tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kotikoirien päivä

Paluu niihin tutumpiin maisemiin, joissa eilen lunta pöllyteltiin ja paikallista puustoa "siistittiin". Saatiin ihana Nita kaveriksi reissun päälle ja löydettiin matkan varrelta kiva polku, jota pitkin pääsimme vanhalle tutulle "hakkuuaukealle" asti. Viimeksi käytiin kai marraskuussa. Ja mä kun olin luullut, ettei me päästä sinne talvella mitenkään, latuja pitkin kun emme lähde luvattomasti käpyttelemään enkä tiennyt muuta reittiä aukealle olevan. Aina oppii uutta ja tässä lähitulevaisuudessa me varmaan käydään siellä useampaankin otteeseen, viime aikojen yhdet ja samat metsäpolut ja radanvarret kun alkavat taas maistua hieman liian tutulta hutulta, vaikka tokihan nekin aina asfaltoidut kävelytiet hakkaavat, ihan helposti 100-0!

Joo, mitäs vielä? Ei kai mitään ihmeempiä. Annetaan koirakuvien kertoa ihan keskenään, miltä se tuttuun tapaan melkein kolmituntinen reissumme näytti. :) Kissoistakin on muuten tuloillaan juttua taas tällä viikolla (tai ainakin hirveän kova yritys on päällä, jos vaan yhytän ne tekemästä jotain muuta kuin niitä ainaisia nukkumishommia. :D), raukat kun ovat jääneet täysin heitteille tuon bloginäkyvyytensä suhteen. Mitäs ovat niin hiivatin laiskoja, hmph.


Hiljaisempaa päätä hankeen.


Eläpä lähre shinne. Ruumiksia tullee.


Jaahas, taasko sitä kaveria koitellaan.


"Ny muuten se TASSU VEKS!!!" Joo, no se tuli selväksi.


Kyllähän näissä maisemissa kelpaa tassua toisen eteen laittaa. :)


Auringonpalvoja.


Pölkky. Ja sen vasemmalla puolella katkennut puu.


Tämän ne osaa parhaiten. Vaan missä viipyy meidän nauhat, ruusukkeet ja pokaalit, häh?


Näin se homma etenee.


Vikkelät hitaita odottelemassa.


Karvakaverit.


Arvatkaa lainasiko Nita keppiään vaiko ei? ;)


Ei Nita, ei. Et sä edelleenkään näytä valkkarilta. Treenaas vielä vähän.


Nääh, treenit on ahkerille. Mää syän ennemmin lunta, kato näin!


4 kommenttia:

  1. Kiasus, kahvit lens näytölle!
    "Pölkky. Ja sen vasemmalla puolella katkennut puu."
    :DDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin sulle ihan oikein. Mitäs luet tätä blogia. ;D

      Poista
  2. Kyllä noissa maisemissa kelpaakin tallustaa vaikka kuinka pitkään! 3 ja 4 kuvat on kyllä ihan mahtavia kuvateksteineen varsinkin!:D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)