maanantai 29. joulukuuta 2014

Joululahjat

Ennen joulua me jännitimme kovasti ehtiikö kissojen lahja ajoissa perille - ja ehtihän se, huimat kaksi päivää ennen aattoa. No mutta sehän riitti! :) Saimme ite asiassa pari erillistä pakettia, sillä suuremmassa toimitettiin varsinainen lahja ja pienemmässä täyttöpullo Feliway-haihduttimeen sekä evästä Sinnille. Koska nuo pienemmän paketin ostokset liittyvät ihan muuhun aiheeseen, keskitytään niihin toiste ja pysytellään tällä kertaa ihan vaan noissa jouluasioissa.










Niin, jättimäisessä paketissahan matkasi sellainen ylläri kuin XXL Jumbo -raapimispuu. Kyseessä on simppeli paksu raapimistolppa, jota pitkin ketterimmät voivat kiivetä tolpan päälle hengailemaan, ja johon vähän kömpelömmät voivat muuten vaan teroitella kynsiään. Varmaan vaikea arvata kumpi kissoistamme kuuluu mihinkin kategoriaan. ;) Tolppa on ollut korkeissa paikoissa viihtyvän Sinnin mielestä mahtihankinta ja se onkin viettänyt torninsa huipulla tunteja aattoillasta alkaen. Onnistunut lahja, woohoo!

Kirpparilta bongaamani uudenveroinen Jumbo-raapimishiiri (kyllä, zooplussaltahan se tuokin Jumbo vaikuttaisi olevan peräisin) näytti hauskalta, mutta oli kissojen mielestä kaikkea muuta aivan kuten taisi olla jättihiiren uutena ostaneenkin tahon kissojen mielestä. Meille tuo hutilahja maksoi kolmisen euroa, ettei onneksi hirmuisesti harmita.

Punaiset raitapallot ovat olleet aina suuuuuresti Pätkiksen mieleen, joten mummilta saimme sellaisia samoin kuin vihreän Spot Hug N Kick -kissanminttulelun (harmi kyllä tämäkään ei herättänyt kissoissa kiinnostusta, joten taitaa päätyä pehmoleluja enemmän arvostavalle Carolle) sekä pinkin narupallon. Narupallo olikin aattona tosi kova juttu: pitkin iltaa kuului lattialta "mussun mussun narsk mussun mussun narsk" -ääniä pallon saadessa purukaluston uumenissa kyytiä. Olinhan mäkin hommannut Carolle Trixien violetin grip-nauhallisen kumipallon, mutta eihän se tietenkään ollut niin kiva kuin se mummin antama pehmeämpi pallo. :D Tyypillistä.












Leluhenkisten lahjojen lisäksi Carolle herui tietysti myös nameja eikä noiden syömishommien kanssa kursailtu aattoiltana muutenkaan: jos oli nälkä, sai evästä, ja sillä sipuli. Evääksihän laskettiin luonnollisesti myös se Pätkiksen ja Caron mielestä kaikkein paras juttu joulussa, siis se kuuluisa joulukinkku. ;)



14 kommenttia:

  1. Jeeee....Caro sai pallipallon :) Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ilmiselvä pallipallo. :D Ilmankos se tykkäs heti, pelaahan se omillaanki aina nii innoissaan... Ja sinne myös hyvät UV:t. :)

      Poista
  2. Ihanat lahjat!! Ja voi mikä kukkulankunkku Sinni oikein on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinni on ku tehty tonne tolpan nokkaan sojottamaan. :p

      Poista
  3. Hyvännäköinen raapimapuu. Kuinka painava se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla zooplussan tuotesivulla lukee, että "paino noin 7,8 kg". :)

      Poista
  4. Mahtava ylemmyydentunnetta aiheuttava megatolppa ja upea Sinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Saa toi perheen pieninki tuntea ittensä joskus isoimmaksi. :p

      Poista
  5. Pakettien Paketti! Mahtitolppa! :D

    VastaaPoista
  6. Hieno kissapatsas tolpannokassa. :) Miten kauan mahtaa raapimapuu pysyä pystyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että meiän rauhallisten kattien käytössä pysyy aika pitkään. :)

      Poista
  7. Tuollainen Jumbo pitäisi ostaa meillekin, Kajsaa varten. Myös kissapatsas olisi kiva lisä, mutta siitä pitänee neuvotella Devin kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissapatsas on varmasti hankalampi neuvoteltava ku Jumbo. Suosittelen siis ensihätään pelkkää tolppaa. :p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)