Kissaongelmia

Elukoiden terveysjutut ovat aina sellaisia, että niiden positiivista kehitystä ei oikein uskalla hehkutella, takapakkien pelossa nääs. Erityisesti nuo kissat ovat asian suhteen päänvaivaa aiheuttaneet (Carolla on ollut oikeastaan vain itse aiheutettuja vaivoja, katso toki myös tuo edellinen postaus ;p), Pätkis virtsatieongelmineen (ei mitään oireita sitten syksyn jälkeen, koputetaan puuta...) ja Sinni ihonsa suhteen. 

Tuoreimmille lukijoille tiedoksi, että Sinni on tosiaan monen vuoden ajan harrastanut päänsä repimistä verisille arville (viime vuonna tilanne äityi jo aika ilkeäksi). Uusimpana ongelmana, alkaen muutama kuukausi Caron saapumisen jälkeen eli kesästä 2010, kuvioon on kuulunut myös turkin nuoleminen sen verran raivoisasti, että esimerkiksi kisun vatsa ja takaraajat ovat olleet monin paikoin käytännössä kaljut ja karhean kielen vuoksi välillä melkein verilläkin. Lääkärissä on käyty kerran, mutta kunnon vastauksia siltä reissulta ei saatu. Koirasta johtuvaa stressiä lääkäri epäili, mutta meillä ei siihen enää henk.koht. lainkaan uskota, vaikka aluksi oletus vaikuttikin järkeenkäypältä. Sinnin käytös kertoo aivan muuta. Mitäs siinä sitten tekemään, ilman varmuutta mistään. :( Vaihtelevan heikolla menestyksellä - suojatötterön, Bepanthenin ja kissan vahtaamisen/kieltämisen avulla - ollaan tuota itsetuhoviettiä yritetty sammuttaa.

Mitäs siinä tölläät? Mee pois.

Mutta nyt, pitkästä aikaa, näyttää hämmentävän lupaavalta. Ei, vielä ei uskalla hehkuttaa vaivaa selätetyksi, mutta toistaiseksi tilanne on se, että Lahesta joululomalta palaamisen jälkeen en ole kertaakaan nähnyt Sinnin raapivan päätään tai nuolevan turkkiaan epäterveellisellä tavalla. Normaalisti kissan valveilla ollessa se teki jompaa kumpaa vähintään 10 minuutin välein. Joka kerta kissan ryhtyessä putsaamaan turkkiaan tai rapsuttaessa päätään hätkähdän valmiina kieltämään tai tunkemaan kättä väliin ja olen lentää persiilleni nähdessäni kissan käsittelevän itteään normaalisti. Ei raivolla raastaen ja nypyttäen, vaan siten kuin normaali kissa turkkiaan hoitaa. Voin kulkaas sanoa, että se on metka tunne se. :p 

Yhtä metkaa on sekin, miten tämä muutos pääsi tapahtumaan. Tehtiin vain pieni lomareissu tuttuun paikkaan ja vaikka Sinni sielläkin itteään alkumatkasta nyppi, tapa enää palannutkaan mukanamme tänne Ouluun. Tai siltä ainakin nyt vaikuttaisi, parin viikon kokemuksella. Mutta miksi? 

Mitähän se toinen taas meinaa...

Ainoa asia, mikä Sinnille oli reissussamme uutta, oli se, ettei Pätkis ollut mukana. Tähän saakka ne ovat olleet aina samassa paikassa, mutta tällä kertaa pitivät toisistaan vähän yli viikon tauon omien tietojeni mukaan ekan kerran sitten pentuikänsä (kissathan muuttivat meille alle parivuotiaina alkuvuonna 2007). Koiraihmisenä myönnän, että tiedän kissojen sielunelämästä hyvin vähän koiriin verrattuna, mutten siltikään voi olla miettimättä voiko syy Sinnin oireiluun ollakin toinen kissa, Pätkis? Kyllähän koiratkin voivat stressata toisia koiria, joten mikseivät kissatkin kissoja? Oli niin helppoa uskoa, että syy tähän kaikkeen on vilkkaassa koiranpennussa. Ehkä osittain olikin, muuttihan se taloudessa lähes koko arjen, mutta oma osansa sopassa oli Pätkikselläkin. Pätkis ei nimittäin alkanut kärttyillä vain koiranpennulle, sillä se hylkäsi myös Sinnin: ei enää yhdessä nukkumista, ei kaverin turkin nuolemista, vaan yleensä pelkkää pahaa katsetta ja sähähtelyä Sinnin yrittäessä kaveerata kuten ennenkin. Kissakaverin syrjintä saattoi olla Sinnille kovempi pala kuin me tajusimmekaan. Ehkä lapasesta lähtenyt turkinhuoltotouhu johtuukin siis Pätkiksestä. 

Kaunotar salamavalon räiskeessä.

Noh, suuuuuuuria jossittelujahan nämä ovat edelleen, mutta fakta on se, etteivät Sinnin turkki ja iho ole aikoihin näyttäneet yhtä upeilta kuin ne nyt näyttävät! :) Kaljuhkot paikat ovat toki edelleen nähtävillä jaloissa ja vatsassa, kiitos hitaan karvankasvun, mutta pään arvet ovat kokonaan kadonneet eikä veri enää roisku valkoisille seinille ja verhokankaille kissan arpiaan auki raapiessaan. Siitä on valehtelematta vuosia, kun näin oli viimeksi. VUOSIA! On siis varmasti hyvin ymmärrettävää, miksi tämä akka saa edelleen pahan sätkyn joka kerta kissan rapsuttelua nurkissamme kuullessaan, siis vaikka rapsuttelijana olisikin vain Pätkis. :D Sinnin vaivat ovat olleet niin pitkäaikainen harmi ja huolenaihe, että vaikka ne olisivatkin viimein ohi (voi kunpa olisivatkin!), säilyy pelko ongelman uusiutumisesta pinnan alla varmasti koko kissan loppuiän. On kamalaa katsoa vierestä oireilevaa lemmikkiään tietämättä, kuinka voisi olla avuksi. Sitä epätietoisuutta en kellekään toivoisi.