Match show / Heinola

Kyllähän te tiedätte mitä ihmisen kannattaa silloin tehdä, kun hän on reissun päällä ja valokuvien tallennustila on käymässä läppärin osalta todella vähiin: silloin lähdetään järkkärin kanssa match showhun, tietenkin! :D Tämä mätsäripostaus olkoot siis pieni hengähdystauko metsähörhöilyjen keskellä.

Kuvausapulaisella oli astetta vaikeampi asenneongelma.
Kieltä näytti mulle, kersa perhana!

Leo sen sijaan otti kaiken tapansa mukaan rennosti myhäillen.

Tosiaan eilen otimme suunnaksemme Heinolan, tarkemmin sanottuna Citymarketin parkkipaikan, jonne muuan venäjänvinttikoirajärjestö oli päättänyt kyhäillä kasaan mätsärin. Allekirjoittaneen isukki lähti paikanpäälle esittämään perheen alle vuoden ikäistä Leo-borzoita (eli siis venäjänvinttikoiraa noin hämäläisittäin sanottuna) ja tämän vinttikoiraharrastajavaimo vapaaehtoistöihin ohjaamaan osallistuneita ja palkitsemaan leikkimielisessä näyttelyssä menestyneitä kisaajia.

(Kuvaaja: isukki)

Siellä me taustalla seuraillaan palkintojenjakoa.
(Kuvaaja: isukki)

Caro lähti mukaamme cheerleaderiksi ja täytyy sanoa, että suoriutui ensikertalaisena huutosakkilaisen roolistaan vallan pätevästi, haukkuihan poika enemmän tai vähemmän koko sen yli kolmituntisen ajan, jonka tapahtumapaikalla vietimme. Kyllä sai taas olla emäntä ylpeä kakaransa käytöstavoista, juu-u. ;)

Otin varuilta mukaan harvoin käyttämämme kuonopannan ja vaikkei siitä ratkaisusta koiralta kiitosta herunutkaan, kiittävät kyllä omistajan hermot, niin paljon helpompaa oli kaikesta koirapaljoudesta tohkeissaan ollutta koiraa hillitä ja hallita. Kesän tavoitteeksi otammekin täten mahdollisimman monessa mätsärissä käymisen vähintäänkin katselijan roolissa. Jospa sitä sitten joskus kehtaisi osallistuakin, kun ensin päästään eroon turhasta räkytyksestä ja höntyilystä. Carolla vaan tuppaa jäämään se räkytyslevy päälle turhan helposti, vaikkei mitään järkevää syytä olisikaan. Mätsärin ympäristö moiseen hässäkkään sopeuttamiselle olikin oikein mainio, siellä kun haukuskelivat niin monet muutkin ettei tuollainen yksi pieni epävarma rääpäle paljon porukasta erottunut...

Harmi, ettemme päässeet tutustumaan lähemmin tähän vielä pienempään rääpäleeseen, joka sattui aina hengailemaan turhan kaukana eikä kehdattu sitten varta vasten moikkaamaan mennä. Kovasti oli tuollakin pikkukaverilla muille asiaa!

(Kuvaaja: isukki)

Mätsäri alkoi siinä puoliltapäivin junioriosuudella ja tuossa ylempänä näettekin vähän millaista meininki kyseisessä kategoriassa oli. Kovia ammattilaisia ja erityisesti tuosta esittäjien tyylistä paistaa hyvin läpi, että sitä ollaan jo ihmisenpennusta asti henkeen ja vereen tietyn rodun tai vähintäänkin koiratyypin edustajia, vai mitä sanotte? ;)

Sitten "muutamia" (hups...) sekalaisia otoksia paikalle pelmahtaneista koiraeläimistä (kuvaajana minä ellei toisin kuvan alla mainita, kuten myös noissa aiemmissa kuvissakin):

Ihan kuin meidän Roni pienenä!
(Kuvaaja: isukki)

Jos meidän laumamme koiruuksia ei mukaan lasketa, olivat ehdottomat koirasuosikkini sunnuntain mätsärissä nämä valloittavat yksilöt:

Kuka nyt voisi vastustaa jättimäistä kuolaavaa tanskandoggia, häh?!

Tai kaunista valkoistapaimenkoiraa? Tosin rodun suomenkielisen nimen keksijä ansaitsisi perusteellisen selkäsaunan, on meinaan harvinaisen vaikeasti taivutettava rodun nimi, joka lisäksi kirjoitetaan osassa paikkaa yhteen ja osassa erikseen enkä vieläkään tiedä miten se oikeasti pitäisi kirjoittaa sanan ollessa muussa kuin perusmuodossa, voi perrrrr...manto sentään!

Bullterrieri, aaw! Voiko mainiompaa olemusta olla? Jos suostuisin ottamaan pienehkön koirarodun edustajan (enkä hevillä suostu. Anteeksi, se juttu vaan on geeneissä), voisi bullterrieri olla ehdokaslistalla aika vahvoilla, jos se lista ulkonäön ja yleisen symppisolemuksen perusteella koottaisiin.

Ja sitten viimeisenä ehkäpä se kiehtovin noista kaikista eli irlanninsusikoira. Katsokaa noita ilmeitä ja erityisesti silmiä! Olen aivan sanaton ihastuksesta joka kerta, kun moisen otuksen jossain näen. Voitte siis vain arvailla kuinka usein eilenkin tuota koiruutta silmäilin miettien huomaisiko kukaan, jos nappaisin sitä hihnasta ja juoksisin lujaa karkuun... ;)

Sitten vielä muutama kuva Leon lajitovereista, venäjänvinttikoirista, jotka taisivat olla paikalla enemmistörotuna varmasti juurikin tapahtuman järjestäjäpoliittisista syistä johtuen ja joista suurin osa kuului Leon laumakaverin Onnin sukuun.

Onnin velipoika.

Onnin sisko.

Ja mitenkäs Leolla itellään tuo jännittävääkin jännittävämpi kisapäivä sujui?

No sehän sujui rauhallisen tarkkailun ohessa vinttikoirista kiinnostuneisiin lempeisiin tanskandoggeihin tutustuen...

...kehässä pariin eri otteeseen jolkotellen ja seisoskellen...

...sekä lopuksi ylpeänä PU2 -ruusukkeen kanssa virallisen kisakuvaajan tuuraajalle poseeraten. Kuvaaja ite oli kyllä vahvasti sitä mieltä, että Leon olisi kuulunut voittaa koko roska, mutta kyllähän tuo ruusuke sekä myöhemmin vastaanotettu pokaali kera namiherkkupalkintojen mieltä ylensi - etenkin, kun osa namiherkuista päätyi kisan epävirallisen cheerleaderin, Caron, kotiinviemisiksi. ;)

Hieno kokemus oli tuo eilinen reissu kokonaisuudessaan ja tapahtuma noin muutenkin hyvin järjestetty (hei, vinttikoiramaasturin perästä tarjotut ilmaiset pulla/sämpyläkahvit ja kaikki!), eikä aurinkoinen sääkään ongelmia tuottanut. Voi että kun päästäisiin osallistumaan johonkin vastaavaan pian uudelleen...