Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi

Palattiin tosiaan tuossa jo Ouluun (palelemaan, hrrr...) ja eilen nähtiin pitkästä aikaa myös Nanaa emäntineen pikku treffien merkeissä. Tunteet kävivät melkoisen kuumina pitkän tauon jälkeen (varmaan joskus maaliskuussa edellisen kerran toisensa näkivät), sillä liekö Caro ja Nana ehtivät edes sitä viittä hassua minuuttia keskenään painia, kun jo oli pojalla verta valuva reikä kuonon päällä. Aika tulisia ovat nuo naiset toisinaan. x) Nooh, pikkuvikojahan nuo eikä siinä sen kummempaa, sillä kyseistä kolhua ei tänään enää edes näe, vaikka miten kuonoa zoomailee. (EDIT: No onpahan siinä sittenkin melkoisen pitkä ja komea viiru, kun emäntä auringonpaisteessa silmän käteen otti ja katseli. :D) 

Se on vaan tuo Caro sellainen, että voisi oppia sanomaan pikkuisen aikasemmin kaverille "ei", kun meno äityy liian villiksi, vaan kun ei se pöljä hevillä suutu, niin juurikin tuo Nana sitä usein aika kovaa retuuttaa, ellei kukaan ulkopuolinen asiaan puutu. Kyllä Carokin lopulta painavan sanansa sanoo, kun ei enää jaksa, mutta ihmeen pitkä pinna sillä tuossa hommassa on, vaikka monen muun jutun suhteen onkin kaikkea muuta kuin viilipytty. Toisaalta parempi näin päin, tietysti. Ei kyllä yhtään nappaisi kiikuttaa koirakavereita polille oman koiran "vähän leikin tiimellyksessä villiinnyttyä", haha...

Mutta kuvia eiliseltä, olkaas hyvät!

Nana ja kukat.

Erinäisiä painiotteita.

Komea kaato!

Kohta taas losahtaa.

Poika on vähän väsynyt.

Ollaan vaan ja hengaillaan.

Miten niin pitkä kieli?

Ja taas mennään...

Siro ja ei ihan niin siro.

Ei, ei jaksa enää!

Treffit tekivät taas tehtävänsä.

Ai niin ja pakko hehkuttaa, että ollaan Caron kanssa palattu pitkästä aikaa takaisin kahteen ruokintakertaan päivässä. Nirsoilun takia mentiin kuukausitolkulla kerta päivässä -tahtiin (toimi hyvin), mutta kun tuolla Hollolassa muutkin pojat saivat ruokansa kahteen otteeseen, niin johan alkoi syöminen meidänkin rääpälettämme taas kiinnostaa. Pakkohan se oli saada evästä, kun muutkin saivat, eikä kuppiinkaan voinut mitään jättää, tai sen pian joku muu vei. :p Saa nyt nähdä mitenkä kauan tätä riemua kestää, mutta pidetään peukkuja, että ruoka maistuu samaan tapaan myös täällä Oulussa. Kiloja saisi tulla useampi lisää, kun edelleen meinaavat ne kylkiluut tuon tuosta pilkahdella. Kipaistiin myös hakemassa uusia eväksiä (barffia) kokeiluun paikallisesta Mustista ja Mirristä, joten ei pitäisi ainakaan olla syytä valittaa, että aina tarjotaan yhtä ja samaa kakkaa. ;)