Onni on oma saalis

Niin oli Onni syyskuukausien myötä muuttunut, että enää ei passannut sitä Caron kanssa pihalle ilman ihmisen läsnäoloa ollenkaan päästää toisin kuin vielä heinäkuussa. Vahva saalistusvietti kun on, niin oli se sitten sakemanni tai pupu maistuvat ne pakoon pinkovat persjouhet tismalleen yhtä makoisilta. Saaliin koolla ei todellakaan ole väliä. Muutamaan kertaan piti sanallisesti toppuutella, kun poika meinasi vähän innostua noiden meidän pikkukakaroiden hippaleikeistä, mutta eipä siinä mitään oikeaa hämminkiä silti päässyt syntymään.

Cool dog is being cool. 

Laajalle levinnyt loikoilija.

Pupunkorvainen paimen ja pupunmetsästäjä. 

Nenäpäivä. 

Alistuvan kieli on joskus hämmentävän ulottuvainen... 

Ai nii ketä sä sanoitkaan kuvaavas? Taisin kuulla väärin.

Ja kuten kuvatkin taitavat sen paljastaa, ei asioita otettu turhan vakavasti pienistä varauksista ja kommelluksista huolimatta. :D Milloinkas meillä otettaisiinkaan... Ajanhukkaa moinen.

Seuraavat kuulumiset (sekä tuoreet että myös muutamat rästiin jääneet vinttaritarinat) kerrotaan aikaisintaan vasta loppuviikosta, sillä huomenna koittaa Ouluun paluun aika ja sen myötä villiintyvät myös kirjoittajan arkikiireet, jotka eivät kummoisille blogipäivityksille tilaa anna. Mutta sitten kun antavat, Karvahelvetistä törähtää jälleen tavalla taikka toisella, sillä eihän meidän lauma hiljaa osaa olla, vaikka välillä kovasti yrittäisikin. Mölyapinoita kaikki tyynni.