keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, vanhat fetissit

Ja nyt, kun kaikki otsikosta innostuneet tuhmikset ovat blogin todellisen teeman huomattuaan pettyneinä poistuneet (sori, tämä on tosiaan jatkossakin ihan vaan eläinblogi...), olemme valmiit vuoden 2014 ensimmäiseen postaukseen.

Vuosi vaihtui Karvahelvetissä kommelluksitta, kaikessa rauhassa kotosalla. Isäntäväen yrittäessä parvekekuvailla raketteja, kävi koiraeläin välillä kurkkimassa maisemia ja välillä taasen viskomassa purupatukkaa jalkojen juureen vissiin jotkut villit leikkihommat mielessään. Poksujen kuvailu oli sen mielestä ääääääärimmäisen tylsää puuhaa. Kissoja ei kiinnostanut sitäkään vähää mitä ihan alkuun Sinni, ensimmäiset raketit ikkunan takaa bongatessaan, tuijotteli tarkkaavaisena jännästi välkkyviä valoja. Äkkiä niistäkin tuli vanha juttu ja katti katosi jonnekin Pätkiksen tavoin torkkumaan. Että niin mahdottoman vauhdikas oli se meidän vuodenvaihde. ;)





Hypätkäämme vielä hetkeksi aivan täysin toiseen asiaan eli Pätkikseen, jonka kuuluisahko mattofetissi sai taas tuulta alleen talouteen kannettujen uusvanhojen mattojen muodossa. Pätkiksen harmiksi matot eivät tulleet jäädäkseen, mattojen keltainen väritys kun ei oikein hallituksen värisilmää viehättänyt, mutta ilo se on hetkenkin ilo, mattonarkkarille. 







Silmät lasittuneina kiiluen, kuuluvasti kehräten ja kynnet määrätietoisina matonkuteita vasten napsahdellen toteutti katti taas tuota rakasta fetissiään tajuamatta ympäröivästä maailmasta tuon taivaallista, kunnes ilonpilaajaksikin tituleerattu allekirjoittanut lopulta julkeasti nuo touhut keskeytti kiikuttaen matot turvaan. Pienestä ne toiset nuo kiksinsä vuodesta toiseen saavat, ihmettelenpähän vaan!


7 kommenttia:

  1. Matot kiinnostaa kissoja. Ei tarvitse kuin käyttää matto ulkona, niin siihen jo mennään keikistelemään kuin se olisi uusi. Kyllä kissasi tarvitsisi ihan oman räsymaton, ihan minkä värisen vain : ) Hyvää vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matot, pöytäliinat - kaikki käy! Lohdutuksen sanoja: Pätkiksellä on pariki räsymattoa, jotka tosin on sen verran painavaa tekoa, ettei niitä saa helposti rullalle. Katti ei kauheesti arvosta, mattojen suoristeluun kyllästyny isäntäväki arvostaa senki eestä. ;)

      Poista
  2. Kiitos kuluneesta vuodesta ja mukavaa uutta vuotta! Mattofetissi, -pakkomielle mikälie vaivannee kohtalaisen kokoista joukkoa kissoja. Meidän rontilta vois hyvin viedä lelut ja kiipeilytelineen kunhan vain keittiön matto jätetään. Keittiön matto on nukkuma-alusta, lelu ja kynsien hoito väline. Se on myös lähellä ruuan lähdettä eli jääkaappia. Mitä muuta itseään kunnioittava kissa voisi toivoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hahaa, matto on se kaiken keskipiste - erityisesti "uusi" ja helposti myttyyn menevä semmonen. Näin ihmisenä jaksaa aina ihmetyttää, mikä niissä matoissa onkin Se Erityinen Juttu. Mystistä!

      Poista
  3. Meiltäkin löytyy mattofetissi aka Devi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti! :) Ja juu, toki voin käydä kurkkaamassa.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)