Kuukauden koirakuvahaasteessa ollaan vaihteeksi raivostuttavien asioiden äärellä, toisin sanoen täytyisi esitellä se koiran ärsyttävin puoli. Semmoisia puolia tuskin yhdenkään koiranomistajan on vaikea omasta lemmikistään keksiä, siinä kun taitaa melkein muodostua ongelmaksi vain se minkä puolen niistä kaikista rasittavista esittelyyn valitsisi. ;)
Tässä blogissa valitaan tovin pohdinnan seurauksena se Caron niiiiiiiiiin tyylikäs remmikäyttäytyminen. Kyllähän sen jo kuvasta näkee, että oppi on mennyt perille ja tavat on hallussa ja muuta sellaista lievästi (mutta vain lievästi) sanottuna itsensä huijaamiseen viittaavaa. Kaikenlaista on vaihtelevalla menestyksellä koitettu, mutta mikään koulutustekniikka ei ole vielä tarpeeksi jakeluun mennyt (syy on aivan taatusti kokemattomassa kouluttajassa), jos koira on sillä pahimmalla teiniangstipäällä - siis juuri sillä, mitä tuo kuvakin ilmentää. "EI!"-sana hukkuu läähätyksen alle hihnan nykäisyjenkin ollessa yhtä tyhjän kanssa. Yritä siinä sitten nauttia kauniista päivästä maisemia ihaillen ja raitista ilmaa nuuskutellen, kun käsi on jo alkumatkasta puoliksi irti ja hermot aikaa sitten palaneet.
Noh, ei se meillä onneksi aivan joka lenkillä eikä varsinkaan koko lenkkiä tuollaista ole ja useinkin saamme käpytellä tuolla kylillä vallan sopuisasti ilman hihnan ja hermojen kiristelyä. Vielä kun pääsisimme noista pahishetkistäkin täysin eroon, olisi elämä oikein rattoisaa. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan, jos siellä nurkissa lymyää porukkaa, joka on omasta teiniangstaajastaan mallikelpoisen koirakansalaisen onnistunut kouluttamaan! Huhu kertoo, ettei se aivan mahdotontakaan ole. ;p
Pakko vielä laittaa tähän perään pari sellaista pentukuvaa, joista näin jälkikäteen katsellessa on melkoisen helppo huomata missä vaiheessa alettiin mennä metsään ja pahasti tuon remmikäyttäytymisen suhteen.
Caro (n. 11 vk) huhtikuussa 2010
Caro (n. 14 vk) toukokuussa 2010 
Caro (n. 15 vk) toukokuussa 2010"No onpa se penikka ny hassu, ku tolleen säntäilee. Äläpäs ny viiti, hei otahan iisisti", tuli varmasti moneen otteeseen lässyteltyä ajattelematta ollenkaan, että siitä pikkuisesta 12-kiloisesta vauvasta ehtisi vuoden kuluessa kasvaa 32-kiloinen tykki, jonka "pikku nykäisyt" eivät enää niin kovin pieniltä ja harmittomilta tunnukaan. Ah näitä kivoja pikku jälkiviisauden hetkiä, joista me ensimmäistä ihan omaa koiraamme kouluttavat tampiot saamme vähän turhankin usein nautiskella. :D
(Mutta katsokaa nyt miten söpö se oli pienenä! Eihän tuollaista saa komentaa, eihän?)
(Mutta katsokaa nyt miten söpö se oli pienenä! Eihän tuollaista saa komentaa, eihän?)
Olet varmaan tätäkin koittanut, mutta silti tulen kertomaan :-D
VastaaPoistaEli siis olin katsomassa koirakoulua ja siellä oli muutama jotka käyttäytyi hihnassa juurikin noin, niinkuin kuvissasi koirasi.
Siellä tehtiin sellaisia harjoituksia, jossa aina kun koira veti, pysähdyttiin ja kun koira otti katsekontaksin tuli kehut (herkut käy myös palkaksi, oppii paremmin) ja matka jatkui.
Kokeilin tätä tutun koiraan ja nykyisin se menee ihan suht nätisti, vaikka joskus joutuukin pysähtelemään.
Voi olla ja on, että tämäkään tapa ei kaikille käy :-)
Meillä myöskin vetäminen ollut ongelmana ja ollaan käyty vaikka millä hihnakurssilla ja koitettu vaikka mitä. Pysähdykset, suunnanvaihdot jne. Ainut mikä loppujen lopuksi auttoi, oli hihnasta nyppäys. Pidin hihnaa parilla sormella ja heti hihnan kiristyessä nyppäys ja ei. Tämä on toiminut meillä hyvin. Nyppäys ei todellakaan kuulu olla mikään kiskaisu, vaan 2 sormella tehty nyppäys. Suosittelen kokeilemaan. :)
VastaaPoistaRiina, arvasit oikein: koitettu on (tekniikasta hyötyneen tuttavan suosituksesta), vaan eipä toiminut meillä, vaikka monen monta viikkoa koitettiin sinnikkäästi niin opettaa.:D Sehän se onkin tympeää, ettei kaikki toimi kaikilla ja sen omalle koiralle tehokkaimman tavan keksiminen on aikamoisen työn takana.
VastaaPoista- - -
SONJA, meillä jos erehtyy parilla sormella hihnaa pitelemään, on hihna äkkiä ainoastaan innoissaan vapaana juoksevan koiran pannassa kiinni. Pikkupentuna juttu olisi ehkä toiminut, vaan ny on kyseessä jo eri tason voimat, jotka jylläävät.:p Se on tuon elikon kohalla pakko pitää kunnolla hihnasta kiinni koiran ollessa veto päällä tai muutoin ei tosiaan oo enää sitä koiraa, mitä taluttelis... Ja pieniä nyppäyksiä Caro ei huomioi ollenkaan. Parhaat tulokset on saatu rivakalla kiskaisulla, vaan eipä sekään joka kerta toimi eli ei ole mikään pysyvä apu, vaikka sitäkin on meille koulutustavaksi suositeltu.
Jos nyppäys ei auta, niin ein ja nyppäyksen tehosteeksi kolinapurkki. Alkaa koira muutoman ravistuksen jälkeen kuuntelemaan. Kyseessä lienee kuitenkin aikamoinen vetäjä? Meillä Rontti oli myöskin kunnon höyryveturi, vaan ei ole enää.
VastaaPoistaHei, kolinapurkki on tuttu termi! Hyvä ku mainitsit, sillä törmäsin kyseiseen aiheeseen suht' äskettäin netin syövereissä ja aattelin kokeilla käytännössä, vaan sehän näköjään unohtui multa koko homma. Täytyy koittaa lisäinfoa metsästää vielä, kun en muista miten sen kanssa tuli toimia. Ja juu, sille päälle kun sattuu (yleensä lähinnä päivän keskimmäisellä eli pisimmällä lenkillä koiran ollessa virkeimmillään), nii höyryveturi on erittäin kuvaava sana.:p Aamu- ja iltalenkeillä se on useimmiten hyvinkin säyseä lammas.
VastaaPoistaToi mun koiruus oli 1½ vuotiaana niin aivoton, et aatteli ittekseni et mitä mä oon tehny pielee. Ny kuus vuotiaana sil on jo jonkillaiset aivot kehittynny ja sen saa tekee melkei aina mitä haluu.
VastaaPoistaMut välil se perkele vetää. Tiiän et se osaa olla vetämättä, mut välil se vaa...sillo laitan sille seuraavalle lenkille vedonestovaljaat ja neiti kävelee NIIN hienosti, ettei hennonhentookaa nykäyst tuu. Mieltää näyttää kyl, et MUT tällassii valjaisii laitoit. Viikko taas menee tavallisis valjais hyvi, mut sit taas, VETOA!
Juu se on justiinsa pahinta ikää tää teiniaika, kun niitä rajoja koitellaan - niin koiran ku ihmisenkin osalta, heh. Kovasti pitää opetella pysymään tyynenä ja jämptinä, vaikka monesti mieli tekis tasajalkaa hyppien kiljua, että "mää en ala sun kaa enää mitään!":D
VastaaPoistaVedonestovaljaat toimii vissiin toisilla niin hyvin, että oppivat ihan tavisvaljaissakin asiallisesti olemaan, vaan onpa niitäkin tuttujen koiria, joilla moiset valjaat ainoastaan hankasivat koirien kainalot rikki, kun koirat vaan sinnikkäästi vetivät valjaista huolimatta. Mä uskon vakaasti, että Caro tekis samoin, se kun ei pienistä hidasteista ja ikävistä tuntemuksista välitä, jos sillä ääliöpäivä päällä on. Turhaa se on rahaa kaapin perälle päätyviin valjaisiinkaan laittaa. Ennemmin sitä koittaa laittaa koiran järjestykseen ihan koulutuksen avulla, kunhan vaan kekkasee sen tavan, joka meille ois tehokkain.:)
Hahaa! Säntäily on kivaa! Mutsin huudot menee luppakorvien ohi hienosti. Viuh! Ziuh! Oikealle! Vasemmalle! Takaa ympäri ohi (mutsi taluttaa kahta kerrallaan eli myös narut sekaisin!)! Kakkaa suuhun! Purkka! Pyörän perään!
VastaaPoistaMÄ niin rakastan tätä mun ekaa kevättä, mutsi ei.
Kuulostaa hyvältä. x)
VastaaPoistaVaikeata se on, kun on intoa piukassa varsinkin poikakoiruli. Meillä poika vetää kävelytielle menomatkalla. Kun pysähdyn, koira p e r u u t t a a takaperin vierelle. Joka kerta. Ole siinä sitten nauramatta.
VastaaPoistaPaluumatkalla tullaan sitten niin hitaasti, että melkein perässä pitää vetää. Ja vasta kolme vuotias. Että sellainen tapaus täällä.
Pitää ottaa vinkistä vaarin ja tosissaan alkaa koluttamaan.
Pojat ne on poikia, koirinakin, vaan tiesihän sen mitä saa, kun mietiskeli tytön ja pojan välillä.:p Ja hah, peruuttava koira. Mistähän se sen tavan on keksinyt...
VastaaPoistaTutulle näyttää. Meillä oli myös ongelmana Javin ollessa nuorempi. Mutta reilu vuosi sitten katsoin ensimmäisen kerran Koirakuiskaaja-jakson ja rupesin käyttämään sarjassa olevia koulutusmetodeja. Vetäminen loppuin oikeastaan siihen ja nyt Javi kävelee löysällä narulla vieressä=)
VastaaPoistaEli suosittelen sarjaa jos et ole katsonut.
Oletko kokeillut kuonopantaa? Aikaisemmin oli paljonkin käytössä ja nyt silloin kun mennään uuteen paikkaan eikä varmuutta miten Javi käyttäytyy (siis yleensä aloittaa vetämisen uudessa paikassa)siihen lisäksi monitoimihihna josta toinen pää tavallisessa pannassa ja toinen kuonopannassa. Siten voi taluttaa tavallisesti mutta tarvittaessa on se kuonis siinä apuna.
Mutta tsemppiä, tiedän kyllä miten turhauttavaa ja hermoja vievää se on kun koira vetää kun heikkopäinen:D
Mekin ollaan kateltu monta kautta Koirakuiskaajaa ja osa neuvoista on selvästi hyviä. Sarja on kiinnostava noin ylipäätään eli on äärimmäisen jännää seurailla kuinka eri ongelmia voi hoitaa, vaikkei kyseisiä ongelmia meillä itellämme olisikaan.:) Jostain syystä vetämiseen ei silti olla suurta apua sarjasta saatu, vaikka kuinka ollaan yritetty toimia samoin kuin Cesar neuvoo. En tajua mitä ollaan väärin tehty.:( Sen oon huomannut, että pannan asettaminen kaulan yläosaan helpottaa vetämistä, muttei silti ainakaan yksinään vetämistä poista eikä se panta kyllä kyseisessä kohdassa helpolla pysykään...
VastaaPoistaKyllä me testattiin kuonopantaakin viime vuonna, mutta koska hommattiin kuonoa alaspäin vetävä malli sivuun vetävän sijaan (ja vain siksi, koska kyseistä pantaa kehuttiin niin kovin hyväksi monessa paikassa), sai Caro-parka hengenahdistuskohtauksia alle parin viikon kuonopantailun jälkeen (yölläkin eli heräsi ähisemään kesken uniensa) eikä olla kehdattu pantaa sen jälkeen käyttää kuin harvoissa tapauksissa, käytännössä ei ollenkaan. Pitäis varmaan hommata sivuun vetävä kuonopanta joskaan en halua, että siitäkään tulee mikään pysyvä ratkaisu. Mun mielestä koiran pitää kyl pystyä kulkemaan normaalissa pannassa ainakin normaalissa arjessa.:p
Ja kiitti! Eiköhän me jotain keksitä vielä. Luovuttaminen ei joka tapauksessa oo vaihtoehto eli hammasta purraan ja taistellaan.:D
Kolinapurkki tosiaan on hyvä. Tässäpä ohjeistusta. Koiralle ketjukurkkari. Sitten vaan lenkille. Kun hihna kiristyy, niin nyppäys ja ei. Kaveri varmaan vielä siltikin kokeilee vetoa, niin sitten purkki käyttöön. Eli kun hihna kiristyy, niin nyppäys, ei ja purkki maahan. Aluksi voi tuntua hankalalta, mutta tähänkin tottuu. Eli kerran varoitat pelkällä kiellolla ja toisella kerralla myös purkki mukaan.
VastaaPoistaMeillä koira oppi kävelemään jo yhden lenkin aikana. :) Tosin nyt olen jättänyt purkin kotosalle ja vaihtanut normaali pantaan, niin kokeilee, mutta lopettaa kun komentaa.
Koiraa ei todellakaan ole tarkoitus repiä, koska kurkkari saa pahaa jälkeä aikaiseksi. Ketjukurra siksi, että koira oppii pikkuhiljaa pannan kilinästä jo hidastamaan. Hihnaa pidetään 2 sormella (kyllä!:D) ja käsi vartalon vierellä. Alkuun olisi helpompi, jos joku tekniikan osaava tulisi auttamaan. Näin saadaan koiralle homma kaaliin ja omistajan helpompi jatkaa. Näin oli meilläkin. :) Tsemppiä!
Kiitokset lisäohjeista! :)
VastaaPoistaKetjupanta on meillä käytössä käytännössä aina muutenkin (lenkillä siis, kotona ollaan aina ilman pantaa), se vaan on kätevin ja monikäyttöisin (ja allekirjoittaneelle tutuin juttu perheen aiempien koirien kautta). Ihan pikkupentuna ei sitä sentään vielä käytetty.
Tarkoitus on siis heittää (vai laskea?) koliseva purkki maahan johonkin siihen aika lähelle vai mitenkä? Entäs, jos koira ei välitä? Ollaan vaan paikallaan eikä edetä ennen kuin hihna löystyy? Kuulostaa jotenkin liian helpolta ratkaisulta veto-ongelmaan, vaan on kai sen toimivuuteen uskottava, jos se teilläkin toimi. :D En harmi kyllä tunne ketään, joka voisi meitä opastamaan tulla, joten koitetaan tätä hommaa varmasti vaan kahestaan, kun ensin Ouluun päästään ja keksitään mimmoinen purkki otetaan käyttöön.
Kurkkarin kanssa hihnakäytöksen opettelua alkeista alkaen. Opeta koiralle kaunis kävely niin, että kurkkari on juuri kurkunpään kohdalla (panta voi olla nahkainen, nyloninen, metallinen kunhan on kuristava). Koira vasemmalla puolella taluttajaa, hihna napakasti kädessä muttei kireällä. Aina kun koira pyrkii edelle ja vetämään, tiukka nykäisy mielellään "sivulle" itseen kohti, sillä taaksepäin vetäisy yleensä vain antaa koiralle lisää puhtia vetoon. Nykäisyn yhteydessä pysähdytään ja koiran tulisi istua sivulle. Taluttaja antaa käskyn lähteä liikkeelle, esim. "mennään" (vasta ja vain kun koira on TÄYSIN rauhallinen ja rento) ja sama toistuu niin usein kuin koira vetää tai pyrkii omistajan, eli siis laumanjohtajan, edelle. Laumassahan seuraajat seuraavat, eivät tietenkään kulje johtajansa edellä :) Jos koet kurkkarin liian rajuksi, niin kokeile sitten vaikka sitä kuonopantaa samalla tavalla. Itselläni on hieman alle 50-kiloinen, parivuotinen palveluskoira uros joka murkkuiässään kokeili rajojaan harrastamalla höyryvetyrina toimimista ja remmirähjäystä. Nykyään kävelee käskettäessä kauniisti vieressä, mutta saa myös kävellä edellä kunhan hihna on löysä :) Koiralta voit odottaa aina myös katsekontaktia ennen liikkeelle lähtöä, kiinnitä myös huomiota siihen että olet itse aina ensimmäinen esim. ovesta ulos lähtiessä ja että koira tulee takana, rauhallisena. Yleensä kun oman johtajuutensa saa koiralle täysin selväksi, niin vetäminenkin loppuu. Itse kuulun siihen ryhmään, joka antaa aina palautetta, hyvistä ja huonoista asioista. Kehun ja palkkaan kun koira tekee oikein, mutta jo opetettujen asioiden väärin- tekeminen tai tekemättä jättäminen ansaitsevat jo negatiivisen palautteen. Se voi olla kylkinahasta pieni nykäisy, koiran nopea koskettaminen sormilla tai kevyt kosketus jalalla koiran reiteen. Ei-sana on myös sellainen jota tulisi mielestäni käyttää VAIN silloin kun koira tekee jotain erittäin kiellettyä. "Hei, noh, hmh" yms. kovaan ääneen sanottuina ovat koiralle mielestäni paremmat fyysisen korjauksen yhteydessä, tässä tapauksessa hihnasta nykäisemisen kanssa. Perussääntö: ensin kieltosana, esim. hei joka toimii varoituksena, sitten kosketus/fyysinen palaute. Jos koiraa saa korjata useamman kerran putkeen se tarkoittaa sitä, että se ei välitä tippaakaan eikä pidä silloin sinua lauman johtajanaan.
VastaaPoistaOnnea silti kakaran kasvatukseen, hermoja se eniten tarvitsee ja kärsivällisyyttä :)
Nimimerkillä
Saksalaiset palveluspojat 4v. ja 2v
Kiitokset pitkästä kommentista ja tsempin toivotuksista!:) Aika tuttuja neuvoja annoit, vaan kun tosiaan tuntuu, ettei mikään tehoa juuri meillä, vaikka monet muut koirakot noista samoista tekniikoista ovat avun saaneet.:D Hieman turhauttavaa, etten sanoisi.
VastaaPoistaLenkillä meillä on aina kuristuspanta käytössä. Kuonopantaa käytetään vain todella harvoin erityistilanteissa jo pelkästään siksi, että Caro raapii parissa minuutissa huulensa verille yrittäessään irtautua kuonoa kiusaavasta pannasta.:( Koiraa on käytännössä mahdoton estää raapimasta, ellei roikota sitä ilmassa eikä se nyt oikein lenkkeilyyn sovi.
Meillä on koitettu tota sivulle nykimistä ilman tulosta. Samoin koiran kevyt koskettaminen/tiukempi tönäiseminen joko kädellä tai jalalla on yleensä myöskin aivan sama kuin jos jättäisi kaiken tekemättä: reaktiota noilla ei saada eli otus jättää moiset täysin huomiotta, sillä kun on kiinnostus aivan muualla eikä pikkujutut paljon tunnu. Ei nyt oikein kehtaa millään halollakaan kylkeen kopauttaa, että menis perille.;D
Me ollaan nyt koitettu useamman viikon ajan opettaa vetämistä pois tekniikalla: koira vetää -> pysähdys -> odotetaan, kunnes koira ottaa katsekontaktin -> koira saa katseesta namipalkan -> matka jatkuu. Ja sama alusta, kun veto alkaa. Yhtään ei hihna kireällä edetä. Myös vetämättä kulkemista palkataan hetkittäin namilla, jotta koira tajuaisi, että myös ihmisen lähellä on kiva kävellä. Tällaisella tekniikalla jokunen tuttava on avun vetämiseen saanut. Tiedä sitten kauan moista täytyy meillä jatkaa, että koira tajuaa homman niin, että palkan voi jättää pois, sillä ainakaan toistaiseksi mitän suurta läpimurtoa ei olla tehty. Vaikka koira tajuaa ottaa kontaktia ja saa palkkaa, jaksaa se silti edelleen vetääkin ja lenkkeily on jatkuvaa pysähtelyä. Noh, tässä kai koitellaan sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä.:p
Kyllä kärsivällisyys on avainsana. Liian monet ihmiset ajattelevat, että jos jokin asia ei toimi päivissä tai viikoissa, se ei tule toimimaan ollenkaan. Jo vetämään oppineen koiran koulutus on moninkertaisesti aikaa vaativampaa kuin pennun, joka ei ole omaksunut vielä tapaa. Meillä tähän meni puoli vuotta, ennenkuin 50% lenkeistä sujuu jokseenkin hyvin. Alussa teimme juuri sen virheen, että vaihtelimme tekniikoita. Kannatan yllä mainitsemaasi tekniikkaa. Se vie aikaa, aikaa ja aikaa, ja jokainen periksianto vedolle on taas monta askelta taaksepäin. Uroksilla muutenkin hajut ulkona hidastavat oppimista, kun keskittyminen ei vaan riitä. Kyllä se siitä, tsemppiä teille, lopussa kiitos seisoo! :)
VastaaPoistaKiitos tsempeistä! :) Oot tismalleen oikeassa, ettei koira todellakaan opi asioita äkkiä - etenkään hyviä tapoja pahojen tapojen jo jumahdettua sitkeästi. Caro on melkoinen jästipää ja tosi vahvasti nenän vietävissä (minkä takia esim. namit lenkillä ei toimi, hajut ku menevät niiden edelle heittämällä). Sen kun yhdistää kokemattomaan kouluttajaan x 2 (eli toinen vaatii koiralta aina vähän toista - tai jättää vaatimatta - sama minkälaiset pelisäännöt ollaan sovittu :D) ja narttuja vilisevään lähiöön, voi hyvin arvata miten helposti edistystä tapahtuu ja kuinka usein meinaa päreet palaa, ku koiralla on korvat hukassa. ;) Ja sehän ei tunnetusti auta.
PoistaSiitä oon vakuuttunu, että oltais edistytty nopeammin, jos hihnan yläpäissä ois homma paremmin hanskassa. Kovasti oppimista on vielä erityisesti siinä, että muistaa pitää sen "mä määrään" -asenteen eikä anna koiruudelle liikaa päätösvaltaa. Aina ku ton muistaa, sujuu ne lenkit huomattavasti paremmin, kuten esim. ny viime aikoina on ollutkin, toki edelleen vaihtelevalla menestyksellä, koska ne vanhat tavat istuu sitkeessä ja hajut pysyvät ihanina läpi vuoden. :D Mut hiljaa hyvä tulee eikä tässä todellakaan toivoa menetetä. Hankaluudethan ne eniten opettaa. :)