Kloonattu koira?

Eipä ole tämä viikko mennyt meillä tuon koirapuistoilun osalta aivan putkeen. Olemme pitäneet sieltä vähän taukoa muutaman viikon verran, koska eihän se aina huvita samoja merkkausjälkiä ja aidanseipäitä nuuskutella. Olemme käyttäneet aikamme muualla vapaana riehuskeluun, jonka on kyllä äärimmäisen hupaisaa ja kuluttavaa puuhaa sekin, kunhan vain upottavaa hankea, keppejä tai muita virikkeitä löytyy. Tässä näytettä toissaviikon palloleikeistä:

Tästä kuvasta kunnia kuuluu lauman isännälle!

Tällä viikolla päätimme palailla kurkkimaan koirapuiston tunnelmia, vaan eikös perhana toimintaa ole ollut vain pikkukoirapuolella, siis omalla aidatulla alueellaan eristettynä isomman rodun edustajista. Haikeana on Caro joutunut uusia kirsuja aidanraosta nuuskuttelemaan ja omistaja kironnut, että turhaanpas raahauduttiin paikalle jo toista kertaa saman viikon aikana. Tässä siis todiste siitä, ettei isoille ja pienille koirille erotettu aitaus ole aina pelkästään kiva juttu. Ite en pienten puolelle suostu menemään, koska jos Caron raisut leikit jotakuta kolhivat, syy on tietysti "väärällä" puolella olevissa, siis meissä, mikä onkin tietysti aivan oikeudenmukaista. Tänään meillä on onneksi tarkoin harkittu sotasuunnitelma: olemme sopineet tekevämme puistotreffit Nanan kanssa, joten ilman kaveria emme tällä kertaa jää, vaikkei muita koirakkoja paikalla nähtäisikään. Eipä siellä puistossa ihan kahdestaan jaksa maleksia.

Näkyykö niitä kavereita vai ei?

Palataan kuitenkin postauksen tässä vaiheessa eiliseen, jolloin tarkoituksemme oli vaellella ja meuhkata luonnossa aivan kahdestaan. Ehdimme heitellä keppiä uppohankeen vain alle kymmenisen minuuttia, kun havaitsin kauempana ihmisiä ja pari vapaana juoksentelevaa koiraa. Ihan norminäky noilla nurkilla siis.

Jos olisin siristellyt heti hieman tarkemmin, en olisi joutunut jähmettymään jännityksestä siinä vaiheessa, kun nuo vapaana juoksevat koirat ryntäsivät peräkanaa alle sadan metrin päässä olevan pusikon takaa suoraan meitä kohti. Caro tajusi homman hieman aiemmin (jähmettyi sijoilleen jo ennen kuin koirat edes ilmestyivät näkyviin) eikä sen vuoksi haukahtanut tulijoille kertaakaan: nehän olivat nääs Nana ja Nita, vanhat tyttökaverimme. :D Ja koska en ollut varautunut valokuvauspuuhiin, jouduin tyytymään kännykän kameraan - ja niin joudutte nyt tekin, pahoittelen. :p

Nana, jälleen kerran.

Iloinen jälleennäkeminen. :D

Vähän hillitympi jälleennäkeminen...

Nanahan se juoksi samantien Caron syleilyyn, mutta puolentoista vuoden ikäinen Nita jäi miettimään asiaa hieman kauemmas, se kun ei ole treffaillut Caroa läheskään yhtä usein kuin nuorempi kämppiksensä ja on muutenkin luonteeltaan vähemmän riehakas ja seurallinen. Kohta siinä puolin ja toisin silti nuuskittiin ja todettiin, että jaa, vanhoja tuttujahan tässä ollaan, ei huolta.

Voi ei, joku monisti mun koiran!

Hetki siinä meni ihmisellä näkyä ihmetellessä, oli meinaan ensimmäinen kerta, kun kolmikko pääsi kyseisellä kokoonpanolla vapaasti peuhaamaan. Siinä sitä vipinää riittikin vauhdin hurmasta puhumattakaan! :p

Caro seuraa vierestä Nitan tunnelinkaivuuoperaatiota.

Aina oli joku - ellei aivan jokainen - kepin perässä juoksemassa tai lumeen uraa kaivamassa ja epämääräisiä ärinöitä toiselle ärisemässä.

Taasko ne akat tappelee jostain turhasta?

Nitalla ei oikein ymmärrys teineille riittänyt, se kun tuppasi omaksumaan hyvinkin helpolla erotuomarin roolin teinien keskenään raisusti painiessa. Siinä jäi Caro välillä viereen ihmettelemään, kun Nita laittoi kämppistään ojennukseen kuviteltuaan, että tarvetta moiseen olisi. Carolle Nita sen sijaan harvemmin isotteli, ellei poika heittäytynyt täysin äpäräksi ja alkanut vanhempaa neitiä liikaa kiusaamaan. ;)

Nana ehti maaliin ensin, muita vähän laiskotti.

Koiraseurattomaksi suunnitellusta iltapäivästämme tulikin siis kaikkea muuta kuin yksinäistä ja sekös allekirjoittanutta kovasti ilahduttikin. Koiraseura on kuitenkin aina koiraseuraa eikä sitä yhdessäoloa ihminen voi millään tavalla korvata teki mitä temppuja hyvänsä. Suureksi onneksemme Carolla on edes nuo pari kaveria, joiden kanssa voi lähes ajasta ja paikasta riippumatta täysin vailla huolen häivää energiaansa kuluttaa ja mieltänsä virkistää. Uusiakin kavereita silti aina kelpuuttaisimme ja niitä lähdemmekin tänään sieltä koirapuistosta metsästämään, jos sinne joku meidän nelikkomme lisäksi vain malttaa tulla. Kameran akut on ainakin varuilta jo täyteen latailtu, siitä ei reissun onnistuminen siis kiinni jää. :p