torstai 12. tammikuuta 2012

Kissaongelmia

Elukoiden terveysjutut ovat aina sellaisia, että niiden positiivista kehitystä ei oikein uskalla hehkutella, takapakkien pelossa nääs. Erityisesti nuo kissat ovat asian suhteen päänvaivaa aiheuttaneet (Carolla on ollut oikeastaan vain itse aiheutettuja vaivoja, katso toki myös tuo edellinen postaus ;p), Pätkis virtsatieongelmineen (ei mitään oireita sitten syksyn jälkeen, koputetaan puuta...) ja Sinni ihonsa suhteen. 

Tuoreimmille lukijoille tiedoksi, että Sinni on tosiaan monen vuoden ajan harrastanut päänsä repimistä verisille arville (viime vuonna tilanne äityi jo aika ilkeäksi). Uusimpana ongelmana, alkaen muutama kuukausi Caron saapumisen jälkeen eli kesästä 2010, kuvioon on kuulunut myös turkin nuoleminen sen verran raivoisasti, että esimerkiksi kisun vatsa ja takaraajat ovat olleet monin paikoin käytännössä kaljut ja karhean kielen vuoksi välillä melkein verilläkin. Lääkärissä on käyty kerran, mutta kunnon vastauksia siltä reissulta ei saatu. Koirasta johtuvaa stressiä lääkäri epäili, mutta meillä ei siihen enää henk.koht. lainkaan uskota, vaikka aluksi oletus vaikuttikin järkeenkäypältä. Sinnin käytös kertoo aivan muuta. Mitäs siinä sitten tekemään, ilman varmuutta mistään. :( Vaihtelevan heikolla menestyksellä - suojatötterön, Bepanthenin ja kissan vahtaamisen/kieltämisen avulla - ollaan tuota itsetuhoviettiä yritetty sammuttaa.

Mitäs siinä tölläät? Mee pois.

Mutta nyt, pitkästä aikaa, näyttää hämmentävän lupaavalta. Ei, vielä ei uskalla hehkuttaa vaivaa selätetyksi, mutta toistaiseksi tilanne on se, että Lahesta joululomalta palaamisen jälkeen en ole kertaakaan nähnyt Sinnin raapivan päätään tai nuolevan turkkiaan epäterveellisellä tavalla. Normaalisti kissan valveilla ollessa se teki jompaa kumpaa vähintään 10 minuutin välein. Joka kerta kissan ryhtyessä putsaamaan turkkiaan tai rapsuttaessa päätään hätkähdän valmiina kieltämään tai tunkemaan kättä väliin ja olen lentää persiilleni nähdessäni kissan käsittelevän itteään normaalisti. Ei raivolla raastaen ja nypyttäen, vaan siten kuin normaali kissa turkkiaan hoitaa. Voin kulkaas sanoa, että se on metka tunne se. :p 

Yhtä metkaa on sekin, miten tämä muutos pääsi tapahtumaan. Tehtiin vain pieni lomareissu tuttuun paikkaan ja vaikka Sinni sielläkin itteään alkumatkasta nyppi, tapa enää palannutkaan mukanamme tänne Ouluun. Tai siltä ainakin nyt vaikuttaisi, parin viikon kokemuksella. Mutta miksi? 

Mitähän se toinen taas meinaa...

Ainoa asia, mikä Sinnille oli reissussamme uutta, oli se, ettei Pätkis ollut mukana. Tähän saakka ne ovat olleet aina samassa paikassa, mutta tällä kertaa pitivät toisistaan vähän yli viikon tauon omien tietojeni mukaan ekan kerran sitten pentuikänsä (kissathan muuttivat meille alle parivuotiaina alkuvuonna 2007). Koiraihmisenä myönnän, että tiedän kissojen sielunelämästä hyvin vähän koiriin verrattuna, mutten siltikään voi olla miettimättä voiko syy Sinnin oireiluun ollakin toinen kissa, Pätkis? Kyllähän koiratkin voivat stressata toisia koiria, joten mikseivät kissatkin kissoja? Oli niin helppoa uskoa, että syy tähän kaikkeen on vilkkaassa koiranpennussa. Ehkä osittain olikin, muuttihan se taloudessa lähes koko arjen, mutta oma osansa sopassa oli Pätkikselläkin. Pätkis ei nimittäin alkanut kärttyillä vain koiranpennulle, sillä se hylkäsi myös Sinnin: ei enää yhdessä nukkumista, ei kaverin turkin nuolemista, vaan yleensä pelkkää pahaa katsetta ja sähähtelyä Sinnin yrittäessä kaveerata kuten ennenkin. Kissakaverin syrjintä saattoi olla Sinnille kovempi pala kuin me tajusimmekaan. Ehkä lapasesta lähtenyt turkinhuoltotouhu johtuukin siis Pätkiksestä. 

Kaunotar salamavalon räiskeessä.

Noh, suuuuuuuria jossittelujahan nämä ovat edelleen, mutta fakta on se, etteivät Sinnin turkki ja iho ole aikoihin näyttäneet yhtä upeilta kuin ne nyt näyttävät! :) Kaljuhkot paikat ovat toki edelleen nähtävillä jaloissa ja vatsassa, kiitos hitaan karvankasvun, mutta pään arvet ovat kokonaan kadonneet eikä veri enää roisku valkoisille seinille ja verhokankaille kissan arpiaan auki raapiessaan. Siitä on valehtelematta vuosia, kun näin oli viimeksi. VUOSIA! On siis varmasti hyvin ymmärrettävää, miksi tämä akka saa edelleen pahan sätkyn joka kerta kissan rapsuttelua nurkissamme kuullessaan, siis vaikka rapsuttelijana olisikin vain Pätkis. :D Sinnin vaivat ovat olleet niin pitkäaikainen harmi ja huolenaihe, että vaikka ne olisivatkin viimein ohi (voi kunpa olisivatkin!), säilyy pelko ongelman uusiutumisesta pinnan alla varmasti koko kissan loppuiän. On kamalaa katsoa vierestä oireilevaa lemmikkiään tietämättä, kuinka voisi olla avuksi. Sitä epätietoisuutta en kellekään toivoisi.

11 kommenttia:

  1. Voi, kahden kissan väliset suhdekiemurat on sitä lajia kaunareita, ettei ihmiset pysy mukana ollenkaan. Meilläkin on (taas) menossa joku ihme jääkausi. Kaveri ei siedä Luumua silmissään ja sähinä raikaa kämpässä joka ikinen yö...

    Mun nähdäkseni mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ole tapahtunut. Mies tosin oli sitä mieltä, että Luumu alkaa vanheta ja valtataistelua pukkaa päälle. Feliwayta olen suihkinut nurkkiin pahimpina aikoina.

    Kiva kuulla, että teillä voidaan paremmin. Kuulostaa tosiaan joltain stressireaktiolta tuo nyhtäminen. Vaihtoehtona tietysti kutina ja allergia, mutta sen tietty omistajana itse parhaiten päättelee.

    VastaaPoista
  2. Hih, meinasin laittaa tohon yhteen tuijotuskuvaan jotain kaunariläppää, mut jätin sitte laittamatta.

    Meilläkin on koitettu Feliwayta välillä suihkutella, vaan ei siitä mitään apua täällä oo ollu yhtään mihinkään ongelmaan. Mitään eroa en siihen verrattuna huomaa, ettei suihkuttelis, eli eipä toiste rahoja siihen hukata. Auttaako se siis teillä kuitenkin? Tosi hyvä, jos auttaa! Aika mahotontahan se monesti on päätellä, mikä juttu mitäkin aiheuttaa ja ku kissat ei kummemmin ihmisille puhu, niin arvailuks menee. Toi allergia on myös mietityttäny Sinnin kohalla, vaan noh, tiiä siitä sitten onko se allerginen muulle ku Pätkiksen naamalle. :D

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti Sinni nyt pitäytyisi terveemmässä kauneudenhoidossa, eikä palaisi aiempiin raivokkaisiin rutiineihinsa. On tullut huomattua, että kissojen väliset suhteet ovat kovin mystisiä...

    VastaaPoista
  4. Kyllä, toivotaan. :) Jätetään ne rankemmat ulkoasumuutokset toisten hommiksi...

    VastaaPoista
  5. Kissojen sielunelämä on kyllä mutkikasta. Aivan hyvin moinen käytös voi johtua kissojen välisistä suhteista ja se sitten Sinniä ressaa. :P Mahdollista on myös allergia tai esimerkiksi kipu jossain päin kroppaa - ja kun kissi ei pysty helpottamaan kipuaan niin se sen seurauksena nuolee ja nyhtää itseään.

    Toivottavasti Sinni ei nyt enää palaa vanhaan tapaansa, fingers crossed! Ja jos vaiva uusii niin voisi harkita käyttämistä myös toisella eläinlääkärillä. :)

    VastaaPoista
  6. Joo-o, mahdollisuuksia on monia. Joskus toivoisi, että ois vähän vähemmän, ettei tarttis raapia päätään puhki (ehhehe...) oikeaa vastausta miettiessään. ;D

    Lekuriinhan se on varmastikin vietävä taas jossain vaiheessa, jos ongelma palaa. Se vaan turhauttaa käyttää ilman, että saa rahalle mitään todellista vastinetta. Viime kertainen pään silittelyreissukin maksoi mun mittapuulla pikkasen liikaa hyötyynsä nähden. x) Pitää varmaan koittaa ruokavaliomuutosta sitä ennen, vähintään.

    VastaaPoista
  7. Joo, kyllä se Feliway mun mielestä hiljentää menoa. Rauha palaa taloon parin päivän sisällä kun kuorrutan kämpän "kissannaamahiellä" :D. Ei varmaan kaikkiin yksilöihin tepsi, niin kuin ei kissanminttu tai muutkaan hajujutut.

    VastaaPoista
  8. Oi, ihanaa, että Sinni voi paremmin. Ehkä Sinni yritti korvata Pätkiksen ennen tarjoamaa pesuapua ja hellyyttä? No en tiedä minäkään mitään, mutta kaikki on mahdollista. Toivotaan, että käytös pysyy, on niin kamalaa, jos ei voi mitenkään auttaa.

    VastaaPoista
  9. Meidän Vertillä (joka nykyään asustaa tyttärelläni) oli parina vuotena kans kummaa karvojen lähtöhommelia kaulan alueelta. Oli aika hurjan näköinen katti, kun koko kaula oli ihan kalju. Ei ihottumaa, ei mitään näkyvää syytä. Epäiltiin katkarapuja, mutta se osottautui vääräksi diagnoosiksi. Jäi kokonaan arvoitukseksi ja on onneksi pysynyt nyt pois.

    Ei noista aina tiedä, mikä ihme vinkurahommeli on meneillään. Stressi vai jokumuutauti?

    Toivotaan, että turhanaikainen rassailu jää historiaan!

    VastaaPoista
  10. Kiva että kissalla menee jo paremmin. Jos se kuitenkin alkaa jossain vaiheessa uudelleen, niin kannattanee testata noita ruoka-aineallergioita ihan eliminoimalla yksi ainesosa kerrallaan useammaksi viikoksi. Viljat ja kala on aika yleisiä allergisoivia aineita.

    Tsemppiksiä :)

    VastaaPoista
  11. Midinetti, kissannaamahiki. <3 :D Mä antaisin suihkeelle uuden mahiksen (ostaisin kaapin täyteen), jos sitä myytäis tolla nimellä, mutku ei.

    - - -

    Catti, tiiätkö, toi kävi mulla mielessä aiemmin! :p Sinni nimittäin tapas siistiä Pätkiksen turkkia ennen tosi antaumuksella pitkin päivää eli sitähän ois voinu kutsua melkein jo harrastukseksi ja virikkeeksi, ja tulihan siinä sitä yhdessäoloa mukana kans. Onhan se iso muutos, jos ykskaks homma tyssää ku seinään, toisen sähinään. Eli joo, mahollinen syy toikin, että raivoissaan nuollaan sitte itteään, ku ei kaveria enää voi. x)

    - - -

    S, kurjaa kuulla, mut hienoa, että meni ohi. Antaa toivoa meillekin. :) Kunhan ny ei ois mitään liian vakavaa (jos siis oireet palaavat), nii kaiken kanssa pärjätään kyllä.

    - - -

    henni, joo, se se on tehtävä. Meillä ois varmaan sitten barffaukseen siirtyminen eessä (mietitty on muutenkin, myös koiran kohalla), jos vilja sitä allergiaa aiheuttaa. Pätkiksen virtsakiviruokavalio asettaa omat ongelmansa, sillä jos se voi vapaasti syödä niitä nappuloita, nii tokihan Sinnikin sitte käy samalla kupilla. :p Noilla on niin perhanan erilaiset ruokailutavatkin, että helpointa on syöttää jotain kummallekin sopivaa, kunhan vaan semmosta evästä keksis.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)