Tassupulmia

Joku saattoi aiemmasta juhannustoivotuskuvasta arvatakin, että kissoille koittivat jussina jännät ajat: ne pääsivät nimittäin valjaissaan ulkoilemaan kuten menneinäkin juhannuksina on tapana ollut. :) Viime vuonna ulkoilu jäi kuitenkin tyystin välistä, niin törkeän intensiivisesti me ihmiset omistimme aikamme alati vuotavan koiranpennun ulkoilutukseen pitääksemme sekä kämppämme että talomme käytävän ja hissin edes joten kuten lammikko- ja torttuvapaana (aika laihoin tuloksin, lisättäköön tähän. Onneksi naapurimme ovat ymmärtäväisiä ja imukykyiset talouspaperit keksitty...).

Tänä vuonna olikin sitten aivan toinen ääni kellossa, "kiitos" Caron täysin yllättäen ilmenneiden tassupulmien. Kyllä, taas joutuu kirjoittamaan ankean vakavahkosta aiheesta, vaikka kuinka mielellään pitäisikin tämän blogin pelkästään positiivisten juttujen kaatopaikkana. Pahoittelen asiaa, jos seuraatte blogia vain hauskuuden toivossa. Koira oli nimittäin melko pitkälti kotiarestissa koko juhannusviikon. Toissaviikolla huomasimme Caron ontuvan kävellessään toista etutassuaan enkä kyllä mitenkään voi väittää huomanneeni milloin ja etenkään miten tuo kiusallinen vaiva pääsi syntymään.

Ainoa järkevältä kalskahtava selitys on ontumisen havaitsemista edeltäneen päivän metsälenkki, jonka aikana koira oli ryntäillyt päättömän kanan tavoin pitkin aika haastavan kivikkoista luontopolkua ja juossut käpyjen ja keppien perässä pitkin sammalmättäitä. Ehkä tassu oli lipsahtanut jotenkin odottamattomasti tai koira oli anturansa johonkin tökännyt, mutta sitä voimme tosiaan vain arvailla, mitään konkreettisesti näkyvää kun emme tassusta lukuisista räpellysyrityksistämme huolimatta bonganneet. Aluksi olin näkevinäni punoittaneen tassunpohjan ja siellä pikkuruisen pistojäljen tapaisen reiän, mutta jos totta puhutaan, saattoivat nuo "todisteet" syntyä aivan hyvin myös tassun putsaus- ja rasvausoperaation aikana, sen verran piti anturoita levitellä ja minisaksilla hieman varvaskarvoja rasvauksen tieltä lyhennellä. Ampiainenkaan se syyllinen tuskin olisi voinut olla, sillä moisten otusten läsnäoloa Caro ei totisesti jätä niin vähälle huomiolle, etteikö seurana oleva ihminen sitä kohtaamista huomaisi. Hepulihan siitä aina syntyy, se on sanomattakin selvää.

Siinä sitä sitten pähkäiltiin kuumeisesti missä vika on ja onko tässä nyt syytä lähteä lekurin puheille vai selvitäänkö levolla. Päädyttiin kotitarkkailuun, koska lukuisten tassunronklausten perusteella vaikutti, että koiruus olisi aristellut hieman yhtä tiettyä varvastaan, muttei kuitenkaan niin, että olisi käyttäytynyt mitenkään tuskaisesti varpaaseen koskettaessa.

Toki koirat osaavat peittää kipunsa aika taitavasti, joten se tietysti rassasi mieltä ja houkutteli reissaamaan lääkäriin. Jos Karvahelvetissä sattuisi asumaan miljonäärejä, ei asiaa olisi harkittu hetkeäkään ja lekurin pakeillehan olisi kaasuteltu niin että männytkin autotien reunoilla olisivat niiailleet, mutta ikävä kyllä tapaus sattui talouden kannalta mahdollisimman hankalaan paikkaan ja lisäksi mielessä painoivat ne kerrat, jolloin ollaan maksettu lekurille vähistä varoistamme lähemmäs seitsemänkymppiä siitä hyvästä, että ollaan saatu vastineeksi käytännössä pelkkiä arvailuja ja lemmikin päänsilitystä... Samat temput osaamme tehdä itekin, joskin aivan ilmaiseksi, eh.

Tällä hetkellä näyttää onneksemme siltä, että ratkaisu oli oikea eikä hätiköinti olisi tuottanut kuin turhan reissun turhine maksuineen: Caro ontuu enää todella vähän eikä edelleenkään anna mitään merkkiä siitä, että tassuun tosissaan sattuisi. Koira tuntuu jo melkeinpä unohtaneen koko tassuongelmansa. Myös se vähäinenkin alakuloisuus on rapissut olemuksesta pois sitä mukaa, kun me ihmiset olemme lakanneet koiraa silminnähden säälimästä. Liekö sitä alakuloisuutta olisi missään vaiheessa edes ollutkaan, jos olisimme raaskineet olla "pikku raasulle" turhia lässyttelemättä. ;)

Oli miten oli, kuten noista juhannuksen aikaan otetuista rauhallisen yölenkin kuvistakin näkee, on koiruuden leikkimieli entisellään (kyttäsi mokoma jaloissani pyörinyttä käpyä kuvaushetkellä) ja voimme tässä varmaan tänään jo vähän hihnasta vapaanakin tassutella. Palloleikit ja muut raisut hommat pitkistä lenkeistä nyt puhumattakaan saavat suosiolla luvan odotella seuraavaan viikkoon, eli kotikuntoutus jatkukoon hillityin edistysaskelin. Säät suosisivat lähipäivinä uimista, mutten ole varma olisiko se touhu kuitenkin vielä hieman liian aikaista, vaikka uimista käytetäänkin myös kuntoutusmuotona. Se vaan, ettei meressä aaltojen perässä sekopäisenä hyppiminen ole ehkä kuitenkaan ihan verrannollista touhua "oikeaan" vesifysioterapiaan. ;p

PS. Kissoistakin tursuilee tänne niitä ulkoilukuvia piakkoin, odottakaapahan vaan!