Eteläisessä metsässä

Mepäs tultiinkin Caron kanssa ihan kahden kesken mummin nurkkiin Lahteen nuuskimaan miltä kevät etelässä tuoksuu. Ja tuoksuihan se tänään niin hyvältä tuossa kotitalon nurkalla, että päätettiin suunnata iltalenkin puitteissa lähimetsään tsekkaamaan mikä olisi meininki siellä.

Metsään päästäkseen piti yksi ei niin kovin vilkas junanratakin ylitellä, vaan eipä tuo koiruus moisesta rakennelmasta sen kummemmin välittänyt, olihan tuo ylittänyt radan samasta paikasta tammikuussakin.

Yli vaan ja kohti metsää! Ja voi että miten kivaa tuolla olikaan vaeltaa, kiitos erityisesti suurien korkeuserojen, jotka siellä kaukana Oulussa suorastaan loistavat poissaolollaan. Jännempää se on suuria mäkiä ylös alas jolkotella kuin löntystää tylsästi tasaisella, eihän siitä mihinkään pääse!

Ei varmaan ketään yllätä, että muutama keppikin tarttui matkan aikana mukaan allekirjoittaneen tyhjänpäivistä vastusteluista huolimatta. Vastusteluista siksi, että tuppasivat nuo kepit - tapansa mukaan - vähän turhan usein erään tyypin polvilumpioon ja sääreen melkoisella voimalla kolahtelemaan, kun otus kapealla polulla ohi ryntäsi...

Toisinaan kelpasivat irtokepit, toisinaan piti kaluttavaa kaivaa oikein lumen alta juurineen. Molempi parempi Carolle.

Toki välillä ehdittiin kaiken sen kohelluksen keskellä maisemiakin ihailla. Sääli, ettei mummilta lainassa ollut pokkari osannut järisyttävän upeaa ilta-aurinkoa oikein mitenkään ikuistaa.

Lähemmäs pari tuntia me tuolla metsässä eestaas samoilimme välillä hankeen upoten, välillä vesilammikoita ja liukkaita kallionkielekkeitä väistellen ja taisimme kyllä nauttia noista hetkistä aivan yhtä paljon, kumpainenkin omalla tavallamme toki.

Rääpäle sai purkaa loputonta energiaansa koiramaiseen tyyliinsä hihnasta vapaana remuten ja ihminen nauttia siitä, että mukana oli innokas samoilukaveri kuten oli myös joskus vuosia sitten, kun samassa metsässä seuranpitäjänä toimi pieni terhakka papillonpoika, Roni.

Vaikka kovasti on koiraroduissa eroa, en vielä koskaan ole tavannut yhtäkään elikkoa, joka ei tällaisissa maisemissa välittäisi kevään etenemisestä nautiskella. Tai ihmistäkään, ei sen puoleen. :) Tuonne palataan kyllä vielä monesti ennen kuin paluu Ouluun koittaa, se on varma se.