset katit toisiaan kaipais pätkääkään, vaikka ne toisistaan erottais. Ihmisille se kovempi juttu ois...

      Poista
  5. Tuo vaihe on hermoja raastavaa. RC ja Hill's kannattaa unohtaa kuten yllä todettiin. Jos teillä on mahdollista valitkaa aluksi vain yksi proteiinin lähde ja vielä sellainen mitä kissa ei olisi saanut ennen. Meille jäi ruokavalioon hevonen, lammas,kani ja nyt kokeillaan nautaa varovasti. Eläinlääkäreiltä on saatavissa raksu ja merkiltä Trovet (siis tilaavat pyynnöstä) siinä on kani ja lammaspohjainen raksu, riisiä eikä juuri muuta kun vitamiinit ja öljy. Meillä tuo on toiminut. Raksujen lisänä sitten raaka liha. Eliminaatiota pitää vaan pitää yllä vähintään 3 kk ennenkuin lisää toisen ruoka-aineen sanoi meidän allergiatohtori. Mutta hurjasti voimia teille vaivan selvittelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa muuten hyvä juttu, ku listailit noita teille sopivia vaihtoehtoja! :) Heti siitä hoksasin, että hevonen on vaihtoehto, jota meillä ei oo varmuudella koskaan kokeiltu. Kanista en oo aivan varma, mut lammasta ovat syöneet ja nautaaki muistaakseni. Toi Trovet ei varmaan sitte meille ainakaan heti ekojen testiruokien joukossa oo, koska siinä on noita valmiiks tuttuja proteiinin lähteitä ainaki se yks kappale. Raaka liha ei varmana mee alas noilla, ku ovat niin samperin nirsoja kaiken tommosen suhteen. :(

      Mutta iso kiitos infosta ja tsempistä! :) Kommentistasi oli paaaaljon apua, koska oon tosiaan tän selvittelyhomman kanssa täysin alussa ja informaatiomäärä tuntuu lähes tukahduttavalta. Vaati paljon selvittelyä, ennen ku pääsee sen dieetin kanssa alkuun, vaan onneks tässä ei sinällään oo paniikkiaikataulua.

      Poista
  6. Hei,
    Vaikka allergia testi negatiivinen niin yliherkkyys voisi silti olla ongelma.
    nimimerkillä äiti jonka tytär reagoi vehnään vaikka allergiasairaalassa ovat sitä mieltä että meidän päässä viiraa. Olemme jättäneet vehnän pois ja elämä hymyilee.
    hyvä ehdotus edellisessä kommentissa. Kannattaisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se voi tosiaan olla pelkkää herkkyyttä myös, vaan sehän jo riittää ongelmiin. Ei ne lääkärit ja testit aina kaikkea tiedä ja hoksaa, se on tässä maailmassa monesti nähty, joten aina kannattaa vähän kapinoida, jos siltä tuntuu - ja etenki, jos siitä on huomattavaa apua, mut vain vähän lisähaittaa. :) Meillä on jo ennestään viljaton ruokavalio käytössä, mut tosiaan toi vilja on iso ongelma monille eläimille ja ihmisille. Meillä se ongelma syntyy jostain muusta, joten ei se auta muu, ku alkaa tutkimaan muita suuhun laitettavia epäiltyjä.

      Poista
  7. Löysin tänne oman blogini kautta, jonne varmaan puolestasi olit löytänyt jollain allergiahaulla. :-)
    Jos kortsoni ei tepsi, toimisikohan lääkärin meille vaihtoehdoksi esittämä siklosporiini? Allergiatesteistä ko. lääkäri (Kirsti Schildt) totesi, että verinäytetesteillä ei ole mitään virkaa, ainoa luotettava testi on ihotesti.

    Kurjaa ettei kutinan syyllinen ole selvinnyt, kovasti tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite asiassa sun blogis löytyi tuolta mun omalta lukulistalta jo ennestään, eli ihan vaan sattumalta nää allergia-asiat osuu ajallisesti kohikkain. :)

      Meille ei missään vaiheessa ees ehoteltu tollaista lääkettä sen enempää kuin noita ihotestejäkään. Paha sanoa miksei, mut voi tietysti olla, ettei sillä pienehköllä klinikalla ollu ees mahollisuuksia moisiin testeihin. Pitää lueskella lisää tosta lääkkeestä, eli kiitti vinkkauksesta! Toivottavasti myös teillä saadaan terveysongelmat päihitettyä. :)

      Poista
  8. Voi apua! Kaikki vaihtoehdot kuulostavat inhottaville, vaikkakin allergia olisi se helpoin tapaus, mikäli alergeenejä ei ole montaa. Tsemppiä syyn etsintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmösillä korteilla sitä ny vaan joutuu pelailemaan, mut eipä se auta sykkyyteen vaipua. Tsempit mielessä etsimme ratkaisua. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)