torstai 23. helmikuuta 2012

Sanavahvistuksista

Ihan sellainen homma tähän normaaleiden postausten väliin, eläimiin sen kummemmin liittymättä, että moni on varmasti huomannut (aiheesta on käyty keskustelua monessa seuraamassani blogissa viime aikoina), kuinka Blogger-blogien kommenttien sanavahvistustekniikka on muuttunut äskettäin parilla sanalla sanoen äärimmäisen epäselväksi. Sanavahvistussanojen kirjaimista ei siis yksinkertaisesti meinaa ottaa millään selvää ja kun tarpeeksi kauan vääntää niitä suttuisia sanoja uudelleen onnistumatta, lakkaa into kommentoida blogeja, joissa tuo sanavahvistus käytössä on. Ikävä kyllä monessa seuraamassani blogissa sitä käytetään.

Itelläni on pari blogia, joista toiseen oli jostain kumman syystä kytkeytynyt päälle se sanavahvistus, vaikken sellaista halua blogeissani kommentointia hankaloittamassa käyttää. Siitä tuli mieleen, että sama juttu saattaa olla monilla muillakin eli kirjoittajat eivät välttämättä edes tajua sanavahvistuksen olevan blogissaan päällä. Puhun varmasti monen puolesta pyytäessäni, että ottakaa hyvät ihmiset se sanavahvistus kommentoinnista pois, siitä kun on käytännössä pelkkää haittaa kaikille. Se ihan oikeasti vähentää kommentointihalukkuutta omaan blogiinne, ihmiset kun eivät jaksa viettää pitkää tovia yrittäessään lähettää kommenttia, turhaan. Itelläkin on jäänyt moni kommentti laittamatta muille juurikin tuosta syystä ja se pännii, koska tykkään kyllä kommentoida muiden juttuja, jos se vaan onnistuu ilman hermojen menetystä. :p Ennen tuo sanavahvistus oli hyvä estämään spämmi- eli roskapostikommentteja, mutta Bloggerin oma spämmisuodatin on nykyään niin tehokas, että se hoitaa asiansa tosi hyvin ilman sanavahvistuksiakin.

Sanavahvistusta ei ilmeisesti saa kytkettyä pois käytettäessä Bloggerin uutta käyttöliittymää, joten kannattaa vaihtaa ensin asetuksista se vanha käyttis päälle, minkä jälkeen blogin asetuksista löytyy "Kommentit"-valikko ja siellä kohta "Näytetäänkö sanavahvistukset kommenteissa?" Valinta tuohon on luonnollisesti "Ei".

SUURI KIITOS, jos jaksatte tuon asetuksen omaan blogiinne muuttaa ja näin ollen helpottaa kommentointia meille, jotka tahtoisimme juttujanne useammin kommentoida! :)

36 kommenttia:

  1. Joo,asiaa puhut. Mulla ei ole blogia, mutta aina silloin tällöin tekee mieli kommentoida ja tällä viikolla olen törmännyt jo usein tähän hermoja raastavaan ilmiöön. Yhdelläkään kerralla en ole onnistunut arvaamaan oikein sitä sotkua...Mutta asiasta toiseen: Tosi kiva blogi sinulla, olen käynyt jo muutaman kerran kuikuilemassa, hyvää jatkoa edelleenkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on äärimmäisen ikävää, että se muuttui noin vaikeaksi. :( En oo tykänny sanavahvistusvaatimuksista ennenkään, vaan se vanha tyyli meni silti vielä, siitä ku sai sentään selvää. Ei toi tosin oo ainoa Bloggerissa mättävä asia (esim. tota omien suosikkiblogien seurantalistaa ei oo voinu muokata mitenkään pitkään aikaan), mut kuitenkin yks niitä, jotka häiritsee ns. normaalitoimintoja kaikkein eniten.

      Kiitos oikein paljon! :) Tuuhan käymään jatkossakin!

      Poista
  2. Olipa hyvä että otit asian puheeksi! En itse varmaan olisi älynnyt etsiä oikeasta paikasta tuota sanavahvistuksen poistoa. Moinen häiritsee kommentointia suuresti. Kiitos siis tästä! :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se oli sullakin sitte vahingossa. En tosin ulkoa muista kellä kaikilla se on, eli aina muistuu vasta, ku suunnittelee kommentointia...ja hermostuu aivan totaalisesti. :D Varmasti monilla se on tietämättään, joten sanaa kiertämään vaan!

      Poista
  3. Jees, komppaan. Nykyinen sanantunnistus-sekamelska on aivan järkyttävä. Ite en voi sietää roskapostia kommenteissa, mutta otin kokeilumielessä omasta blogista sanatunnistuksen pois aikoja sitten eikä ole tullut roskapostia bloggerin kommentointikenttään sen jälkeen yhtään kertaa. Käytin vähän aikaa Disqus-kommentointia, siinä roskaposti pääsi sen verran näkyviin että siitä tuli sähkäriin ilmoitus mutta blogiin asti eivät nekään päässeet. Mutta bloggerin suodatin on siis vielä parempi. - Kiitos hauskoista eläinjutuista blogissasi, olen huono laittamaan kommenttia mutta luen kyllä nautinnolla karvakavereidesi touhuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuu mullekaan sitä spämmiä muualle ku suoraan suodattimeen. :p Tosin jos kommentteihin lisää linkkejä, saattaa ne kommentit joutua sinne suodattimeen myös, vaikka eivät oikeaa spämmiä oiskaan.

      Kiitti ja kiva, että kommentoit tällä kertaa! :) Eihän sitä aina tarttekaan, jos ei mitään erityistä mieleen juolahda.

      Poista
  4. Aamen, mä kävin kanssa ottamassa (ainakin toivottavasti, en ole saanut kyllä kommentteja pitkään aikaan) omasta blgista sananvahvistuksen pois... Meni niiiiiiin herrrrmot (kuten Leena Hefner sanoisi) kun yritin kommentoida jotain ja kolmatta kertaa sähläsin niitten hiivatin sanojen kanssa ilman tulosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin tuttua toi hermojen menetys! ;) Ei ihan putkeen menny Bloggerilta toi uudistus... Saa nähä tajuavatko korjata sen joskus. Palautetta ovat varmasti saaneet. Sääli vaan heidän kannalta, jotka eivät tosiaan ees huomaa, että itellä se vahvistus käytössä on. :(

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii onko se sulla siis edelleen käytössä (ihan tarkoituksella) vai otitko sen pois? Sori, etten oikein tajunnu. :D Se sanavahvistushan ei tosiaan vaikuta mitenkään siihen mitkä oikean ihmisen kirjoittamat kommentit pääsevät läpi blogiin, eli jos tahtoo suodattaa ilkeät kommentit, ainoa toimiva ratkuisu taitaa olla kommenttien valvonta (eli kommentit julkaistaan vasta blogin kirjoittajan hyväksyessä ne), joka on sitten eri asia.

      Poista
  6. Saa sen siinä uuessaki pois päältä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako? Mistä kohtaa? :p Mä en tosissani löytäny, ku etin pitkään ja hartaasti.

      Poista
  7. Kas vain, enpäs ole huomannutkaan, että tuo on muuttunut! Kiitti vinkistä, miulla taitaa sanavahvistus olla käytössä, mutta taidan sen käydä nappaamassa pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä kuule mitään! :) Se asetus on tosissaan tainnu muuttua monilla täysin "ilman lupaa".

      Poista
  8. Minäkin kiittelen vinkista! Kävin hoitamassa asian saman tien. Asetus on tosiaan muutettu "pyytämättä ja yllättäen"!

    VastaaPoista
  9. Hyvä että otat kantaa.
    Olen kommentoija, blogia en omista, en ole meinannut saada mitenkään selvää kirjaimista.
    Toivottavasti ohjeesi leviävät laajalti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin siihen tulokseen, etten kehtaa mennä muitten blogeihin neuvomaan ja kitisemään asetuksista, vaikka ne pänniikin ja ois kiva, ettei tarttis vahvistusten vuoksi tuskailla. Kivempi se on täällä omassa blogissa asiasta mainita kuin että jos lukijan roolissa ottais asian ekana esille. :)

      Poista
  10. Kiitos vinkistä, enpä olisi itse tajunnut. Piti käydä oikein kokeilemassa ja totta tosiaan, eihän niistä sanoista saanut mitään selvää. Eli sanatunnistus on nyt poistettu minunkin blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, eli et oo ainoa, jolle tää homma tuli täytenä yllätyksenä. :p Itellä oikein kiehahti huomatessani, että se oli käytössä mullakin, vaikka muuta luulin... Ei muuta ku puskaradio laulamaan vaan, että saadaan mahollisimman moni tietoiseksi asiasta!

      Poista
  11. Liityn kiittelijöihin! Olin varmasti valinnut aikoinaan, että ei mitään sanavahvistuksia, kun ei tuolla mun blogissa nyt niin aktiivista se liikenne oo... Ajattelinkin vielä, kun aiemmin minitsit tosta, että joo ei koske mua! :D Mutta niinhän siellä vaan oli vahvistukset päällä kun kävin tarkistaa. Sopis kyllä bloggerin edes ilmoittaa, jos ihan omia aikojaan menevät asetuksia muutelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin olevinaan niin kiva lukijoita kohtaan (ku mulla ei sitä ollu päällä) - siis ennen ku se karu totuus omista asetuksista selvis. ;p

      Poista
  12. Selvisi sekin, miks äitikään ei enää kommentoi! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, päivän paras! :DD Kiitos nauruista! :D

      Poista
  13. Sanavahvistukset on kyllä todella ärsyttäviä. Itsellä niitä ei ole ikinä ollut=) Kai..:D Ei ainakaan mulla itsellä näy kun kommentoin jotain omaan blogiin, en tiedä sitten muista:P

    Niin joo ja sit mun piti kysyä että mistä sie oot saanut tuon Vastaa jutun tähän, eli se vastaus menee tuonne kommentin alle? Mie en löydä asetuksista mistään sitä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä ite tosiaan muualta omassa blogissa näekään, ku tuolta asetusvalikon kautta, ja harvapa niitä asetuksia tajuaa sitä kautta kyttäillä. :p

      Se ominaisuus löytyy tuolta blogiasetuksista Tekstit ja kommentit -valikosta. Siellä on Kommentin sijainti -kohta, mistä pitää valita vaihtoehto "upotettu". :)

      Poista
    2. Okei, pitääpä käydä kattomassa miunkin.
      Mulla on tuo upotettu käytössä eikä mulla siltikään ole tuota vastaa painiketta:(

      Poista
    3. Onpa tyhmää. :( Tolla sen pitäis nimittäin toimia, eikä mulla oo mitään käsitystä missä vika, jos ei se toimi noin. Höh.

      Poista
  14. Ja kommentointiin liittyen itse toivoisin, että kommentointi olisi mahdollisista ilman sisäänkirjautumispyyntöjä. Itselläni kun ei mitään sellaisia tilejä ole, niin jää erittäin useaan blogiin kommentoimatta sen vuoksi, etten pysty tehdä sitä ilman sisäänkirjautumista.

    VastaaPoista
  15. Toi on kans aivan totta (tietysti toiset ei ns. anonyymikommentteja haluakaan, ja periaatteessa kaikki kirjautumattomathan semmosia anonyymejä ovat, vaikka nimimerkillä kommentoisivatkin). Itelläni ei oo tota ongelmaa, ku tosiaan kirjautuneena aina kommentoin, vaan eihän kaikilla tosiaan sitä omaa tunnusta Bloggeriin oo.

    VastaaPoista
  16. Kiitos vinkistä, otin tuon heti pois! En ollutkaan tajunnut koko asiaa... onpa tyhmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun otit! :) Yllättävän monelle tää onkin tullu täytenä yllärinä. Aattelin alkujaan, että vain mä en oo tajunnu tätä asiaa, heh.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)