tiistai 12. helmikuuta 2013

Ruokailua laumassa

Palaillaas taas hetkeksi Hollolaan, tällä kertaa syömisen merkeissä. Carohan on aikamoinen tunnesyöjä, eli nirsoilu tuntuu johtuvan ainakin nykyisin pääasiassa siitä, että korvienvälissä "vähän" vippaa. Jos poika tuntee olonsa jostain syystä levottomaksi, ei se myöskään syö. Ei sillä ole omasta mielestään mitään pakottavaa tarvetta syödä, eli se voi helposti paastota vaikka sen neljä päivää (ja on paastonnutkin), jos siltä tuntuu. Onneksi nykyisin moinen on tosi harvinaista, nappuloita kun ei enää tarjota, mitä nyt joskus harvoin lisukkeena.

Hollolassa meni tällä kertaa se pari päivää, ennen kuin koiramaiset vaistot ottivat vallan ja otus hoksasi, että koska muutkin odottavat ruokaa kuin kuuta nousevaa, on syytä toimia samoin. Monissa muissakin asioissa Caro tuntuu ottavan hirmuisesti mallia toisista koirista, mitä on useimmiten vain hauskaa sivusta seurattavaa. Jopa se ulvominen, se kun jää aina sinne Hollolaan. :p Ensimmäisen päivän syömättömyyden jälkeen oli toisen päivän ruokahalu jo parempi (taisi syödä kuppinsa antimista puolet), minkä jälkeen ruokailuun suhtauduttiin muiden koirien tavoin. Lähes kerjäsi, perhana! Siinä oli kaiken väristä nokkaa tyrkyllä jalan juuressa - taikka kiinni kupissa pöydän laidalla, terkkuja vaan pikkuisille vinteille! - kun kuppiin ruokaa värkkäsin.


Leo, kerjäämisen ulottuva ammattilainen.


Koirilla täyttyvästä keittiöstä päätellen alkais kohta ruoka-aikaa pukkaamaan.


Odottavien aika on pitkä.


Nälkä. 


Hei tajuuksä? N-Ä-L-K-Ä!


Laumassa ruokailu teki siis jälleen kerran ihmeitä paimenen ruokahalulle, jonka pilasi hetkeksi ainoastaan se meikäläisen parin päivän poissaolo. Eipä siinä paljon ruokaa kuppiin tohtinut jättää, ellei tahtonut "siivouspartio Roosa ja Leo":n ryntäävän salamana paikalle kuppia puhtaaksi nuolemaan. Roosahan on tosiaan ahmatein noista kaikista, sillä se söi aivan kaiken edes etäisesti syötäväksi kelpaavan, minkä vain onnistui kirsullaan paikantamaan. Ilmankos ne kuppiin laitettavat nappulat tulikin lähes yksitellen laskea, ettei vaan se nakin muodokas kupu liikoja entisestään turpoaisi. Onni taasen ei muiden kupeille koskaan ehdi, sillä sen oma ruokailu kestää vähintään 20 min. Usein kauemmin. Syy löytyy ainakin osittain viallisista takahampaista, jotka eivät normaalia purentaa mahdollista. Arvata saattaa, että hitaalla syöjällä sitä haikeasti huokailevaa ruokaseuraa riittää, muut kun ovat kuppinsa joko yksin taikka yhdessä max. puolessatoista minuutissa tyhjentäneet. ;)


Apua, mitä täällä tapahtuu?! Mä söin kaiken!


Ehei, et syöny. Mut ei huolta, meikä hoitaa!


Leevin privaattiruokapöytä.


Etsä viitsisitsä jo lopetella?


Siivouspartion onnen hetki: Onni has left the kitchen!


Onnin kuppia pidetään aarteista suurimpana. Onhan aivan selvää, että kuppiin tarjoillaan pakostikin jotain erityismahtavaa, ruokailu kun suoritetaan joka kerta hämmentävän hitaaseen tahtiin, kuin viimeisen päälle kupin antimista nautiskellen. Voi sitä kuhinan määrää, kun lauman isopomo on saanut ruokailunsa päätökseen ja kuppi vapautuu muiden tutkittavaksi! Siinä samalla on muuten hyvä tsekkailla vielä vähintään pariin kertaan ne kaikki muutkin lattialla lojuvat kupit, sillä ainahan on mahdollista, että niihin jotain pientä on jäänyt. Siellä se Carokin porukan mukana tyhjiä kuppeja nuoleskelee aivan kuin ruoka olisi sille tärkein juttu maailmassa. Siis aivan, kuin se sittenkin olisi aivan normaali, ruokaa palavasti rakastava koiruus. Sitä se lauma teettää: tekee koirista koiria.


10 kommenttia:

  1. 4 päivää syömättä, miten se edes on mahdollista?! :D Meidän Ässän maailma kaatuu, jos päivässä ei saa kahta ruoka-annosta ja tietysti mielellään rippeet, muruset, tähteet ja maistiaiset kaikesta muustakin, mitä täällä syödään. Teidän ei vissiin tarvi paljon vahtia Caron linjoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pitää kysyä Carolta, koska en mäkään tajua. Mulla on aina nälkä. ;D Meillä vahditaan kyl linjoja, mut just päinvastaisella tyylillä kuin "muut", eli koitetaan pitää tyyppi siinä kunnossa, ettei sitä voi luulla koiraeläimen luurangoksi. x) Oon kateellinen tommosista Ässän kaltaisista ahmattikoirista, jotka tekis ruoan perässä mitä vaan. Me voidaan vain haaveilla moisesta, sniff...

      Poista
  2. Mahtava seurue XD Carohan on yksin koiraedustajana teillä normaalisti niin tuossa voi olla vähän sitä samaa taustalla, kun meidän Ellillä. Oli tottunut 7 vuotta syömään ja elämään ainoana kissana (okei, appivanhempien luona varasti koiralta ruoat). Yksin syöjänä on se etu että voi syödä pitkin päivää eväitään kaikessa rauhassa. Konstan tultua siamilaisahmatti evästi ensin omansa ja sitten yritti vielä naapurin lautaselle ja Ellin ruokailumaailma järkkyi. Eipä siis voi nykyäänkään muuta kuin syöttää kissoja erikseen ja Elliä aina silloin kun hänen armollensa sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toi aika hauska porukka. :p Joo se on varmasti isolta osin vaikuttamassa, ettei ruoasta synny kotioloissa minkäänlaista kilpailua. Muitten koirien kanssa jää ilman, jos kuvittelee, että ruoka siellä kupissa oottaa (joskaan ei Caro sitä ruokaa kotioloissa myöhemmäksikään ns. säästä eli se joko heti innolla syö tai sitten ruoka pilaantuu kuppiin. Ei se myöhemmin kupin ääreen enää palaa). Meillä kissojen kanssa menee sitte niin, että Sinni syö mieluiten Pätkiksenkin ruoat ja vasta, ku Pätkiksen kuppi on tyhjä, alkaa omat kelvata. x) Niillä on tosiaan kupit niin, että Pätkis syö lattialla ja Sinni pöytätasolla johtuen osittain eri ruokavalioista.

      Poista
    2. Kuulostaa tutulta. Kissojen mielestä aina sen toisen ruoka olisi parempaa. Vaikka kotikissan suu olisi kuinka kipeä jatkuvan tulehduksen vuoksi, söisi se silti mieluummin siamilaisen jättiraksuja kuin omiaan. Puhumattakaan siamilaisen märistä herkuista, voi poijjaat. Siinä sitten aamuisin saa juoksennella kylppäristä kaunistautumasta kissojen ruokasotkuja selvittämään kun kotikissa rymistelee ovet auki ja päättäväisesti suuntaa siamilaisen kupille. Samalla sekunnilla siamilaisen kita on jo täynnä kotikissan munuaissairaan sapuskaa...

      Poista
    3. Totta. :) Elämä ois niin paljon helpompaa, jos ei tarvis säätää erilaisten ruokien kanssa. Meillä linja lipsuukin aina toisinaan, ku tuntuu, että sama mitä tekee, tyypit syövät joka tapauksessa ristiin toistensa ruokia. x) Tiiä sitten onko siitä ees niin suurta haittaa. Toistaiseksi ei ainakaan oo tuntunu olevan, vaan meillä ei ookaan niin isoja terveyshuolia ku esim. tommoset munuaissairaudet, joiden kanssa pitää taatusti olla tarkempi.

      Poista
    4. Tämä kotikissan ulkoilman hinku ei mitenkään helpota asiaa, hiiret menee kurkusta alas ongelmitta vaikka raksut olisikin hammasvaivojen kanssa vaikeaa syötävää. Kummallista ;) Taitaa kuitenkin tuo ulkona piipahtelu olla Ellille niin tärkeä asia, että eiköhän me anneta vanhan nauttia uudesta elämästä maalla nyt ja niin kauan kun voi!

      Poista
    5. Ehottomasti saa ja pitääki ulkoilla, jos intoa ja mahollisuuksia piisaa! :)

      Poista
  3. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja ruoka parempaa jonkun muun kupissa :D Mellä tämä koskee myös vesikuppeja - Fanni rakastaa yhdestä mummolasta löytyvää puolentoista desin kissan vesikuppia, vaikka vierssä olisi oma puolitoista litraa vetävä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Sama homma oli noilla meiänki pojilla, eli melkein jonottivat Roosan minikokoiselle vesikupille, vaikka vieressä oli tosiaan myös yksi isojen koirien kuppi. :D Ei voi tajuta.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)