Lintulammella

Eilen oli ohjelmassa ne etukäteen sovitut uimatreffit, Nanan kanssa tietenkin. Sitä varten, hellettä uhmaten, suuntasimme Lintulammelle. Kyseinen lampi on melkoisen pieni eikä sen pohjakaan ole mitään priimalaatua, mutta kun ei kerta viime kesänäkään sinne suuntautuneista uintireissuista mitään terveysongelmia seurannut, niin sinnehän sitä piipahdetaan tänäkin kesänä varmasti vielä jokuseen kertaan. Niin, pelkästään jo siitäkin syystä vaihteeksi lampeen, ettei meren suolavesi joka päivä nautittuna tee Caro-paran silmille ja sisuksille erityisen hyvää, ne kun sen keskiviikkoisen reissun jälkeen tovin aikaa punoittivat ja vatsakin piti loppupäivän suolalla kyllästettyä murinaa.

Harmi kyllä myös muut koiranulkoiluttajat sekä erinäiset sorsansyöttäjät lammen rannalla viihtyvät, joten se on aina vähän tuurihommaa onko rannalla vilskettä vaiko ei. Eilen oli suhteellisen rauhallista, joten suurimman osan ajasta koiruudet saivatkin sitten kirmata vapaina. Yksi mäyris rannan toiseen reunaan uimapuuhissaan hetkeksi eksyi ja sillehän Caron piti sitten tietysti isohko perkele karjaista, minkä jälkeen minä karjaisin koiralle vielä vähän isomman vastaavan (niin siis tuolle omalleni, en sille maastonakille...) ja sitten jatkettiinkin taas kiltisti sitä uimista. Että näin pienellä hässäkällä tällä kertaa selvittiin.

Frisbee, tuo uimaleluista penikalle rakkain, pääsi mukaamme rantaan ensimmäistä kertaa tälle kesälle. Myös taannoin Lidlin myymästä koiranlelupussista kaivettu uimapatukka lähti kaveriksi, vaikken sen kestävyyteen oikein etukäteen luottanutkaan, olihan samaa materiaalia ollut pallokin ratkennut saumoistaan jo noin viiden puraisun jälkeen. Iloksemme patukka kesti kuitenkin ehjänä, joten ehkä me tuhotaan se vasta seuraavalla kerralla!

Caron uimahaluthan täällä jo tiedetään, mutta mitenkäs se Nana siellä vedessä sitten suoriutui? Lähimpänä totuutta ollaan kai silloin, jos sanotaan, että vaihtelevasti. Kauas paistoi koiran kokemattomuus noissa uintihommissa, sillä siinä missä Caro aivan epäröimättä rynnisti lelun kuin lelun (tai kepin tai kiven tai...) perään intoa ja energiaa puhkuen, tuntui Nana vähän epäröivän sen kauemmas rannasta uimisen kanssa. Kepin perään Nana lähti vimmatulla halulla ja uikin sitä riemuissaan hakemaan, mutta tavalliset lelut eivät sen uimisviettiä yhtä tehokkaasti aktivoineet ja jännitystä lievittäneet.

Myös uimatekniikassa oli kohentamisen varaa, mutta ihmekös tuo, jos on vain pariin kertaan aiemmin uimista treenaamaan päässyt. Carohan vietiin polskimaan jo ihan pikkuisena ja moneen kertaan elämänsä ensimmäisenä kesänä, joten aivan varmasti se otuksen uimatekniikan kehitykseen vaikuttaa, jos treenaamisen aloittaa ajoissa. Hetkittäin Nanan uiminen meni vähän räpiköimiseksi, kun höntti hoksasi, etteivät sen jalat yletäkään pohjaan eikä suunnanvaihtotekniikkakaan oikein kohdillaan ollut, mutta hienosti tyttö sitten aina skarppasi tajuten, että rauhassa hyvä tulee, ei villisti räpiköimällä. Vielä me tänä kesänä Nanastakin se vesipeto esiin kaivetaan! :)

Siinä me torstaita vietettiin rantavedessä hengaillen ja koirille haettavaa heitellen. Uimapatukka livahti yhteen väliin turhan kauas, Nana kun ei sitä niin syvältä rohjennut hakea, ja Caro taasen kyttäsi vain frisbeetä, mutta saatiinhan me se sitten porukalla sieltä haettua, kun vähän hoputin. Nanakin uskalsi mukaamme paikoitellen ilkeän siitepölyistä vettä sekoittamaan ja ei niin erityisen sutjakoita kaarroksia tekemään, kuten kuvista näette. :D

Onneksi noissa rantaleikeissä on harvoin kiire minnekään, jotenka samahan se oli antaa vilkkaamman Caron se suurin häsläys hoitaa. Nautti se Nanakin vilvoittavista laineista, sillä omalla tyttömäisellä tavallaan.

Kertaalleen Nanaan iski jokin perustavanlaatuinen hepulikohtaus ja saihan siinä taas kaislikko ja rantavesi kyytiä kaksikon vetäessä pitkin vesirajaa milloin mihinkin suuntaan, Nana tuttuun tapaan Caron kaulakarvoissa roikkuen ja Caro sille lievästi turhautuneena äristen ja pakoon pyrkien. Leikkiähän se noilla hönöillä aina on, vaikka vähän kovakouraiselta ja epämääräisen äänekkäältä saattaa ulkopuolisten silmin vaikuttaakin.

Sen puolentoista tunnin rantasession lopulla alkoi tuntua, että voisimme alkaa hiljalleen löntystelemään kotia kohti, paikalle kun ilmaantui muutama sorsanihmettelijäkin eikä meillä ollut siinä enää syytä jäädä mahdollisia syöttöpuuhia häiriköimäänkään. Ensi viikoksi sovimme jo seuraavan uimareissun jonnekin toisaalle, eli siihen asti täytyy Caron pelkkään ihmisseuraan tyytyä. Vesille me mennään omalla porukalla kai tänäänkin, tavallinen suihku kun ei näyttänyt kuumuudesta tuskastuneen karvakorvan oloa oikeastaan ollenkaan helpottaneen eikä kahden tuulettimen ristivedossakaan ole hyvä koko päivää viettää. Tämän päiväinen 30 asteen ulkolämpötila on kyllä elukoille aikamoista rääkkiä minkä vuoksi tulee hetkittäin leikittyä mielikuvilla kaljusta saksanpaimenkoirasta, ragdollista ja maatiaisesta. Siinä vasta voisikin näky olla. ;) Onneksi meillä ei ole trimmeriä, sillä kiusaus pieneen eläinkokeeseen voisi äkkiä kasvaa lähes tuskastuttavan suureksi...