maanantai 6. kesäkuuta 2011

Karvaisen merimakkaran seikkailut

Monipuolinen sporttiviikko jatkui sunnuntaina koirauiton merkeissä ja tokihan pokkari oli mukana menossa ihan siellä meressä kahlaillessakin. Uusi rantalöytö oli Oulun perinteiseen hiekkarantatyyliin matala ja sileähiekkainen todella pitkältä matkalta, joten kauan sai astella ennen kuin koira pääsi edes uintisyvyyteen saakka. Noh, kuten videoistakin näkyy, ei se varmaan suuremmin otustamme haitannut, vaikka suurin osa ajasta kuluikin lähinnä kahlaillessa...



Caro näytti keksineen myös uuden leikin, jota vielä viime kesänä emme päässeetkään testaamaan: se alkoi syödä vaahtopäitä. Siinä meinasi tennispallokin toiseksi jäädä, kun vauhtihirmumme säntäsi riemulla aina niitä kaikkein suurimpia valkoharjaisia aaltoja kohti, kita haastavasti ammollaan kuin karjuakseen "mää tuun ja syön sut!"



Tosin jos oikein muistan, oli eilinen eka kerta ikinä, kun koira pääsi oikeaan mereen uimaan, joten eihän tuo sitten ihme olekaan, jos ne vaahtopäät olivat uusi jännä juttu, lammissa ja järvissä kun ei kovin kummoisia aaltoja olla ehditty lähietäisyydeltä näkemään. Ja koska tälle viikolle on luvattu mukavia hellepäiviä jopa aivan Oulun korkeudelle saakka, saadaan uusia uintireissujakin varmasti tässä piakkoin toteutettua. Pitäisi vain ensin keksiä minne sitä suunnistaisi, Oulussa kun ei noita virallisia koiranuittopaikkoja ole mikä tietysti hieman näitä asioita mutkistaa. Jos Oulun alueen ja lähiseutujen koiraihmisillä on antaa päteviä vinkkejä suht' hyväpohjaisista ja mielellään rauhallisista uittopaikoista, ottaisimme niitä aivan hirrrrmuisen mielellämme vastaan, tuo meidän uimamaisterimme kun uisi vaikka joka päivä, jos sitä vaan veden äärelle vietäisiin. :)

4 kommenttia:

  1. Hauskat videot, Caro on varsinainen vaahtopäiden kauhu ;D

    VastaaPoista
  2. =) Ihana vaahtopäänmetsästäjä! Saa nähdä mitä meidän saalistaja tuumaa, jos joskus tuulee suoraan järvenselältä eli tulisi vaahtopäitä. Oli varmaan väsynyttä poikaa tuon jälkeen?

    VastaaPoista
  3. Yllättävän pirteä siihen nähen mitä normaaliuintireissulla! Ois pitäny uittaa enemmän eikä vaan kahluuttaa rintasyvässä vedessä, vaan kun tuli hengattua turhan paljon tossa liian matalalla, niin ei se sitten vissiin kuluttanutkaan niitä energioita tarpeeksi. Onneks kesä on pitkä ja uintikertoja riittää!:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)